Huono työ tulee kalliiksi

I AM LOVE

2012-01-16T23:18:00.003+02:00

I love and accept my self as I am. All my imperfections are washed away with this all-consuming Love. The Father of All Loves His creation Unconditionally... and I am one with this love.
I send Love to all my body, and I know it is well. I send Love to my feelings, and I know they are healed. I am Love Manifest.
I forgive myself for not always knowing.
I forgive myself for not always feeling Love.
I Love myself for all my imperfections.
I Love myself totally in this moment.

When I doubt, I Love myself for doubting.
When I feel lack, I Love myself for this feeling, for it is only Love that will evaporate the doubt and quench my heart's thirst. I Love myself for misunderstanding. My new Love will bring wisdom to my heart.
I Love and Forgive myself for my emptiness, and I march forward with my Army of Love to heal those around me with Forgiveness.
My new Love glistens in my heart as the dew on the shimmering, green meadow. It sings in my Soul like songbird's symphony in the springtime, and it cleanses my Being as a waterfall's mist douses the crisp evening air.

Yes I Am Love, relentlessly pursuing your heart. You have looked here and there for me, yet I have waited patiently to fulfill the real dreams of your eternal nature.
Many times you have doubted, I awaited as you fought your self-created battles. And now the battlefield is clear, and you have conquered the enemy within by allowing me to enter through your heart as your commander-in-chief.
Many times you have believed yourself to be separate from Love. Love is what you are and what you have always been. Loving yourself is truly all that there is... since All is Love, I AM LOVE.

The Soul as Healer, By L. Joseph Nichols

Päivä San Marcosissa

2011-12-15T01:28:00.000+02:00

14.12.2011
Päivä San Marcosissa

Koska päivät täällä ovat aika pitkälti samanlaisia, päätin tehdä pienen kuvakollaasin, mitä siihen perus päivään sitten lopulta kuuluu. Ihan näin paljoa ei oikeasti tule joka päivä tehtyä, mutta suunnilleen juu. Tällä viikolla olen opiskellut vyöhyketerapiaa ja jalkahierontaa ja saanut paljon erilaisia hoitoja.

Aurinko nousee Atitlan järvellä

ja luonto herää eloon.

Aamulla on aikaa opiskella

tai leikkiä lasten kanssa.

Matkalla syömään aamupalaa poikkesimme ystävän luona.

Englantilainen aamupala - makkaroita, pekonia, 2 kananmunaa, avokado, grillattu tomaatti, sieniä ja paahtoleipää

Kävimme juomassa myös kupit kahvia ja törmäsimme tuttuihin.

Päivällä on aikaa käydä uimassa

soittaa kitaraa

askarrella

ja viettää aikaa ystävien kanssa.

Yleensä kuljemme kaduilla katsellen, voimmeko auttaa

ja tapaamme tuttuja.

Ihmiset muistavat meidät.

Hoidamme toisiamme.

Välitämme toisistamme.

Aurinko laskee

ja ilta pimenee.

Englantilainen shamaani

piti meille seremonian

Oli täysikuu ja valmistimme illallista yhdessä ystävän talolla.


Iltaisin ennen nukkumaanmenoa tykkään hiljentyä lukemalla, kirjoittamalla tai katsomalla jonkin elokuvan omassa mökissäni.

Hyvän tekeminen

2011-11-17T22:38:00.001+02:00

17.11.2011 San Marcos - Guatemala

Hyvän tekeminen

Tehdäänmielikuvaharjoitus:
- Kuvittele, miltä tuntuu, kun päänsärky on jatkunut jo kolme päivää. Mieti,jos päänsärky on jatkunut päivästä toiseen jo vuoden.
- Kuvittele, miltä tuntuu, kun selkään sattuu niin paljon, että tarvitset apuapäästäksesi sängystä ylös, mutta silti teet ruumiillista työtä 10h päivässä.
- Kuvittele, miltä tuntuu, kun 8-vuotias tyttäresi ei syö mitään, ripuloi jahänellä on korkea kuume, ja sitä on kestänyt yli viikon.

Seuraava mielikuvaharjoitus:
- Kuvittele, kun vuoden kestänyt päänsärky loppuu, miltä se tuntuu.
- Kuvittele, kun yhtäkkiä pystyt kumartumaan ilman kipua, pystyt tanssimaan,pystyt nostamaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kädet ylös ilman kipua taikävelemään ilman kävelykeppiä.
- Kuvittele, kun tyttäresi kuume tippuu silmissä ja hän alkaa taas syömään jaripulointi loppuu.

Kuvittele, miltä tuntuu, kun sinä pystyt tekemään tuon muutoksen.

Siinä on vastaus, miksi palasin Guatemalaan.Muutama vuosi sitten, eräs nainen sanoi minulle, että tulen tekemäänhyväntekeväisyystyötä lasten parissa. Nauroin päin hänen naamaansa. Vihasinlapsia, enkä ikinä tekisi mitään ilmaiseksi. Vuosi myöhemmin löysin itsenitekemässä siviilipalvelustani Unicefilla, lastenauttamisjärjestöllä. Rupesinnäkemään asioita eri valossa ja päätinkin siirtää opiskeluihinhakua sen verran,että lähdin ensin maailmanympärimatkalle. Halusin etäisyyttä Suomeen ja arkeen,ja oppia, mistä tässä elämässä on kyse. Tapasin amerikkalaisen psykiatrilääkärikiropraktikkoshamaanin,joka kulki Guatemalassa kylästä kylään auttamassa ihmisiä ilmaiseksi. Vietinhänen kanssaan kaksi kuukautta auttaen sen verta, mitä pystyin. Aika hänenkanssaan opetti minulle paljon.

Hyvin köyhä perhe, joka asui talossa, jossa ei ole ikkunoita eikä lattiaa,tarjosi meille juhla-aterian eikä suostunut ottamaan siitä vastaan rahaa. Tuonaterian takia he joutuivat varmasti syömään loppuviikon todella niukasti.Kävimme hoitamassa rikkaan talonomistajan äitiä. Autokuski tuli hakemaan meidätsovittuna aikana, palvelija avasi meille oven ja toinen toi tarjottimellaitsetehtyä sitruunalimonadia. Autoimme äitiä ilmaiseksi. Opin nöyryyttä jaymmärsin, mitä käytännössä tarkoittaa ”Tee toiselle niin kuin toivoisit sinulletehtävän.” Me olemme kaikki yhtä arvokkaita sieluja ruumiissamme. Siihen eivaikuta sukupuoli, ikä, kansalaisuus tai varallisuus.

Tuon matkan jälkeen olen pohtinut paljon omaa käytöstäni. Yritän muistaa tehdäniin kuin jo Jeesus on sanonut: ”jos joku pyytää paitaasi, anna hänelletakkisi”. Sillä ei ole merkitystä kuuluuko johonkin uskontoon tai ei, velvoiteauttaa toisiamme koskee jokaista. Nykyään, jos selkäni on kipeä ja haluaisinjonkun hierovan sitä, yritän ensin miettiä: ”Voisinko sittenkin itse antaajollekin selkähieronnan. En varmaan ole ainoa, jolla on selkä kipeä.” Tai josminun tekisi mieli pyytää jotakuta hakemaan minulle kahvia, koska en itse jaksanousta penkistä, yritän miettiä: ”En varmaan ole ainoa, joka haluaisi kahvia.Voisinko sittenkin itse hakea jollekin toiselle kahvin samalla, kun haenitselleni.”

Kun tekee hyvää, auttaa tai palvelee toista, sen saa aina jotain toista kauttatakaisin. On kyse sitten jonkun tärkeän tavaransa lahjoittamisesta, bussissapaikkansa luovuttamisesta tai mistä tahansa, missä joutuu laittamaan omanegonsa sivuun ja harjoittaa sitä kaikkein tärkeintä. Silloin voi luottaasiihen, että tekee oikein. Me olemme täällä auttaaksemme ja palvellaksemmetoisiamme.

Työnteko ei mielestäni tarkoita sitä, että saa rahaa. Se tarkoittaa sitä, ettätekee jotain, mitä rakastaa ja missä tuntuu tekevänsä jotain tärkeää.Ympäristömme ja kulttuurimme on opettanut meitä ajattelemaan aina ensinitseämme. Sanotaan, että ei ole olemassa ilmaita lounaita. Mikään ei ole tässämaailmassa ilmaista tai siinä on vähintäänkin jokin taka-ajatus. Olemmetottuneet varmistamaan, että jos teemme jotakin, saamme siitä varmasti myösvastineen. Me pidämme palvelustenvelkakirjaa.

Nyt olen takaisin Guatemalassa samaisen tohtorin luona syventämässä entisestäänoppimiani asioita. Opiskelen psykologiaa, tunnistamaan omat tunteeni jaylpeyteni. Hieromme turisteja, jotta voimme ostaa lääkkeitä köyhille. Opettelenelämään muita varten ja palvelemaan ja auttamaan muita. Luen paljon, käynaamuisin uimassa. Tunnen ahdistusta jättää kaikki vanha ja tuttu taakseni,mutta suurimmaksi osaksi tunnen iloa ja suurta kiitollisuutta kaikesta siitä,mitä näen ja koen ympärilläni ja itsessäni. Opettelen antautumaan elämälle jasanomaan kiitos.

Mitä mahtuu pieneen viikkoon suuressa Lontoossa

2011-11-06T22:38:00.000+02:00

6.11.2011

Lontoo

Mitä mahtuupieneen viikkoon suuressa Lontoossa

En nähnyt taaskaan niitä sotilaita. En taaskaan ottanut valokuvaa Big Benistä.

Join teetä ja söin puddingia. Join elämäni parhaimman omenasiiderin. SöinBethin ja Alexin tekemää perinteistä makkarapannukakkua. Käytiin PippilottiRostin hienossa näyttelyssä. Käytiin katsomassa Leijonakuningas, joka oli supereeppinen ja mahtava vaikka ei ollutkaan 3D, joka oli koko leffaanmenon pointti.Istuttiin Hampstead Heathin puistossa, katseltiin kaupungin valoja ja joutsenia.Syötiin hyvää ruokaa kotoisassa pubissa, jossa vanha setä soitti pianollajazzia. Oltiin Ennin kaverin luona, jossa soitettiin eriskummallisiainstrumentteja, laulettiin musikaaleja. Siitä jatkoimme reggae-baariin, jossatanssimme livemusan tahdissa pilkkuun ja soitin silmälasipäisen miehen kanssaolutpulloa syömäpuikoilla. Päätettiin kokeilla uutta reittiä ja oikaista – eionnistunut.Oltiin vaan. PidettiinHalloween-bileet, joihin pudeuduin vampyyriksi ja nähtiin ihan tajuttomastivaivaa meidän pukuihin, mutta lopulta ei ikinä päädytty minnekään baariin.Leikittiin Idan ja Lassin kanssa Harrodsissa ja hiplattiin 10 000£turkkia. Vieläkin mietityttää, olisko siinä hintalapussa vaan ollut yksi nollaliikaa.

Kuunneltiin Brixtonissa livejazzia kahden asianajajan kanssa. Rakastuin Tescoonja Innocentin mangosmoothieen, jonka juomisesta tuli päivittäinen tapa. Metsästimme kolme tuntia pirtelöä, jokaosoittautui todella pahanmakuiseksi. Istuimme kultaisen leijonan selässä. Ihastuin Fannyn ja Ennin kouluun, SOASiin,jossa on baari ja kahvila ja huippuja ihmisiä. Portobellossa emme ostaneetvintagea, mutta kävimme juomassa oluet kunnon äijäurheilupubissa, missä miehetolivat pukeutuneet joukkuepaitaan ja katselivat jalkapalloa. Kävimme M&M–kaupassa, jossa oli neljä kerrostaoheiskrääsää siitä pienestä karkista. Viimeisenä aamuna herätyskello eitoiminut ja heräsin 10 minuuttia ennen kuin olisi pitänyt olla jo metrossakohti lentokenttää. Kentällä kerrotaan, että mun olis pitänyt täyttääESTA-hakemus, että pääsen Amerikkaan, mutta näköjään viimevuotinen oli vielävoimassa.

En taaskaan lähettänyt postikortteja.

Hyväksynnän hakeminen

2011-10-29T17:28:00.000+03:00

29.10.2011 Lontoo

Hyväksynnän hakeminen

Äitini sanoi:”Meistä jokainen janoaa hyväksyntää, mutta kukaan muu ei voi täyttää janoammekuin me itse.” Kukaan muu ei saa lopullisesti meitä tuntemaan oloammehyväksytyiksi kuin me itse. Silti me haemme hyväksyntää joka puolelta ja kokoajan. Kun olin apuohjaajananuorisoleirillä, nuoret keskustelivat paljon siitä kuinka heidät hyväksytääntiettyyn kaveriporukkaan, kuinka heidän omat vanhempansa hyväksyvät heidät taimitkä teot ja tavat ovat hyväksyttyjä. Samoista ongelmista olen keskustellutomanikäisteni ihmisten kanssa. Hyväksyykö vanhempamme sen, mitä opiskelemme,teemme työksemme, poika- tai tyttöystävämme tai meneekö vanhempiensilmissä veljellä tai siskolla paremminkuin itsellämme. Vanhempamme taas hakevat hyväksyntää muilta esimerksiksiomista lapsistaan ja sitä kautta heidän ympäristönsä vaikuttaa siihen, mitä hehaluavat lapsiensa saavuttavan, jotta heidän kasvatusmetodit ja sitä kauttaisyys tai äitiys hyväksyttäisiin. Vanhemmat hakevat myös hyväksyntää lapsiltaanyhtä paljon kuin lapset hakevat hyväksyntää vanhemmiltaan. Riippumatta iästä,sukupuolesta tai kulttuurista, me haemme hyväksyntää.

Tiesin, että kenenkään mielipide ei saisi minua perumaan lentolippujaniGuatemalaan, mutta silti hain miltei vainoharhaisesti hyväksyntääpäätökselleni. Olin päättänyt lähteä peloistani huolimatta, mutta se pieniepävarmuus kaiversi sisälläni. Positiiviset kommentit päätöksestäni antoivatuutta puhtia ja olin entistä innokkaampi kohtaamaan pelkoni. Negatiivisetkommentit, epäilyt mahdollisuuksistani onnistua ja torumiset huonoistavalinnoista eivät saaneet minua katumapäälle vaan ennemminkin vihaiseksi jasurulliseksi. Minuun ei luoteta.

Suutun, kun minuun ei luoteta, koska en luota itse itseeni. Haen hyväksyntäämuilta, koska olen epävarma. Vaikka yritän kuunnella sydäntäni ja toimiaintuitiivisesti, joudun kuuntelemaan mieleni pelotteluita ja epäilyksiä.Ajattelen liikaa. Mitä enemmän ajattelen, sitä epävarmemmaksi tulen. Onkominulla sittenkään riittävästi rahaa, onko siellä sittenkään riittävänturvallista, otetaanko minut sittenkään tervetulleena vastaan. Vastaukset ovatkyllä, kyllä ja kyllä, mutta entä jos sittenkin tai mitä jos ei sittenkään.

Olemme ajattelevia olentoja, joten myös hyväksynnän hakeminen muilta on täysinluonnollista. Vain zen-mestarit ja buddhat saattavat osata elää täysinintuitiivisesti ja ilman muiden hyväksyntää. Meistä jokainen pystyy kuitenkinharjoittelemaan mielenhallintaa ja tiedostamaan, miksi ajattelee tietyllätavalla. Seuraavan kerran, kun haen hyväksyntää, yritänkin miettiä, mikä minuttekee epävarmaksi kyseisessä asiassa, miksi haen muilta hyväksyntää ja luotankoitse itseeni, hyväksynkö itse itseni.

Teinkö sitten oikean valinnan, kun lähdin taas matkaan? Kaivaessani ensimmäistäkertaa hammasharjaa rinkastani, tunsin sydämessäni lämpöä. Lentokoneenlähtiessä lentoon kohti Lontoota, tunsin sydämessäni lämpöä. Matkustaessaniyksin junassa kohti Lontoon keskustaa ja katsellessani paikallisia ihmisiä,tuntui kodilta olla ilman kotia. Olisin varmasti voinut tehdä joidenkintaulukoiden ja tilastojen mukaan paljon viisaampiakin valintoja, mutta niissätilastoissa ei oteta huomioon sitä, etten enää muista, miltä tuntuu ollaonneton. Miksi en? Koska koitan elää joka hetki sydämeni mukaan, hyväksyen itseitseni, ja silloin kaikki, mitä teen on oikein ja tuo elämääni iloa ja valoa.

Olen vastuussa itsestäni. Jos joku luo itselleen murhetta siitä, mitä valintojaminä teen elämässäni, en ole mielestäni siitä murheesta vastuussa. Meistäjokaisen täytyy itse valita, elämmekö oman sisäisen äänemme ohjaamina vaimuiden painostuksesta. Valinnan tekeminen ei ole helppoa ja siitäkiinnipitäminen vaatii päivittäistä taistelua, mutta se on totisesti senarvoista. Itseensä luottamisesta ja itsensä hyväksymisestä on hyvä aloittaa.

Takaisin Suomessa

2011-07-08T12:26:00.000+03:00

Luin vanhaa sähköpostia, jonka olen lähettänyt ystävälle pari kuukautta sitten ja kirjoitin siihen näin:

13. toukokuuta
Mää tykkään myös itsestäni, joka ilahduttaa mua jokainen päivä. Olenkin joka päivä kiitollinen siitä, mitä olen ja mitä teen. Olen sitten tehnyt en mitään tai ihan tosi paljon tai olen iloinen tai suruinen. Tunnen olevani just siinä, missä mun pitääkin olla ja sit samaan aikaan mulla on ihan hirvee koti-ikävä. Kaipaan mun ystäviä ja perhettä. Kaipaan kuusimetsiä ja niiden tuoksua. Kaipaan pirtelöitä, joihin voi laittaa salaattia ja kurkkua, koska siitä tulee terveellinen olo. Kaipaan niin, että sattuu. Vasta kun alkaa sattuun, ymmärrän, että taas olen jossain muualla ja Suomessa enkä tässä hetkessä. Silloin palaan takaisin, mutta yleensä minuutin sisällä alan potea pientä syyllisyyttä, että matkustan. Miksi matkustaa, jos en osaa kuitenkaan olla siellä paikanpäällä ja koitan olla Suomessa vaikka en ole.

Matkalla kotiin kirjoitin lentokoneessa boarding passiini:

Mulla on monia uskomattomia tarinoita kerrattavana, olen tavannut upeita ihmisiä, joilta olen oppinut paljon. Olen nähnyt unohtumattomia maisemia, auringonlaskuja ja -nousuja. Olen nähnyt lapsia jahtaamassa puluja, ihmisiä kulkemassa hoitamaan arkisia tehtäviään ja rakastavaisia istumassa puistoissa. Kuitenkin kaikista tärkeintä on ollut ymmärtää, että olen osa sitä kaikkea ja se kaikki on osa minua. Ymmärrän, että että minulla ei tarvitse olla enää ikinä yhtä ainutta negatiivista ajatusta, minun ei tarvitse kärsiä. Minun ei tarvitse olla enää surullinen. Luon itse ympäristöni ja elämäni. Olen kaikki ja en ole mitään. Se on elämässä kaunista ja tekee jokaisesta päivästä ja hetkestä uuden seikkailun ja uuden taideteoksen.

Nyt olen hiljalleen alkanut sopeutumaan takaisin Suomeen. Suurin ongelma oli, että harvat ihmiset tervehtivät tai hymyilevät. Monet epäilevät muiden koittavan tehdä jotain pahaa tai varastavan ja harvoin tarjoutuvat auttamaan muita. Ymmärsin, ettei minun tarvitse sellaista alkaa suremaan. Voin kuitenkin ilostua aina, kun huomaan jonkun vastaavan hymyyni.

Yhdeksän kuukautta maailmalla on opettanut paljon. Olen nähnyt paljon, mutta vielä enemmän olen oppinut itsestäni, omista arvoistani ja siitä, miten tähän maailmaan voi ja kannattaa suhtautua. Luon itse oman ympäristöni ja olen itse vastuussa omasta onnellisuudestani ja menestymisestäni. Olen oppinut uusia taitoja. Osaan puhua espanjaa, osaan tehdä hierontoja, osaan laittaa oman egoni sivuun ja auttaa muita ihmisiä.

Matka ei ole vielä päättynyt, edelleenkään en hanki itselleni asuntoa, koiraa ja televisiota. Jokainen päivä on matka ja seikkailu, enkä tiedä, mistä seuraavalla viikolla itseni löydän. Tavoitteeni Suomessa on elää hetkessä. Esimerkki: eilenillalla kävelin Tampereen kaduilla ja rupesin miettimään, että mihinköhän sitä pääsisi yöksi. En asiaa liikaa jaksanut murehtia, uskoin, että vastaus tulee ennemmin tai myöhemmin. Niin siinä sitten illan hämärtyessä vastaan tuli ystävä, joka ilmoitti, että hänen luokseen voi aina tulla yöksi. Niin sain itselleni taas yöpaikan. Joskus syksyllä, kun Suomessa alkaa taivas taas pimenemään, on hyvin mahdollista, että löydän itseni jostain ulkomailta. Vielä en tiedä mistä tai koska.

Tänään olen täällä

2011-06-15T05:40:00.000+03:00

Päivät vähenevät ja pää lyö tyhjää. Mitään ei oikein tee mieli kirjoittaa saatika sanoa, ei osaa. Hämmennys. Koitan pitää ajatukseni aisoissa ja pysyä tässä hetkessä ja täällä, mutta niin helposti löydän itseni ensi viikosta ja sieltä. Huomenna se alkaa, huomenna alkaa lähtö kotiin. Olen samaan aikaan innoissani ja peloissani, monestakin syystä. Ensinnäkin matka tulee olemaan rankka. Matkustan 20 600km. Matka Lontooseen kestää kolme päivää ja niistä 27h olen lentokoneessa. Aikaero on -12h. Lontoossa vietän muutaman päivän ennen kuin ostan lennon Suomeen. Suomeen saavun juhannukseksi. Toiseksi ja Kolmanneksi ovatkin sitten niitä ajatuksia, joilla ei ole mitään merkitystä, koska ne ajatukset ovat ensi viikossa ja siellä, kun minä olen edelleen tänään ja täällä.

Tänään paistaa aurinko. Tänään pesin vaatteeni ja pakkasin rinkkani. Tänään menen illalla syömään viimeisen tongalaisen perinneillallisen. Tänään olen onnellinen. Tänään olen täällä.

videoraportti Tongalta

2011-06-06T02:50:00.000+03:00

muutamia otteita "päivä tuntematon"

2011-05-30T03:32:00.000+03:00

Kuuntelen aaltojen iskeytymistä laivamme kylkeen. Saaret lipuvat hiljaa ohitsemme lintujen lentäessä mastomme ympärillä. Heitämme ankkurin ja sukellamme turkoosiin, kristallin kirkkaaseen veteen, jossa eteemme avautuu uusi maailma. Näen sateenkaaren kaikissa väreissä loistavia, aalloissa kiitäviä kaloja, hiljakseen istuvia koralleja ja meritähtiä. Ohitseni kiitää parvi sinisiä kaloja. Sukellan niiden perään.

Takaani kuulen rätisevän nuotion ja hiljaisen puheensorinan. Katson ylös ja silmien eteen avautuu kirkkain tähtitaivas. En löydä edes kuunsirppiä tuhansien tähtien joukosta. Nousen ylös, riisun vaatteeni ja astun veteen. Vesi on lämmintä. Kun kävelen syvemmälle askeleeni hohtavat. Uin rauhallisesti ja käteni ympärillä loistaa kymmeniä valoja kuin tähtiä. Kuulen aaltojen iskeytyvän riuttaan jossain kaukana, kuulen aaltojen liplatuksen ympärilläni ja viidakon takanani. Kellun vedessä ja tuijotan linnunrataa. Näen kaksi tähdenlentoa enkä toivo mitään. Tässä hetkessä en keksi mitään, mitä minulta vielä puuttuisi.

Tonga

2011-05-28T01:42:00.002+03:00

kirjoitin sahkopostin, jonka nyt kopioin myos tanne.

Ensin vietin muutaman paivan Tongatapulla, suurimman osan ajasta nukuin jetlagia ja sunnuntaina kavin kirkossa. Kirkko oli mahtava, paljon kaunista laulua. Maanantaina istuin tunnin rannalla katselemassa kuinka aallot iskeytyivat kallioon ja tiistaina lahdimme yolautalla Vavaulle, 18h.

Hengailen taalla 4 muun pojan kanssa ja loysimme itsellemme talon, jossa voimme olla. Ensimmaisena paivana kavelimme paljon ja naimme hienoja maisemia. Eilen taas menimme purjehtimaan. Snorklailimme ja voi vitsit se oli ihan sika hienoo. Sit kavin auttamassa paikallista perhetta ja ne oli et mitasaateetmiksmuaeisatuenaa. Meidan talon omistaa tyyppi, joka omistaa puolet koko vavausta ja kun autoin sen perhetta ja hieroin sita, se sanoi ettei taalla oo hierojaa ja etta me tullaan keskustelemaan, miten mulle hankitaan lisenssi ja viisumi tanne :D Se on meinaan kuninkaan hyva ystava. Mut kattellaan nyt, mita tassa kay.

Nyt koitetaan paasta jonnekin pienelle saarelle pariks paivaks vaan lepuuttaan. Tonga on ihana. Eilen meilla oli myos ruokajuhlat. Paaljon paikallista ruokaa ja lopuks mentiin paikalliselle kavaklubille juomaan kavaa miesten kanssa.Rusketusraja on raastava.

Ajatuksia May you be blessed

2011-05-14T20:40:00.001+03:00

Kun olen surullinen, kun olen iloinen, kun olen vihainen ja kun olen epätoivoinen, kun en tiedä minne mennä tai kuinka päin olla, voin katsoa tämän videon ja ymmärtää, että kaikki on hyvää.

Ajatuksia Kahden kastin väkeä

2011-05-10T04:59:00.001+03:00

Kahden kastin väkeä

Kyseinen artikkeli tuntui todella ajankohtaiselta viimeisen kuukauden jälkeen, kun olen kiertänyt Guatemalassa talosta taloon ja nähnyt köyhistä köyhimpiä ja rikkaimmista rikkaimpia. Olen ollut talossa, missä ei ole lattiaa ja vessana toimii pellistä tehdyt seinät ja ämpäri. Suurin osa päivittäisestä ravinnosta saadaan tortilloista ja suolasta, 6 vuotiaalla lapsella saattaa olla jo kivessyöpä ja jokaisella perheenjäsenellä on parasiitteja. Joka paikkaan sattuu, koska ei ymmärretä puhtaan juomaveden tärkeyttä. Silti eletään onnellisesti ja yhdessä. Olen ollut talossa, jonne autokuski haki meidät keskustasta. Talo oli aidattu ja yksityisalueella, oven aukaisi palvelija ja toinen palvelija toi itsepuristettua limemehua. Yleensä mieleen nousee ajatus "On se niin sääli, että täällä on tuloluokat niin suuret" ja samaan aikaan meidän omassa kotimaassamme ollaan menossa samaan suuntaan.

Näitä ihmisiä yhdistää, että he ovat molemmat ihmisiä ja autoimme niin köyhän perheen lapsia kuin rikkaan perheen isoäitiä ilmaiseksi. Olemme täällä auttaaksemme ja palvellaksemme muita. Jos muistamme tämän, lopulta ei ole merkitystä, kuinka paljon meillä on rahaa tai missä asumme. Kun viimeisellä kerralla käydessämme köyhän perheen kodissa, yksi lapsista likasilla käsillään ojensi minulle pienen palasen keksistään ja laittoi takapihalta löytäneen kukkasen hiuksiini, tunsin olevani paljon enemmän arvostettu kuin juodessani palvelijan puristamaa ja tarjoilemaa limemehua. Kun söin rikkaan perheen luona herkullista lounasta, olin kiitollinen, että saan maittavaa ruokaa, jotta jaksan taas pidempään.

Lukiessani artikkelia, luokittelen itseni Joonaksen luokkaan. Omistan MacBookin ja iPhonen, voin matkustella ja pystyn syömään ulkona, kun haluan. Pukeudun parempilaatuisiin vaatteisiin ja voin matkustaa. Minut on opetettu ajattelemaan, että mikä tahansa on minulle mahdollista ja uskon siihen. Siksi olenkin uskaltanut unelmoida enemmän ja toteuttaa ja saavuttaa sen, minkä olen toteuttanut ja saavuttanut.

Lukiessani artikkelia, huomaan, etten kuitenkaan ole enää Joonaksen tapainen. Vaikka uskallan unelmoida, en unelmoi neljän tuhannen euron kuukausipalkasta, takatöölöläisestä asunnosta, uudesta autosta tai tietokoneesta. En urheile, jotta jaksan tehdä enemmän töitä, jotta voin saavuttaa uusia tavoitteita ja saada entistä korkeatuloisemman työn. Nautin yksinkertaisesta olemisesta ja hetkessä elämisestä.

Ennen matkalle lähtöä olin asunnoton ja päiväbudjettini oli 10€. En tehnyt sitä olosuhteiden pakosta vaan omasta tahdostani. Huomasin nauttivani elämästäni paljon enemmän kuin aikaisemmin, jolloin ostelin uusia vaatteita viikottain tai söin usein ulkona. Ennen lähtöäni minulla oli enemmän aikaa itselleni ja ystävilleni, koska minun ei tarvinnut tehdä töitä tai valmistella työasioita 10h päivässä. Silloin tällöin söin päivällä vain tonnikalaa ja omenoita, jotta pystyin illalla ostamaan baarissa itselleni yhden 5€:n oluttuopin. Usein jaoin ainoan olueni ystäväni kanssa, koska hänellä ei ollut varaa ostaa omaa ja sain siitä enemmän iloa kuin yksin olueni juomisesta. Aikaisemmin aniharvoin tarjosin ystävälleni mitään tai jaoin omastani vaikka omistin enemmän.

Lukiessani huomaan, että Satu asuu lähellä omaa perhettään, jotta voi edelleen auttaa ja olla äitinsä ja perheensä seurassa. Joonas puhuu perheestään vain rahoittajana. Satu on kutsunut toimittajan luokseen omaan kotiinsa, kun Joonas puhuu toimittajan kanssa puhelimitse ja puoleettomassa kahvilassa. Satu nauttii vapaa-ajallaan ystäviensä seurasta ilman sen suurempia välineitä. Ystävät, perhe ja rakkaus ovat tärkeämpiä kuin valta ja mammona. Silti en samaistu myöskään Sadun rooliin. En pystyisi jämähtämään lähiöön ja alistumaan omaan kohtalooni sekä "olisihan se kiva ja sitku sitku" -ajatusmalleihin.

Usein ihmiset, jotka uskaltavat tavoitella enemmän, tekevät sen saadakseen lisää itselleen. Mitä enemmän omistaa ja mitä enemmän on tehnyt töitä sen eteen, sitä hankalampaa siitä on päästää irti. Oma on oma eikä siitä halua luopua. Joudutaan maksamaan veroja rahoista, jotka on ansaittu työllä ja tuskalla, jotta valtio voi rahoittaa ne saamattomat, jotka eivät jaksa edes töitä tehdä. Harvemmin korkeatuloiset ajattelevat, että nyt kun minulla on enemmän, voin antaa omastani niille, joilla ei ole.

Usein ihmiset, jotka eivät uskalla tai pysty tavoittelemaan, saavuttamaan tai muuttamaan omaa elämäänsä eivät välitä myöskään, mitä ympärillä tapahtuu. "Kun kerta minulla menee huonosti, löydän paremmin menestyneistä aina paljon huonoja puolia, joilla hieman parannan omaa pahaa oloani." Kun ainoa informaation lähde on Täydelliset naiset, Idols ja naistenlehdet, syntyy vääristynyt maailmankuva ja elämää paetaan. Töitä tehdään, koska on pakko ja iltaisin paetaan television tai aikakausilehtien leikkimaailmaan tai viikonloppuisin paetaan pulloon.

Joonas juoksee kohti suuria unelmia, tavoitteita ja ylellisyyttä. Pitkien työpäivien ja tavoitekarttojen alle unohtuu oma perhe ja läheisenrakkaus. Kun katse on kohdistunut tulevaisuuteen ja uusiin saavutuksiin, ei enää nähdä lähelle. Tavoitellaan uutta niin uutterasti, ettei ymmärretä omistavansa jo kaikkea, mitä todella tarvii. Ei tule mieleenkään, että lähijärvellä soutelusta, lintujen katselemisesta ja laineiden kuuntelemisesta saattaa saada saman mielihyvän kuin Atlantin yli purjehtimisesta tai jopa enemmän. Etenkin jos Atlantin purjehtiminen tapahtuu sisätiloissa shampanjaa juoden ja venettä huolehtimaan on palkattu miehistö. Kun tavoitellaan liikaa, saatetaan unohtaa, mistä ollaan tullut.

Satu pakenee omaa arkeaan ja kohtaloaan. Töissä haaveillaan viikonlopusta ja kotibileistä. Television, tietokoneen tai aikakausilehtien maailmaan paetaan kaikkia niitä huolia ja murheita, joita ei uskalleta kohdata. Paetaan omaa todellisuutta hotellin lakanoihin ja ravintolaruokiin. Ei tule mieleenkään, että lähijärvellä soutelusta, lintujen katselemisesta ja laineiden kuuntelemisesta saattaa saada saman mielihyvän kuin Täydellisten naisten katselemisesta tai jopa enemmän. Etenkin jos samalla tuntee syyllisyyttä siitä, mitä on ja mitä haluaisi olla. Kun paetaan liikaa, saatetaan unohtaa, mistä ollaan tullut.

Minä en halua juosta enkä paeta. Mieluummin olen tässä. Tunnen olevani onnellinen ja turvassa, kun uskallan antaa olla ja antaa intuition kuljettaa. Kun soutelen lähijärvellä, katselen lintuja ja kuuntelen laineita saan yhteyden jumalaan, universumiin, ympärillämme olevaan energiaan, miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua.Minun ei tarvitse suunnitella ja tavoitella suuria saavutuksia, koska olen onnellinen juuri nyt ja rakastan itseäni ja elämääni. Minun ei tarvitse paeta omaa arkeani ja todellisuuttani mihinkään, koska olen onnellinen juuri nyt ja rakastan itseäni ja elämääni. Uskallan antautua maailmalle, elämälle, Jumalalle. Kuunnella, mitä sillä on minulle sanottavanaan. Silloin olen aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Jokainen meistä on yksilöllinen, mutta me olemme kaikki täällä auttaaksemme ja palvellaksemme muita. Ei keskitytä siihen, mitä voimme saada itsellemme lisää vaan mitä voimme antaa itsestämme muille. Unohdetaan hetkeksi yhteiskunnan mittarit, raha ja materia ja muistetaan, mikä oikeasti on tärkeää.
All you need is love.

Juhannusauringonnousu 2011

2011-05-08T07:45:00.000+03:00

Heräsin perjantaina 6.5.2011 klo 07:14, kun Bill alkoi säheltämään huoneessa ja ilmoitti, että lähdemme Huehuetenangoon, 2,5h ajomatkan päähän Xelasta tapaamaan Guatemalan entistä presidenttiä ja hänen vaimoaan, joka hakee presidentiksi seuraavalle kaudelle. Täällä on siis presidenttivaalit meneillään. Bill on parantanut entisen presidentin syövän ilman kemoterapiaa tai sädehoitoa ja he ovat hyvissä väleissä. Unenpöpperössä pakkasin laukkuuni vaihtosukat ja kameran ja lähdimme liikkeelle.

Bussissa saimme tietää, etteivät he olekaan kyseisessä kaupungissa sinä viikonloppuna, joten suunnitelma vaihtui: menkäämme siis jonnekin pirun korkeella olevaan kylään, jossa on ainutlaatuisia kankahita ja vaattehita ja erilainen ilmasto kuin muualla Guatemalassa ja jonne matkaaminen kestää toiset 2,5h. Bill on käynyt samaisessa kylässä viimeiset 16 vuotta, joten monet yhteisössä tunsi Billin ja kyläilimme heidän pienissä kopperoissaan. Autoimme monia ihmisiä, söimme iisot jäätelöt samalla kun ulkona sataa vettä (kylä siis oli keskellä sadepilveä, ei sen alla vaan pilvessä) ja katselimme kuin pojat pelasivat marmolikuulilla rahasta.

Lauantaina kylässä oli markkinat ja paljon ihmisiä. Kauniita kankaita, kauniita ihmisiä, paljon parannettavia ja mukavia hetkiä. Tien niska-pää-kasvohieronnan yhdelle hotellin omistajalle, joka antoi mulle kiitollisuudenlahjana pienen pussukan, joka on valmistettu käsintehdystä kankaasta. Kyseisen kankaan kutominen on kestänyt viikkoja. Palasimme takaisin Huehuetenangoon ja olimme vieraina kaupungin poliisipäällikön luona ja hoidimme hänen äitiään ja Bill alkoi profesoimaan yhdelle hänen pojistaan, että hänen pitää ruveta uskomaan uniaan ja hänestä tulee vielä jotain suurta. Huh, tunnelma oli huoneessa todella tiivis ja sain kylmiä väreitä. Näin omin silmin, kuinka pojan olemus muuttui. Huh. Palasimme takaisin Xelaan (toiset 2,5h) ja nyt on olo väsynyt, mutta onnellinen.

Huomenna viimeinen päivä Xelassa ja maanantaina lähden kohti pääkaupunkia. Joko maanantaina tai tiistaina, riippuen siitä kuinka bussiyrityksen toimisto on auki, ostan itselleni bussilipun Costa Ricaan. Lippua ei voinut varata, joten luotan, että busseissa on tilaa. Reissu kestää kolme päivää: 1. El Salvadoriin, jossa pitää löytää yöpaikka. 2. Nigaracuaan, jossa pitää löytää yöpaikka. 3. Costa Ricaan, jossa pitää löytä yöpaikka ja 15. päivä lentokone Los Angelesiin. Los Angelesissa odottaa Kevin, jonka luona olen kaksi yötä ja 17.5 on lento Uuteen Seelantiin ja Tongalle. 19. kesäkuuta mulla on lento Lontooseen.

Laitetaanpahan siis juhannussauna lämpiämään.

tapahtumia Xelasta

2011-05-05T19:58:00.001+03:00

Emme menneetkään vuorille. Sinä aamuna kun oli tarkoitus lähteä, Bill saikin vahvan tunteen, että meidän pitää lähteä Xelaan, Guatemalan toiseksi isoimpaan kaupunkiin ja täällä sitä nyt ollaan ja ollaan oltu jo viikonpäivät. Heti Xelan ulkopuolella on paljon luonnon kuumia lähteitä, joissa olemme uineet miltei päivittäin, jos emme ole olleet torilla parantamassa ihmisiä.

Eilen oli todella hieno päivä. Aamulla oli tunne, että vitsit tänään tulee tapahtumaan paljon hyviä asioita ja niin kävi. Aloitin päivän äärimmäisen hyvällä aamupalalla ja löysin vihdoista viimein paikan, missä voin kopioida yhden Billin kirjoista, mitä ei enää ole myynnissä missään. Olen etsinyt koko viikon aukiolevaa paikkaa, joka voisi sen kopioida ja nyt se sitten löytyi. Sain vihdoista viimein kiinni yhteyshenkilön Kanadasta ja saan tilattua aika siistejä juttuja, joilla voi parantaa itsensä ja muita ihmisiä. Niistä myöhemmin lisää. Paransin uusiutuneen jalkasieneni kahdessa päivässä ilman lääkkeitä. Felix antoi mulle hieronnan, joka todella vaikutti syvälle. Kadotin ajantajun ja hieronnan jälkeen aloin tärräämään ja tunsin, kuinka viimeisetkin negatiivisuuden rippeet valuivat kehosta pois ja tunsin leijuvani ilmassa.

Bill saa paikallisesta vitamiinikaupasta todella hyvän alennuksen, joten ostimme monta kassillista vitamiineja ja ravinnelisiä. Nyt teemme paksusuolipuhdistusta ja hah se on hauskaa. Vessassa pitää juosta viitisen kertaa päivässä ja keskellä yötä, joka kerta on jotain uutta vertailtavaa ja olemmekin miettineet kuvakirjan pitämistä, mitä kaikkea sisältämme löytyykään. No olo on kevyt ja energinen

Elämä on jees.

videopäiväkirja

2011-04-26T20:46:00.000+03:00

Oon ottanut muutamia videoita nyt täällä reissatessa ja meinaankin rakentaa niistä samanlaisen koosteen kuin tein Kuubasta. Keskiviikkona varmaankin lähdetään jatkamaan muualle, jonnekin vuorille, missä on kylmä ja sataa vettä ja on paljon sairaita lapsia.

Täällä oleminen alkaa käymään jo hieman tylsäks. Mun päivät koostuu syömisestä, juomisesta, puistossa istumisesta ja kävelemisestä. On kyl tehnyt hyvää ja on mukavaa, että oon tutustunut täällä mukaviin ihmisiin. Mulla on myös joku parasiitti nyt pesiytynyt vatsaonteloon ja eilen kärsinkin kovasta hedarista ja pahasta olosta. Se on kuitenkin helppo hoitaa, joten ei tarvi siitä huolehtia. Nyt pitäis käydä suihkussa ja lähteä etsiin aamupalaa. Päivällä meen uudestaan laulaan maanalaiseen kappeliin ja illalla poltellaan vesipiippua jossain itämaisessa kahvilassa.

Valokuvausta

2011-04-25T09:59:00.001+03:00

Antiguassa mulla on ollut aikaa luoda. Olen kuljeskellut paljon kaduilla, juonut kahvia ja katsonut ihmisiä. Se sai minut innostumaan taas valokuvaamisesta ja kirjoittamaan yhden runon. Mukava juttu oli myös tutustua kolumbialaiseen Sau Barbosaan, joka työskentelee baarissa, jossa ei käy asiakkaita. Hän kutsui minut luoksensa pieneen kommuuniin kaupungin laidalla, jossa vietin kaksi iltaa. Huomenna jatkan taas Billin seurassa.

Baarin ikkunalaudalla Antiguassa

Sau Barbosa on töissä kyseisessä baarissa, mutta siellä ei käy kukaan.

arkea

Stefanie Englannista

guatemalalaiset Yessika ja Libia, joiden kanssa vietin yhden päivän.

yllätys kahvilassa

Muuten rauhaisa pikku kaupungi Antigua muuttuu valtavaksi ihmismassaksi pääsiäisenä.

Sau Barbosa -Kolumbia

arkea

Semana Santa - pääsiäinen

arkea

Kiva päivä ei mitään

2011-04-23T04:48:00.001+03:00

Tänään on ollut kiva päivä ei mitään.
Söin aamupalaa. Vaihdoin yöpaikkaa. Nukahdin riippumattoon. Join pirtelön. Katselin ihmisiä. Valokuvasin ihmisiä. Tutustuin baarityttöön, joka kutsui mut huomenna syömään luokseen. Söin hyvää ruokaa. Join äärimmäisen hyvän punaviinin. Söin jäätelön puistossa. Katselin lapsia. Valokuvasin lapsia. Söin mangon ja siitä tuli ähkyolo. Surffasin pitkään internetissä tekemättä mitään. Ostin masiinan ja tilasin sen kaverin osoitteeseen jenkkeihin. Luin blogitekstejä ja katselin ystävien valokuvia. Tutustuin Libiaan, guatemalalaiseen tyttöön, joka ilmoitti, etten voi enää maata sängyssä ja tehdä ei mitään. Nyt joudun menemään suihkuun ja sit jonnekin sen ja sen kaverin kanssa.

Eilen oli kans kiva päivä.
Tunsin olevani vapaa. Ei tarvinnut seurata ketään mihinkään ja sain itse suunnitella oman päiväni. Lauloin kappelissa ja join kahvia. Join muutaman oluen ja tunsin oloni ulkopuoliseksi. Jotenkin rupesin ymmärtämään paremmin niitä ihmisiä, jotka luulevat olevansa jotenkin kauheesti parempia, koska eivät kuulu "Babyloniin". Kulttuurishokki hippikylä San Marcosin ja kalastajakylä Las Lisasin jälkeen oli käsinkosketeltava. Trenditravellerit kertoo toisilleen uskomattomia tarinoita, kuka on ollu eniten päissään ja missä. Palasin hostelliin ja chattailin Vanessan kanssa lähemmäs aamuneljään ja tuli vähän ikäväinen.

tapahtumia kuvia viime hetkistä

2011-04-22T10:19:00.000+03:00

Tais olla lounas kyseessä. Sabethin kanssa 7 päivän kookosvesipaasto Las Lisasissa.

Guatemalan yleisin uskonto: olutmerkki Gallo

tohtori Bill

Kun tekee töitä kymmenisen tuntia päivässä, 7 päivänä viikossa, saattaa niskoja särkijä.

Ystävän koti San Marcosissa vaatimattomalla maisemalla. Felix kuvassa.

Felix, Sabeth, minä

Odotamme bussia Antiguaan. San Marcos jätettiin lopultakin taakse. Aika Guatemalassa alkaa olemaan lopussa.

Maanalainen luostari, jossa veisasimme

Ihmiset alkoivat itkemään, kun he kuuntelivat lauluamme ja tulivat halaamaan.

En ole aikaisemmin kokenut yhtä voimallista henkistä kokemusta.

Lapsen tahmaset kädet pestään Antiguan keskuspuiston suihkulähteessä.

Seuraavat kuukaudet

2011-04-17T00:51:00.001+03:00

http://bartnikowski.smugmug.com

Matkasuunnitelma:

2.5.2011 jätän Guatemalan ja lähden kulkemaan kohti etelää
15.5.2011 lento Costa Ricasta Los Angelesiin
17.5.2011 lento Losista Uuden Seelannin kautta Tongalle
17.6.2011 lento Tongalta Uuteen Seelantiin

Kohti Guatemalan Niagaraa, jota ei löydy Lonely Planetista.

http://bartnikowski.smugmug.com

Meidän ryhmä viimeisinä päivinä rannalla.

http://bartnikowski.smugmug.com

San Marcos, koti

Semuc Champey

Kaks norjalaista kaveria Floresissa

auringonlasku ja back flip Floresissa

Paasto

2011-04-11T03:18:00.002+03:00

1.4.2011 Paasto
Päätin paastota vaikken olekaan sopeutunut paastoon kiitettävästi. Tuli vain olo, että näin pitää nyt tehdä. Seuraamme intuition ääntä. Söin illalliseksi banaaninpuolikkaan ja tein suolavesihuuhtelun. Neljä kertaa nyt pöntöllä ja viimeisellä kerralla vesi alkoi näyttää jo aika puhtaalta. Ehkä keho ei olekaan ihan hirveässä kunnossa. Alef tuli katsomaan, oonko kunnossa, kun lähdin vähin äänin. Eli sittenkin oli kyseessä Control Drama, koska hän oli huolestunut. Juttelimme kokemuksistamme täällä ja paastoamisesta. Siinä on ihminen, josta pidän todella paljon. Huomena aloitetaan.

2.4.2011 1. Päivä
Aamulla tein suolihuuhtelun ja olo oli mainio. Energiat hieman laskussa, mutta muuten hyvä olo koko päivän. Ihanan rentoutunut olo, kun kaikki lihakset olivat rennot ja päivä kului mukavasti lekotellen. Kylmä kookosvesi on vain niin hyvvää ja limevesi tuo hyvää vaihtelua. Wilson opetti Nemo –hieronnasta ensimämisen osan ja se oli kiinnostavaa. Luin myös paljon, Dark side of the Light Chasers on todella mielenkiintoinen kirja.

3.4.2011 2. Päivä
Aamulla pienen taistelun jälkeen tein suolihuuhtelun. Olo kävi huonoksi, mutta kun mömmö tuli ulos, olo oli parempi. Koko loppu päivän aina silloin tällöin tuntui, että mahassa kiertää. Energiaa ei ollut liikaa, mutta tarpeeksi. Menin jopa katsomaan, kun Bill, Felix ja Neo söivät aamupalaa, paastoaminen tuntui liian helpolta. Illalla alkoi käydä olo huonoksi ja ärsyynnyin. Unohdin hengittää, kun harjoittelin Nemo –hierontaa ja tuli huono olo. Kookosvesi ja hengittäminen auttoi. Illalla katsoimme How to train a dragon –elokuvan ja kävimme nukkumaan. Kysyin Sabethilta, mistä mussa se pitää eniten ja mistä vähiten. Pitää, että olen rauhallinen enkä stressaa, innostun asioista ja silmäni alkavat loistaa. Ei pidä, että koitan opettaa vaikka hän tietää jo asian, hehkutan kaikkia siistejä juttuja mitä oon tehnyt tai kokenut ja että tuomitsen ja arvostelen ihmisiä.

4.4.2011 3. Päivä
Aamupäivästä todella heikko olo. Päivällä ei riittänyt energia mihinkään ja myllersin paljon negatiivisissa tunteissa. En pystynyt tekemään edes varjotehtäviä, koska ei riittänyt energia kohtaamaan omia pimeitä puoliani. Juttelin Felixin kanssa ja se helpotti. Sain myös sanottua, että tunnen itseni ulkopuoliseksi sen ja Billin seurassa ja myöhemmin hän kysyikin, että tulenko heidän kanssaan kylälle. Olin jo luvannut Alefille hieromisesta ja olin tosi naatti, joten jäin tänne, mutta tuntui onnelta, kun hän kysyi.

Alef antoi mulle kokovartalohieronnan ja olo parani niiiin paljon. Olin rento ja eufoorinen. Max tuli korjaamaan meidän valokatkaisimen ja juttelin hänen kanssaan. Täällä on pari paikallista kaveria nyt, joka on kiva.

5.4.2011 4. Päivä
Olo oli hyvä ja energinen. Opiskelin nemoa – katsoin videon ja tein sen Wilsonille. Luin ja kirjoitin. Ensimmäisen kerran todella himoitsin ruokaa. Makailtiin vain Sabethin ja Alefin kanssa meidän huoneessa. En nähnyt Billiä, Felixiä tai Neoa koko päivänä.

He olivat lähteneet aikaisin aamulla Billin unen johdattamana toiselle saarelle. Kävelivät ja kävelivät, kulkivat bussilla ja veneellä. Kaikki sanoivat, ettei heidän määränpäähänsä, pieneen kylään pääse. Se on vaarallista jne. mutta Billillä oli unensa ja he jatkoivat. 2h tunnin patikoimisen jälkeen he löysivät kylän ja pienen majan, missä odotti 89 vuotias mies Billiä. Hän oli sanonut perheelleen, että Jumala kertoi hänelle unessa, että tohtori tulee auttamaan häntä ja perhe luuli papan tulleen hulluksi. Kun Bill tuli stetoskooppi kaulassa koputtaan ovelle, oli kaikilla hieman ihmettelemistä.

Papan polvi oli niin huonossa kunnossa, että hän pystyi hädin tuskin nousemaan pystyyn. Bill hoiti sitä tunnin verran ja mies pystyi kävelemään. Harmittaa, etten päässyt itse mukaan tälle reissulle, mutta Billin 14v lapsenlapsi, hieman skeptinen ja kaikkitietäväinen tuli silmät sen verta pyöreinä takaisin, että olen onnellinen hänen puolestansa.

6.4.2011 5. Päivä
Aamulla heräsin 5.30, join limevettä ja lähdin rannalle kävelemään. Paaston aikana olen vetänyt puoleeni paljon eläimiä ja nytkin kaksi koiraa lähtivät seuraamaan mua. Kävelin omissa ajatuksissani ja katsoin auringonnousua ja meditoin samalla, kun koirat koittivat nuolla mun naamaa. Kahdeksan aikaan saavuin takaisin hotellille, kävin ottamassa suihkun ja hakemassa yhden kookospähkinän, jonka nautin riippumatossa samalla kun luin lisää Dark Side of the Light Chasersia.

Päätin, että tänään pysyn Billin varjona enkä päästä sitä kertaakaan silmistäni. Kävin vessassa ja täyttämässä vesipulloni, ja hän oli kadonnut. Lähdin kylälle kysymään ihmisiltä: ”Onko tohtoria näkynyt?” ja löysinkin hänet odottamassa venettä pääsaarelle. Hän oli nähnyt taas unen, missä kosketti Mayojen vanhaa kivipyörää, joka on toisessa kylässä sekä tarvitsi rahaa.

Veneessä oli todella humaltunut nuori jäbä, joka alkoi Billille jotain uhittelemaan ja Bill alkoi saarnaamaan pojalle. Kukaan veneessä ei oikein tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa, niin nopeasti hän pystyy muuttamaan käyttäytymistään. Uhittelu loppui ja poika jopa osti itselleen vettä meidän käskystämme. Hyppäsimme bussiin ja jäimme ensimmäisessä kylässä pois, käyttämään raha-automaattia.

No automaatti ei ollut toiminnassa, joten hoidimme muutamia ihmisiä, jotka satuimme näkemään. Bill on käynyt samalla saarella ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten, toiminut kätilönä, elvyttänyt kuolleita lapsia takaisin elävien kirjoihin, maksanut leikkauksia ja antanut tuhottomia määriä lääkkeitä köyhille. Viimeisen 6 vuoden aikana hän ei ole siellä käynyt ja kaikki on muuttunut. Silti ihmiset tunnistavat edelleen doctor Gaton (tohtori Kissa) ja rakastavat häntä.

Hyppäsimme seuraavaan bussiin ja matkasimme seuraavaan kylään, koska siellä oli tarkoitus olla raha-automaatti. Löysimme ilmastoidun Super 24 –kaupan, joka oli kuin hyppy takaisin sivistykseen, keskellä ei mitään. No automaatti ei tietenkään toiminut, joten vain nautimme ilmastoinnista ja odotimme, että Felix sai meidät kiinni. Unessa Billin koskettama Mayojen aikainen kivipyörä oli läheisessä kylässä, joten otimme uuden bussin ja lähdimme sinne.

Kivi oli mahtava. Piirsin sen kuvion kirjaani ja kosketimme sitä. Muutaman minuutin päästä, paikallinen lakimies vain ilmestyi paikalle ja kutsui meidät toimistoonsa kertomaan kivestä. Hän poltti meille CD:n täynnä tietoa Maya –kulttuurista sillä alueella, Felix puhui vesistöjen puhtauden tärkeydestä ja hän ilmoitti tutkivansa sitä itse ja antoi Felixille siitä kertovan kirjan. Samaan aikaan tasaiseen tahtiin paikalle tuli ihmisiä hoidettavaksi, sana kiersi kylässä nopeasti. Itsekin hieroin yhden miehen hartioita ja toisen kipeytynyttä polvea.

Kun lakimies kuuli, että tulimme paikalle Billin unen johdattamana, hän ilmoitti näkevänsä unia myös sekä haistavansa enkelin läsnäolon. Hän näytti meille valokuvia pilvestä, jonka sisällä oli sateenkaari. Pilvi oli ilmaantunut 3 päivää ennen Haitin maanjäristystä. Hän myös kertoi meille, hyvin maagisesta vesiputouksesta muutaman tunnin ajomatkan päässä ja lauantaina lähdemmekin sinne. Tapaamisemme lopussa paikalle tuli vielä haastattelija ja pääsimme paikalliseen televisioon. Bill kun ei puhu paljoa espanjaa, hän vain esitti doctor Gatoaan, jota paikalliset rakastaa, Felix selitti unelmista ja vesistöistä ja mä puhuin konkreettisemmin ystävien välittämisestä ja puhtaan veden juomisesta. Lopulta samainen lakimies antoi meille vielä kyydin takaisin.

Felix on käyttäytynyt viime päivinä kummallisesti ja illallisella hän sanoikin, että Hän tekee kaiken työn ja Bill saa kaiken kunnian. Tästä Bill ei sitten pitänytkään ja sanoi, että Felixin täytyy pitää taukoa ja että Minä oon hänen apulaisensa nytten. Mitä hittoo. Mulla on vielä kaikenlisäks tää paasto meneillään. Pelottavan paljon vastuuta tuli harteille, mutta toisaalta oon ihan pirun mielissäni. Hyvä oppitunti myös olla tulematta ylimieliseksi.

Oppitunnin aikana alkoi huippaamaan, 8l vettä päivässä oli liian vähän. Menin aikaisin nukkumaan ja toivoin, että aamulla on parempi olla. Pitää kuitenkin riittää energiaa nyt kantamaan Billin lääkelaukkua.

7.4.2011 6. Päivä
Heräsin aikaisin, jotta ehdin meditoimaan ja juomaan kookosveteni ennen kuin Bill heräsi. Heti aamusta aloin hoitamaan ihmisiä, jotka tulivat näkemään Billiä. Olo oli vahva ja reipas ja päivästä näytti tulevan oikein mukava. Lähdimme Billin, Felixin ja Sabethin kanssa taas lautalla pääsaarelle hakemaan rahaa. Tällä kertaa pankkiautomaatti toimi, mutta mulla ei ollut riittävästi pätäkkää omalla pankkitilillä. Kun velvollisuudet olivat tehty, otimme umpimähkää tuktukin pienempään kylään.

Kylässä löysimme upouuden hotellin meren rannalta ja päätimme, että seuraavan kerran kun tullaan rannalle, yövytään siellä. Silloin olen itse kuitenkin jo pallon toisella puoliskolla, mutta olen onnellinen heidän puolestaan. 2,50e/yö, oma vessa, upouudet sängyt ja keittiö. Kuljimme kylässä talosta taloon hoitaen ihmisiä, mittasin heidän verenpainettaan ja valmistin rohdoksia. Tapasimme myös 4 hauskaa cowboy –miestä, jotka halusivat tarjota meille oluet.

Illalla alkoi myrsky ja pidimme oppitunnin käytävällä. Olin todella todella väsynyt ja huonovointinen, joten menin nukkumaan aikaisin.

8.4.2011 7. Päivä
Viimeinen päivä alkoi huonolla meiningillä. Todella voimaton olo eikä edes kookosvesi auttanut. Söin paljon mehiläisen siitepölyä ja join vettä ja lepäsin hieman lisää. Olin niin naatti, etten pystynyt lähtemään Billin ja muiden kanssa kierrokselle. Bill sanoikin, että olen valkoinen ja mun on parempi levätä. Niinpä olen maannut riippumatossa ja lukenut. Nukutellut ja haaveillut. Juonut kookosvettä ja ollut rauhassa. Illalla opiskelimme luonnollisista lääkkeistä esim. aloe verasta ja valmistin muutaman rohdoksen kyläläisiä varten ja juttelin Sabethin kanssa varjoistamme.

Odotan niin paljon, että saan alkaa taas syömään. Kunnon syömiseen nyt menee vielä ainakin viikko, mutta saan taas kaloreita ja ravinteita, joten olon pitäisi olla energisempi. Ollaan puhuttu paljon tänään, mitä huomenna syödään ja mistä ruoista tykätään. Huominen on smoothiepäivä ja ylihuominen on hedelmäpäivä. Sitten ehkä jo papuvelliä ja riisiä. Oon himonnut papuja siitä lähtien, kun viimeksi niitä söin. Huomenna mennään vesiputouksille, joista lakimies kertoi meille. Olo on onnellinen ja paasto oli hyvä.

9.4.2011 8. Päivä
Tämä oli taas niitä päiviä, kun ei vain maita. Katsoin maailmaa tummien lasien läpi ja olin omissa oloissani ja ajatuksissani. Join aamupalaksi ananas-cantaloupe melon smoothien ja lähdimme seikkailemaan. Meidän nelivetomaasturi perui, joten päädyimmekin paikallisten Edeniin. Siellä oli muutama uima-allas, mangopuita ja mukava meno. Makasin riippumatossa itekseni, kävelin hieman, kiipesin puuhun ja tein pientä kuntopiiriä itsekseni. Kun muut söivät ison lounaan, itse join todella herkullisen hedelmäsmoothien.

Saimme sittenkin järjestettyä itsellemme nelivetomaasturin, joten lähdimme kohti vesiputouksia. Kuski ei kuitenkaan tiennyt, miten sinne ajetaan, joten jouduimme kävelemään lopulta tunnin paahtavassa auringossa. Kävely oli kuitenkin vaivan väärti, vesiputous oli mahtava. Harmillisesti mun kamerasta oli akku loppu. Uin, istuin vesiputouksen takana ja alla, kiipeilin ja hyppelin kivillä ja aloin tuntemaan oloni hieman heikoksi ja nälkäiseksi. Lucas tarjosi mulle tortillan avocadolla, tomaatilla ja pavuilla. En ole ikinä syönyt niin hyvää tortillaa. Sitten lähdimmekin takaisin ja oikeaa reittiä, mutta kuski ajoi taas harhaan ja matka kesti miltei 3h.

Kun pääsimme takaisin hotellille olin aivan rättipoikkikuitti. Söin aivan täydellisen herkullisen kypsän ja mehukkaan mangon iltapalakseni ennen kuin sammuin sänkyyni. Myöhemmin heräsin myrskyn ääniin ja ymmärsin, että mun kenkäni, pyyhkeeni ja laukkuni on edelleen terassilla. Kaikki muut sain pelastettua sateelta paitsi pyyhkeeni.

Yöllä näin unen
Olin matkustamassa ja kysyin paikalliselta kalastajalta, miten voin tehdä töitä kun matkustan. Hän ei osannut vastata, mutta lupasi viedä mut paikallisen tietäjän luokse. Matkasimme veneellä paikkaan, jossa kellui ruumis. Ruumis alkoi liikkumaan ja kutsui minut luokseen. Hän oli vanha tietäjä.

Kysyin, miten voin tehdä töitä, kun matkustan ja hän vastasi, että maatiloilla on aina työtä tarjolla.
Kysyin, mihin mun pitäisi keskittyä elämässäni ja hän vastasi, että kauneuteen ja terveyteen.
Kysyin, pitäisikö mun palata kesäksi Suomeen ja hän vastasi, kyllä, kaipaat ystäviäsi ja perhettäsi ja siinä ei ole mitään väärää pitää hieman taukoa matkaamisesta ja syksyllä taas jatkaa suunnitelman mukaisesti. Aloin itkemään ja heräsin.

Vihaan Taraa

2011-04-11T03:15:00.001+03:00

Vihaan Taraa, Teraa, torakkaa, mikä ikinä sen nimi onkaan. En pidä sitten pätkääkään, miltä se näyttää: se on ruma, sen tukka on ruma ja näyttää aina likaiselta, sillä on järkyttävät kainalokarvat ja säärikarvat, jotka saa mut voimaan pahoin. En pidä sen äänestä saatika sen naurusta. En pidä, mistä se puhuu tai kuinka se käyttäytyy. En tykkää sen asenteesta.

Nainen, joka ottaa jonkun flip flopit, koska ”löysi” ne paikasta, missä asustaa monta ihmistä. Nainen, jolta kysytään, että hei tekeekö sun mieli ruokaa ja se vastaa et joo voin ottaa vähän. Sitten kun sitä samaa lautasta syö moni ihminen, se todella ärsyyntyy, että sai niin ”vähän” ja sanoo toista ahneeksi. Ja samaan aikaan sillä on se hirvee irvistys naamalla.

Ruma
Millä tavoin mä olen ruma, voinko sanoa itseäni rumaksi? Tällä hetkellä en pidä itseäni rumana, mutta nuorempana se oli todella iso juttu mulle ja tein kaikkeni, etten olisi ruma. Voinko siis olla ruma? Kyllä voin.

Sen tukka on ruma ja näyttää aina likaiselta
Voiko mun tukka näyttää likaiselta? Pienempänä en oikein koskaan pessyt tukkaani, en tiedä miksi. Myöhemmin rupesin pesemään sitä joka ikinen päivä ja käymään usein parturissa, jotta tukka näyttäisi hyvältä ja käytin kaikkia maailman aineita ja pitkiä aikoja vain, jotta tukkani näyttäisi hyvältä, jotta muut pitäisivät tukastani. Voiko tukkani siis näyttää likaiselta? Kyllä voi.

Sillä on järkyttävät kainalokarvat ja säärikarvat
Voiko mulla olla rumat karvat? No ei oikeestaan, koska oon mies. Minkä takia mun mielestä naisella ei missään nimessä saa olla kainalo- tai säärikarvoja? Kulttuuri, ympäristö missä elämme. Kaikkien kauniiden Calvin Klein –tyttöjen sääret oikein kiiltää. En ole tottunut näkemään enää kenelläkään etenkään kainalokarvoja. Mutta miksi se saa minussa niin voimakkaan reaktion aikaiseksi, täällä meinaan on muillakin tytöillä kainalokarvoja, eikä se tunnu niin kummalliselta. Toisaalta sillä ne on niin pirun mustat ja paksut.

Sabeth sanoi hyvin, että ympäristömme luo mielikuvan, että kainalokarvat ovat epähygieeniset. Tästä päästään takaisin siihen hyvältä näyttämiseen ja ympäristön paineeseen. Jos olisi normaalia, että miehet ajaisi kainalokarvansa ja säärikarvansa, hyvin mahdollisesti itse olisin tehnyt niin, koska ympäristön paine olla suosittu ja haluttu on niin suuri. Nykyään enää en ole niin orjallinen sen mukaan, mitä muut ajattelee, mutta edelleen käyn keskusteluja itseni kanssa ”teenkö tämän itseni vai muiden takia”.

Ärsyttääkö se minua, koska itse en olisi tarpeeksi vahva olla ajamatta kainalokarvojani? Kyllä.

En pidä sen äänestä saatika sen naurusta
Mulla kesti about 20 vuotta ja 6 kuukautta, vihdosta viimein ymmärtää, että laulunääneni on hyvä. Itse nauran todella paljon ja kovat miehet ei naura. Niillä on pokerinaama. Olenko ollut epävarma naurustani? Kyllä.
Voiko olla, että oma ääneni on ruma tai nauran liikaa? Kyllä voi.

En pidä, mistä se puhuu
No nyt päästään asiaan. Lukion ensimmäinen vuosi: kukaan ei ymmärtänyt, mitä mä selitän ja kukaan ei tykannyt mun jutuista. Päätin, että en enää koskaan puhu typeriä ja kaikki vitsini ovat hauskoja yms.

Puhunko edelleen tyhmiä? Kyllä puhun.

En tykkää, kuinka se käyttäytyy tai sen asenteesta
Kuka määrittelee, millainen käyttäytyminen on hyvää. Pienenä olin niin villi, että mut piti laittaa valjaisiin. Myöhemmin opin, että pitää käyttäytyä tietyllä tavalla. Tukahdutin siis sen aidon halun vain olla ja mennä ja olin ja menin, kuten pitää.

Jos itse olisin ilman flop flopeja ja oveni edessä olisi maannut 3 päivää kengät, joita kukaan ei tunnu käyttävän? Voisinko ottaa ne? Kyllä. Olenko tehnyt tuhottomat kerrat niin, että olen valehdellut iselleni, jonkin asian olevan oikeutettua vaikka sisimmässäni tiedän, että se ei ole? Kyllä.

Olenko ahne? Kyllä! Ruoka on pahin riippuvuuteni. Vaikka olen täynnä ja juuri syönyt ja joku kysyy haluako syödä, vastaan kyllä. Jos joku sanoo, että voin syödä hänen keksejään, ennen kuin huomaankaan, olen syönyt suurimman osan kekseistä. Jos joku kutsuisi minut syömään aamupalaa yhteiseltä lautaselta enkä saisi kuin murto-osan, tuntisinko vääryyttä? Kyllä.

Lopputulos
Kaikki, mistä en pidä hänessä, löydän itsestäni. Muut ihmiset ovat meidän peilejämme. Jos joku ihminen ärsyttää, se johtuu siitä, että et pysty myöntämään itsellesi, että se sama tunne tai käyttäytyminen on myös sinussa itsessäsi. Meissä jokaisessa asuu hyväntekijä, selkäänpuukottaja, pyyteetön rakastaja, valehtelija, lojaali, idiootti, lempeä jne. Osan näistä ominaisuuksistamme olemme tukahduttaneet, emmekä enää edes muista niiden olemassaoloa. Pystynkö myöntämään olevani idootti tai tyhmä? Pystynkö myöntämään olevani rakastettu?

Kun pystyn myöntämään itselleni, että kaikki nämä Taran tai Teran tai mikäikinäsennimionkaan ärsyttävät ominaisuudet löytyvät myös itsestäni ja kun löydän jokaisesta ärsyttävästä ominaisuudesta jotain positiivista, pääsen irti näistä tunteista, enkä tunne enää vihaa häntä tai ketään muutakaan kohtaan, etenkään itseäni, jolla on nämä ominaisuudet.

Ruma
Kun pidän itseäni rumana, se saa minut tarkkaavaisemmaksi, miltä näytän ja miten olen ja miltä muut näyttävät. Tietyissä tilanteissa on hyvä näyttää ”tietynlaiselta” esim. työhaastattelussa ja tämän takia pystyn loistokkaasti käyttämään tarkkaavaisuuttani hyväkseni.

Kainalokarvat ja tyhmä ääni ja tyhmät jutut
Kun todella pystyn tekemään, mitä ikinä itse haluan, oon vapaa. Kun itsellä on hyvä olla ja kun itse tekee, mitä rakastaa, ihmiset alkavat pitään siitä myös. Yksi tärkeimmistä taidoista minusta on olla oma itsensä oman itsensä takia eikä muiden ihmisten. Me luomme oman ympäristömme, Ympäristömme ei luo meitä.

Ahneus
Voiko ahneudesta olla hyötyä? Tilanteissa, missä pitäisi tasapuolisesti jakaa jotain, mutta mua koitetaan huiputtaa, siitä on apua. En suostu niin helposti siihen vaan haluan oman osuuteni. Viidakonlait, jos joutuisin autiolle saarelle, en kuolisi nälkään.

Meissä kaikissa on kaikki maailman ominaisuudet, koska olemme kaikki yhtä. Tämän takia voimme vihata kaikkia tai rakastaa kaikkia, se on oma valintamme. Ne ihmiset, jotka tuntuvat pitävän jokaisesta ja löytävän jokaisesta ihmisestä hyvää, ovat sinut myös itsensä kanssa. Ennen kuin voimme rakastaa muita, meidän pitää rakastaa itseämme.

Jokainen vastaantuleva ihminen on opettajamme. Koittakaamme oppia jotain.

tarinoita Voileipiä

2011-03-21T19:44:00.001+02:00

Kevin ja tonnikalaleipä

Rakennustyömaalla, kun lounastauko alkoi, kaikki työmiehet kokoontuivat syömään yhdessä. Yksi työmiehistä, avasi oman eväsrasiansa ja alkoi valittamaan: ”Ei shaakeli. Taas maapähkinävoi- ja hillovoileipiä. Inhoan maapähkinävoita ja hilloa.”

Mies jatkoi valittamista voileivistään joka ikinen kerta, päivästä toiseen. Viikot kuluivat ja muut työmiehet alkoivat ärsyyntyä hänen käytöksestä. Lopulta yksi työmiehistä sanoi: ”Perhana jos sie kerran vihhaat maapähkinävoita ja hilloa niin paljon, miksi et vain pyydä vaimoasi tekemään jotain muuta?”

”Mitä oikein tarkoitat, pyytää vaimoani? En ole naimisissa. Teen itse omat voileipäni.”

tapahtumia El Mirador ja takaisin

2011-03-15T20:24:00.000+02:00

El Mirador
Suurin ja vanhin Maya-kaupunki Pohjois-Guatemalassa keskellä viidakkoa. Parhaimmillaan siellä on asunut n. 80 000 asukasta. La Nada on maailman suurin löydetty pyramidi, jonka päältä näkee aina Meksikoon saakka. El Mirador tarkoittaakin näköalapaikkaa ja sieltä on aikanaan hallittu kaikkia Maya-kaupunkeja.

Kaupunkiin pääsee kahdella tavalla: kävelemällä yli 60km läpi viidakon käyttäen Mayojen vanhoja ”pääteitä” tai helikopterilla. Mie kävelin.

Päivä 1
Herätys aamuneljältä ja hostellin jääkaapissa odotti spirulina-avocado-aloe vera-inkivääri-pähkinä-hunaja-banaani –smoothie ja kyyti tuli noutamaan klo 05:00. Autokyyti Floresista Carmelitaan kesti 3h ja välillä söimme aamupalaa. Ryhmään kuului Jeremy, Kevin, Scott ja Alexander ja porukka tuntui olevan mukava. Olin todella väsynyt, mutta hyvillä mielin.

Ensimmäisenä päivänä kävelimme 4h ja about 30km. 2h jälkeen alkoi nilkkaan sattumaan ja laitoin kristallini kenkään, jossa se mukavasti painoi kipeeseen kohtaan. Kun pääsimme leiriin, nilkkaan ei sattunut enää ollenkaan. 5 minuuttia ennen leiriin saapumista alkoi tihuttamaan vettä ja kun pääsimme leiriin alkoi satamaan oikein kunnolla. Sateen jälkeen kipusimme pienen temppelin päälle, josta tutkailimme, mihin suuntaan olemme jatkamassa. Söimme kanaa ja riisiä ja menimme kahdeksan aikoihin nukkumaan.

Päivä2
Lähdimme vaeltamaan tukevan aamupalan jälkeen kello kahdeksan aikoihin. Parin tunnin jälkeen nilkkaan alkoi taas sattumaan. Näin muurahaisia, käärmeitä, apinoita, mayojen ”poliisiaseman” ja tunneleita. Kuljimme Mayojen päätietä pitkin kohti El Miradoria. Tie oli tasainen, koska he ovat aikoinaan sen tasoittaneet. Fiksuja kun ovat olleet. Kun vihdoista viimein 6h kävelyn jälkeen pääsimme perille El Miradoriin olin todella puhki ja nilkka ei olisi enää kauaa kestänyt.

Lepuutin nilkkaa, otin särkylääkkeen ja puuhailimme niitänäitä ennen auringonlaskua. Auringonlaskuksi kiipesimme El Tigre –temppelin päälle, joka on kaupungin kolmanneksi suurin temppeli. Metsässä oli toinen, 16 hengen ryhmä samaan aikaan, jotka tulivat myös seuraamaan auringonlaskua. Jouduin kahdesti huomauttaan ihmisille, että ollaanpa nyt hiljaa ja kuunnellaan luonnonääniä. Kun sadat linnut laulaa, sirkat sirittää ja mölyapinat huutaa samalla kun istut temppelin päällä, ja metsä jatkuu joka suuntaan niin pitkälle kuin silmä kantaa, on olo aika huikea. Kun aurinko koski horisonttiin, äänimaailma muuttui. Osa linnuista lopetti laulamsen ja uudet eläimet ryhtyivät kuoroon. Auringonlaskun jälkeen lepakot tulivat taivaalle esittelemään lentotaitojaan ja sudenkorennot pyörivät toistensa ympäri viimeisten auringonsäteiden tuodessa valoa. El Miradorin energia on huikea ja kun suljin silmäni ja avasin energiani, oikein tunsin, kuinka se humahti lävitseni. El Mirador varmasti jää mieleen.

Elättelimme toivoa päästä nukkumaan temppeliin, mutta siihen ei vartiat suostuneet, joten istuimme leirissämme kynttilänvalossa kunnes menimme nukkumaan.

Päivä 3
Heräsin 4:40 ja herätin muut ja lähdimme La Nadan, suurimman temppelin huipulle seuraamaan auringonnousua. Saimme aika hienoja valokuvia ja tarkkailimme hieman El Miradorin ympäristöä. Söimme aamupalaa ja vaan hengailimme koko päivän. Jauhettiin huonoja vitsejä ja levättiin. Käytiin hieman kävelemässä ja katsomassa myös muita temppeleitä ja Mayojen torialuetta sekä kaiverruksia.

Illalla saimme tietää, että meillä ei ole riittävästi vettä ja ruokaakin huonosti. Saimme toiselta leiriltä ananaksen ja muutamia makkaroita. Soitimme kitaraa ja tutustuimme toisen leirin tyttöihin. Toinen leiri jäi vielä toiseksi päiväksi

Päivä 4
Aamulla oli tarkoitus mennä katsomaan jotain mayojen tunnelia ja kultaista naamaria, mutta emme päässeetkään sinne, joten lähdimme kävelemään kohti Nakbea. Söin aamupalaksi kaksi paahtoleipää ketsupilla ja majoneesilla ja kaksi pannukakkua sokerilla. Kaverit joi mun teeni, joka oli tarkoitus matkanajaksi, joten mulla ei ollut myöskään juotavaa ja kävelimme 3,5h. Lopussa rupesin näkemään halluja ja olin pyörtyä kesken matkan. Onneksi hoksasin syödä macajauhetta niin pääsin leiriin saakka, jossa sain lisää ruokaa ja juomaa.Mitään todellista vaaraa ei ollut, mutta oli hieno löytää ne omat "rajansa". Olkoon tämä minun "armeijan metsäreissu".

Leirissä ei ollut erillistä katosta, joten vain toivoimme ettei ala satamaan. Totta kai tuli todella paha myrsky ja koko teltta hajosi. Joten nukuimme toisen leirin katoksen penkeillä, märissä vaatteissa. Penkki oli leveydeltään ehkäpä 40cm, joten nukkuminen kävi taiteesta. Jossain vaiheessa yötä oli toinen käteni livahtanut märän peittoni alta ulos ja aamulla löysin miellyttävän määrän hyttysenpistoksia.

Päivä 5
9h vaellus. Jollain ihmeellä selvisin siitä, mutta keittäjämme Marta ei. Hän liukastui märkään puunjuureen ja mursi nilkkansa. Jouduimme tekemään lastan oksista ja viemään hänet muulilla loppumatkan. Kun pääsimme Floridaan kaikki olivat aivan puhki ja jäimme sinne yöksi. Scott teki meille ruokaa ja olo oli uupunut, mutta kovin yhtenäinen ja onnellinen.

Päivä 6

Seuraavasta kylästä tultiin hakemaan Marta muulilla heti aamuvarhaisesta. Itse lähdimme kävelemään maittavan kuivia corn flakseja -aamupalamme jälkeen. Kun saavuimme takaisin kylään, mistä olimme lähteneetkin, olo oli eufoorinen. Kaikki vaatteet likaisina ja märkinä, mutta sivistys ja suihku oli enää muutaman tunnin ajomatkan päässä. Kävimme katsomassa Martaa ja paikallinen "tohtori" oli sanonut, että kaikki on kunnossa. Paskanmarjat. Jouduimme järjestämään Martalle kyydin kaupunkiin kanssamme ja veimme hänet sairaalaan. Nilkka oli murtunut kahdesta kohtaa. Puhutimme myös matkanjärjestäjäämme ja hän maksoi meille yhteensä 100$ takaisin, jonka annoimme Martalle, jotta hän pääsisi leikkaukseen ja saisi jalkansa kuntoon.

Kylmä suihku ei ole varmaan koskaan tuntunut yhtä hyvältä tai maata riippumatossa, lepuuttaa jalkoja ja juoda herkulliseta spirulina-vihersmoothieenergiaterveyspommia. Illalla juhlistimme paluuta muutamien mojitojen ja ison ruoan äärellä.

Reissu ei sujunut kommelluksitta: Jeremyn polvi turposi, Alexin nilkkoihin pissi joku hyönteinen, josta hän sai isoja mätäpaiseita, Scottin jaloissa olleet hiertymähaavat tulehtuivat ja Martan nilkka murtui. Mun nilkka oli lopulta aika hyvässä kunnossa vaikka käveltiinkin n. 120km. Multa löytyi yhteensä 9 punkkia, Scott vei voiton ja löysi 14. Kuitenkin reissu oli aivan mahtavan päräyttävän huikea ja olen todella onnellinen, että tein sen. Ihmiset sanovat, että Guatemalaan jos menee, on nähtävä Tikal. Oma mielipiteeni on, että se on vain yksi iso turistoitu ja pilattu raunio muiden joukossa, mutta El Miradorissa on jotain magiaa. Tämän takia päätinkin olla menemättä koko Tikaliin ja päädyin vain huilaamaan ja katsomaan elokuvia.

Kun toinen porukka tuli kaupunkiin päivää myöhemmin, heidän kanssaan vietettiin paljon aikaa, juotiin rommia ja käytiin katsomassa paikallista livemusiikkia. Ostettiin 3l olut"sinko" ja iso lautasellinen nachoja 9€:lla ja nautimme olosta.

Olin jo menossa Rio Dulceen, kunnes soitin Tohtori Billille, missä hän menee. Kertoi olevansa San Marcosissa ja lähtevänsä Pacificin puolelle hoitamaan köyhiä, joilla ei ole mahdollisuutta päästä sairaalaan. Nyt olen itse jo Antiguassa ja muutaman tunnin päästä San Marcosissa ja toivottavasti myöhemmin hänen mukanaan näkemässä todellista Guatemalaa turistivoittoisen ja "kuninkaallisen" elämisen jälkeen. Siellä aijon olla juuri niin pitkään kuin tuntuu tarpeelliselta ja sitten saa nähdä, mihin sieltä päädytään. Valokuvia mulla on vaatimattomat 860 viidakkoreissulta, mutta se vie aikaa, että saan sieltä muokattua ja valittua sopivia myös tänne näytille. Sain myös kavereilta pari tuhatta uutta biisiä tietokoneelle kuunteluun.

Antiguassa kävin vihdoista viimein lääkärissä ottamassa röntgenin mun nilkasta, kun se nyt sit kuitenkin vaelluksen jälkeen alkoi kipeytymään. Ei ole nilkka murtunut eikä tohtori oikein sanonut mitään, miksi se edelleen on kipiä. Jotain pillereitä antoi käteen. Toivotaan, että se nyt siitä helpottaa taas. 4 kuukautta se on jo haitannut elämää.

Tänään on muuten reissun 5.kuukautispäivä. Hurjaa, että oon ollut jo näin pitkään reissussa. Niin ja ehkä kuitenkin viidakon paras anti oli oma rauha. Kävelin muita hieman hitaammin, joten tuli oltua omissa ajatuksissaan n. 6h päivässä ja vain käveltyä. Se teki hyvää.

tapahtumia Belize

2011-03-04T06:44:00.000+02:00

Belize


auringonlasku ei ole koskaan samanlainen, mutta aina se vetää hiljaiseksi

Olen ollut nyt 5 yötä Belizessä, Caye Caulkerissa, joka on pieni saari lähellä Belize Citya. Päädyin tänne kahden saksalaisen tytön johdattelemana ja olen siitä onnellinen. Belize on aivan oma maailmansa Keski-Amerikassa. Kaikki puhuu englantia, kaikki on kalliimpaa ja kaikki vaikuttii rennoilta ja sydämellisiltä ihmisiltä, ainakin täällä saarella. Kun lentokentältä saapuu kaupunkiin, vastaan tulee kyltti, jossa lukee "ota hitaasti". Kun tietä jatkaa eteenpäin, tulee vastaan toinen kyltti, jossa lukee "Tällä saarella on kaksi hautausmaata, muttei yhtäkään sairaalaa. On siis parempi ottaa hitaasti." Cay Caulkear on Jamaika 20 vuotta sitten. Reggae soi, marijuana tuoksuu ja puolet paikallisista miehistä omistaa rastat ja kulkee paljain jaloin. Amerikassa kuulemma monissa kaupoissa on kyltti "no shoes, no shirt, no service" täällä lukee "no shoes, no shirt, no problems". On siis kyse aika rennosta paikasta.

It's better to go slow.

Ensimmäisenä iltana saimme kutsun tyttöjen vanhan kalastajamiestutun ruokapöytään ja teimme herkullista pastaa. Illaksi menimme paikalliseen Reggae klubiin, jossa soitetaan pelkkää reggaeta. Lähdimme tyttöjen kanssa 3 päivän purjehdusreissulle. Päivät snorklasimme, kuuntelimme musiikkia ja oleilimme laivalla. Oma lempipaikkani oli kuitenkin aivan laivan keulassa, kuunnelta merta ja mukautua aaltojen rytmiin ja vain olla. Lämpöä oli 30 astetta ja aurinko polttava. Ensimmäisenä yönä asetuimme pienimmälle saarelle, jonka olen koskaan nähnyt. Saari oli palttiaralllaa yhden sählykentän kokoinen. Pystytimme teltat, söimme illallista, siemailimme hieman rum punchia, teimme leirinuotion, paistoimme vaahtokarkkeja, kerroimme vitsejä ja soitimme kitaraa. Toisena yönä leiriydyimme edes hieman suuremmalle saarelle, jossa asui n. 20 ihmistä. Kolmantena yönä tulimme takaisin Caye Caulkeriin ja matka kesti n. 14h. Yöllä näin upeimman tähtitaivaan koskaan.

Ensimmäisen yön saari, jossa opin, että joka miljoonas, jonka päähän tippuu kookospähkinä, kuolee. Emme siis saaneet pystyttää telttaa puiden lähelle.

Matkalla seuraavalle snorklauskohteelle. perämies Patrick ja ruotsalaisia indie-poppareita.

Näin delfiinin, rauskuja, koralleja, mustia ja punaisia ja keltaisia ja vihreitä ja sinisiä kaloja, 3 ufokalaa, meduusan, sen sellaisen tähdenmuotosen olion ja vaikka mitä muuta. Tutustuin hulvattomiin ruotsalaisiin tyyppeihin. Sain viettää aikaa itsekseni ja kuunnella merta. Rusketuin. Näin unohtumattoman tähtitaivaan. Nukuin kolme päivää märissä vaatteissa ja sain jalkasienen. Ymmärsin myös rakastavani merta ja ehkä jossain vaiheessa tarvii hankkia lisenssit ja ryhtyä purjehdusoppaaksi.

Kun pääsin takaisin Cay Caulkeriin lähdin omille reiteilleni tytöistä, joihin tutustuin ja löysin itselleni mukavan hostellin. Seuraavana päivänä halusin mennä snorklaamaan manaattien kanssa, mutta reissu oli peruttu. Tästä harmissani päätin lähteä vielä saman päivänä aikana takaisin Guatemalaan. Olin jo pakannut kaikki tavarani kunnes tajusin, että en pääse pois saarelta ennen kuin bussi on jo lähtenyt, joten jouduin jäämään sittenkin saarelle. Rupesin tuntemaan pientä epätoivoa ja harmia kunnes tutustuin todella rentoon kanadalaiseen kaveriin. Muistin taas vanhoja tuttuja juttuja: turha on kantaa huolta, koska kaikki aina luonnistuu, kun uskaltaa antaa vaan elämän viedä eteenpäin. Niinpä päätin jäädä vielä yhdeksi päiväksi saarelle ja kuinka hyvä päätös se olikaan.

vasarahai

paikallisen taiteilijan koti

Suomessa voi yöpyä hylätyssä talossa. Belizessä voi yöpyä hylätyssä veneessä.

Hostellin takapiha

Kävimme parin kaverin kanssa syömässä hyvä lounas, jonka jälkeen otimme polkupyörät allemme ja kiersimme saaren polkupyörillä. Saaren pyöräilee ympäri 15 minuutissa, mutta koska nyt ollana Caye Caulkerissa ja täällä on tapana ottaa rennosti, matkaan venähti melkein tunti. Kävimme uimassa meressä, jonka vesi oli lämpimämpää kuin ilma. Joimme yhdet oluet ja palasimme hostellille. Myöhemmin menimme melomaan kanootilla ja katsoimme mereltä auringonlaskun. Kävimme syömässä illallista ja rullailin hetken pyörällä kaupungilla ja törmäsin tyttöihin, joiden kanssa vietin hieman aikaa. Katsoin hostellin omistajan kanssa hieman telkkaria ja sain muiden reissaajien tekemää herkullista jälkiruokaa. Aikasen mukava päivä takana. Niin ja en ole harmissani manaateista. Luin, että Hondurasissa asuu 1000 manaattia.

Ja jos ei tiedä, mikä on manaatti, tämä video kertoo kaiken.

Ajatuksia Onnellinen

2011-02-26T02:57:00.002+02:00

Olen onnellinen. Olen aivan käsittämättömän onnellinen. Istun Floresissa, hostellin riippumatossa ja huomenna lähden 5.30 Belizeen. Tulin Floresiin näkemään raunioita ja tekemään viidakkoseikkailun, mutta autossa kaksi tyttöä, joihin tutustuin eilen kysyi haluanko lähteä Belizeen ja sanoin joo. Sain isältäni sähköpostin, joka lämmitti sydäntä. Isoveljeni oli laittanut viestin, joka lämmitti sydäntä. Sydämeni on lämmin.

En oikein osaa sanoa mitään, mikä voisi olla tällä hetkellä paremmin. Ehkä isompi haukkari. Joo. Hauis olis jees.

Nähdään Belizessä.

tapahtumia Vaihtuvat maisemat

2011-02-24T02:51:00.000+02:00

Viimeiset kolme päivää olen matkustanut ja muistan taas rakastavani matkustamista. On mukava viettää aikaa yhdessä paikassa pidempään. Voi purkaa tavaransa, ehtii tutustumaan ihmisiin ja ympäristöön, mutta mitä pidempään pysyy yhdessä paikassa, sitä paremmalta tuntuu, kun uudet maisemat vilahtelevat silmissä.

Sunnuntaina jätin San Marcosin. Hyvästelin uudet ystäväni ja otin pikku bussin Antiguaan. Suunnistin mukavan tuntuiseen kahvilaan juomaan kupin kahvia ja käyttämään internetiä, josta löysin itselleni mukavan pikku hostellin, jossa söin maittavan illallisen baarissa, jossa työntekijä Rachel piti seuraa. Minun oli tarkoitus tavata Antiguassa kaksi tyttöä, joihin tutustuin San Pedrossa. Sovimme matkustavamme yhdessä vesiputouksille, Cobániin, Semuc Champeyhin ja Floresiin. Myöhästyin kuitenkin tapaamisestamme, koska halusin viettää San Marcosissa yhden yön pidempään kuin olin suunnitellut ja jouduin ottamaan tytöt kiinni matkanvarrella. Jätin siis ensimmäisen matkakohteen välistä ja varasin suoran bussin Cobániin.

Aamulla kuljin pitkin Antiguan katuja. Kaupunki on kaunis kuin kakku, täynnä vanhuja hienoja rakennuksia ja pikku puistoja, mutta unohdin kamerani hostelliin, joten ei ole yhtäkään kuvaa koko kaupungista. Menin sattumanvaraisesti pieneen kahvilaan syömään aamupalaa ja Rachel oli siellä töissä. Teimme sudokuja ja join porkkanamehua. Ostin itselleni semikireet vakosamettipökät ja aika riensi. Jouduin hirveellä kiireellä menemään takaisin hostellille, pakkaan kamani ja syömään jotain ennen pitkää bussimatkaa. Pikku bussissa paras paikka on etupenkki. Jos bussi ei ole täpöten täynnä, tilaa on yllinkyllin ja jopa meikäläisen jalat mahtuu mukavasti. Se on ainoa paikka, missä on turvavyö ja voi jutella kuskin kanssa. Matka meni joutuisasti Diegon kanssa rupatellessa ja kirjoitin autossa isälleni sähköpostin. Tekniikan ihmeellinen maailma.

Cobán oli karu. Hostellini ei ollut mikään kummoinen. Sänky oli kääritty muoviin, joten joka kerta kuin käänsi kylkeä kuului sellainen muovinen kahina ja muovi ei ihan hirveästi hengitä. Aamulla meditoin ja tein tiibetiläiset riitit ja söin maittavan aamupalan, joten päivä lähti kuitenkin mahtavasti käyntiin. Kävelin pari tuntia kaupungissa, kävin kirkossa, samoilin metsässä, söin kadulla tamaleita ja hedelmiä, kunnes hain hostellista tavarani ja otin paikallisen bussin kohti Languinia.

Minibussiin änkeytyi yhteensä 23 ihmistä ja viereeni sattui kaksi hollantilaista. Kauhistelimme auton ylikuormaa, tien huonoa laatua ja auton huonoja jarruja, mutta pääsimme perille ilman kommelluksia. Asetuimme El Retiro Lodge -nimiseen bungalowi-kylään, joka on joen rannalla. Soitin kitaraa hostellini rappusilla, tein yhden uuden biisin ja myöhemmin söin illallisen hostellilla ulkona, maittavaa ruokaa ja olo onnellinen. Silloin guatemalalaiset omistajat halusivat pitää "bileet" ja rupesivat soitattamaan käsittämättömän huonoo reggaetonia niin lujaa, ettei sitä päässyt pakoon mihinkään. Sitä jatkui aina 11 asti, kunnes he vihdosta viimein tajusivat lopettaa. Täysi ravintola oli tyhjentynyt täysin ja guatemalalaiset keskenään fiilisteli hyvää musaansa. Kumma tapa tehdä bisnestä.

Aamulla meditoin ja kuuntelin virtaavan joen ääntä ja lintujen laulua. Lähdimme kahden reissaajan kanssa kylään syömään aamupalaa. Torilla vesimeloonin viipale tai tuore mango maksaa 10s. Hostellilla hedelmäaamupala 2,5e, joten söimme vatsamme täyteen ja halvalla. Otimme pick up-truckin Semuc Champeyhin, mahtaville vesiputous/lähde/uima-allasjutuille. En oikein tiedä mikä se oli, mutta nätti oli. Vietimme siellä about 6h uiden, kävellen ja syöden. Nyt leputtelen jalkojani riippumatossa bungalowini terassilla. Niin ja tapasin tänään nuo San Pedron tytöt! Ylihuomenna varmaankin jatkamme matkaa kohti Floresia ja raunioita yhdessä. Tarkoitus on siis tehdä 5 päivän trekki sademetsässä ja nähdä ne huikeimmat rauniot, joiden luokse ei ole vielä tehty teitä. Kattellahan.

Kuuba 14 minuutissa

2011-02-21T17:13:00.001+02:00

tapahtumia Lake Atítlan ja suklaaseremonia

2011-02-17T18:34:00.000+02:00

San Pedro

Olen viettänyt nyt noin kolme viikkoa Guatemalassa, joista kaksi kokonaista opiskelin espanjaa San Pedrossa Cooperativa Spanish Schoolissa. Minulla oli päivässä 4h yksityisopetusta Floryn, 26v. guatemalalaisen opettajan kanssa puutarhassa, pikku majassa, josta oli huikeat näkymät järvelle. Päivät kuluivat keskustellen Guatemalan ja Suomen kulttuurien eroista; perhe-elämästä, raha-asioista, lastenhoidosta, juhlapyhistä, uskonnoista yms. Kuuntelimme espanjankielistä musiikkia ja koitimme ymmärtää, mistä missäkin laulussa lauletaan. Kävimme muutamia kielioppiasioita läpi ja kirjoitin jonkin verran tekstejä kotiläksyinä. Koulu ei tuntunut koululta ollenkaan, mutta silti espanjantaidot paranivat huomattavasti, etenkin keskustelutaidot. Jos olisin jatkanut viikon pidempään, uskon, että espanjankieleni olisi ollut aika lähellä kymppiä sen jälkeen, mutta motivaationi ei riittänyt opiskeluun, joten päätin lopettaa koulun viikkoa aikaisemmin

San Pedrossa asuin host familyssa, eli guatemalalaisen perheen luona. He tekivät minulle aamupalan, lounaan ja illallisen ja sain hieman nähdä perinteistä, guatemalalaista perhe-elämää. Suurin ero Suomeen oli, että heillä oli edelleen puuhella ruoantekoa varten ja vaatteet pestiin käsin sekä kaikki tekivät juttuja yhdessä. Jos lapset auttoivat kotitöissä, vanhemmat myöhemmin leikkivät lasten kanssa. Jopa Kuubassa kaikilla oli puoliautomaattiset pesukoneet. Samassa perheessä asui myös toinen opiskelija, Yuji Sanoya Japanista, ja saimme maistella mitä erilaisempia ja tyypillisempiä guatemalalaisia ruokia sekä välillä myös pannukakkuja.

En tehnyt paljoa mitään erikoista San Pedrossa. Tarkoitus oli meloa kajakilla ja patikoida tulivuoren huipulle ja käydä luonnon kuumassa lähteessä uimassa ja vaikka mitä, mutta lopulta päädyin soittamaan kitaraa monta tuntia päivässä, kirjoittamaan ja juomaan teetä. Mulla oli myös krooninen makeannälkä, joten aika monet pannukakut, suklaabanaanileivokset ja Milkiwayt tuli syötyä. Aika huipentui toiseksi viimeiseen iltaan, kun esiinnyin baarissa ja sinne tuli jopa ihmisiä kuuntelemaan.

San Marcos

San Pedrossa vaivasi milloin mikäkin pikku tauti. Joko oli ongelmia mahan kanssa tai kurkku kipeänä, kuumetta tai nuhaa ja taas palattiin mahatautiin, jonka jälkeen taas tuli flunssa. Samaan aikaan hartioita särki ja rintaan painoi. Päätin, että on aika vaihtaa maisemaa ja saada itsensä kuntoon. Rentoutua ja rauhoittua kunnolla ja etsiä jotain parannusta huonoon oloon, joten lähdin järven toiselle puolelle pienempään kylään, San Marcosiin.

San Marcos on jokaisen hippiheppulin koti. Kylä on keskellä metsää ja luontoa, hiekkapoluilla on mukava kävellä ilman kenkiä ja järvenrannalla on suuret kalliot, missä voi viettää aikaa, meditoida, joogata tai vaikka ottaa aurinkoa. San Marcosissa vallitsee todella rauhoittava ja syvällinen energia, joka onkin vetänyt puoleensa paljon parantajia, meditoijia ja joogeja. Tunnelma on todella erilainen pinnallisempaan San Pedroon verrattuna.

Ensimmäisenä päivänä vain makasin, tein Kuubassa ottamistani videoistani koosteen ja kirjoitin. Video tulee internetiin heti, kun pääsen vähän parempien yhteyksien ulottuville. Toisena päivänä tutustuin hippeihin ja vietin heidän kanssaan aikaan. Kävin kuuntelemassa henkiparantajaa, joka puhui paljon mielenkiintoisia asioita, joista en kyllä ymmärtänyt puoliakaan. Hän siis pystyy näkemään ihmisestä asioita, mitä ihminen ei itsekään itsestään tiedä. Bill on hyvin vaikuttava vanha mies ja toivonkin, että saisin tänään vielä keskusteltua hänen kanssaan enemmän. Ilalla soitin Oliverin kanssa kitaraa ja kävin katsomassa Black Swan –elokuvan. Olen syönyt paljon falafeleja ja tofu burgereita, meditoinut, mutta silti olo on ahdistava. Kerroin pahasta olostani muille ja he suosittelivat minua käymään suklaaseremoniassa.

Suklaaseremonia
Suklaaseremoniaa pitää kylän laidalla vanha amerikkalainen hippi Keith, joka myös omaa taitoja, mitä ihan jokainen kaduntallaaja ei haltsaa. Suklaaseremonia aloitetaan juomalla kupillinen kaakaota, johon on käytetty n. 70g guatemalalaista raakakaakaomassaa. Kaakao lisää verenkiertoa sydämessä ja vaikuttaa vahvasti sydänchakraan. Samalla se auttaa ”to connect to something” elikkä suomeksi se meinaa... öööh :D jonkinlaista liittymistä tai yhdistymistä. En osaa enää puhua suomea. Toisin sanoen se auttaa kahta ihmistä yhtymään tai kaakaon avulla löytää helpommin muita tasoja tai esim. sisäisen minänsä. Lisää kaakaosta voi lukea täältä.

Joimme siis kaakaomme ja samalla kuuntelimme kuinka Bill kertoi oman tarinansa, miten hän on löytänyt kaakaon ja miten the spirit of cacao eli ”kaakaojumala” puhui hänelle jäämään San Marcosiin. Aikaisemmin hän on kiertänyt maailmaa tehden kaakaoseremonioita monien satojen dollarien tuntipalkalla. Nyt hän tekee niitä puoli-ilmaiseksi täällä. Mayat käyttivät kaakaota paljon seremonioissa ja linkkinä korkeampiin henkiin ja heillä oli jopa kaakaopapit, jotka pystyivät kommunikoimaan henkien kanssa.

Aloimme meditoimaan; pyysimme valon täyttämään kehomme ja hehkumaan kehostamme myös ympäristöön ja sitä kautta puhdistamaan kehoamme. Tunsin selvästi omat patoutumani kyljissäni ja hartioissani, joten Keithin neuvojen mukaan pyysien henkiä auttamaan. Olo oli hieman pökertynyt kun aukaisin silmäni ja näin kuinka ihmiset olivat syvällä meditaatiossa. Kaksi naista alkoivat itkeä ja heitä mentiin heti auttamaan ja rohkaisemaan, jotta he pystyvät päästämään irti siitä pahasta olosta, lapsuuden traumoista, vuosia vuosia vanhoista pahoista energioista, jotka ovat olleet vallassa heidän kropassaan. Suljin uudestaan silmäni.

Päälakeani alkoi kihelmöimään, kun energia alkoi liikkumaan. En pystynyt liikuttamaan enää jalkojani, maa veti jalkojani puoleen ja tunsin kuinka jalkapohjista valui jotain kohti maata. Näin uskomattoman kirkkaan valon ja aukasin silmäni. En edelleenkään pystynyt liikuttamaan jalkojani ja tunsin kihelmöintiä kämmenissäni. Suljin silmäni ja pyysin valoa puhdistamaan kehoni. Aloin tahtomattani huohottamaan. Sisälläni myllersi, jalkapohjia ja kämmeniä kihelmöi ja rinnassani oleva puristus paheni. Keith tuli luokseni ja taputti rintaani, juuri siitä kohtaa mihin sattui ja neuvoi päästämään irti.

Tein sen ja tunsin todella suuren energian kulkeman lävitseni ja vievän sen kaiken pahan mukanaan. Rupesin yskimään ja lopulta nauramaan. Paine lähti pois ja tunsin melkeinpä lentäväni. Energiavirta käsissäni oli niin suurta, etten tuntenut mitään. Jopa vesilasin pitäminen oli hankalaa, koska minulla ei ollut minkäänlaista tuntoaistia kämmenissä. Rick tuli halaamaan minua ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunsin, että halaus oli aito. Halasin koko sydämelläni ja minua huippasi. En ole ikinä tuntenut vastaavaa kuin silloin. Koko kehoni hymyili, silmäni olivat kirkkaammat kuin tähdet ja olin niin onnellinen kuin onnellinen voi olla. En ole ikinä tuntenut samanlaista energiaa sisälläni tai samanlaista onnellisuutta enkä pysty edes kuvailemaan, mitä sillä hetkellä tunsin. Valo käsissäni ja kehossani oli jotain, mitä en pysty kuvailemaan, mutta sen tiedän, että se oli aitoa. Niin aitoa kuin mikään tässä maailmassa voi olla.

Myöhemmin tunsin itseni kylmäksi ja tyhjäksi ja sanoin siitä Keithille. Hän neuvoi sulkemaan silmäni ja päästämään valon uudestaan kehooni. Tunsin kuinka valo alkoi täyttää kehoni ja pyysin sitä menemään sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Keithin apuri tuli ja kosketti polviani ja tunsin Saaran läheisyyden. Olin Saaran luona, halasin häntä ja suutelin häntä otsalle. Se tuntui todelliselta ja aidolta vaikka välimatkamme on tuhansia kilometrejä. Tämän jälkeen kun avasin silmäni, olo oli aivan käsittämätön. Siis todella käsittämätön. Täynnä iloa, rakkautta ja vapautta. Olo oli niin vapautunut. Paljon pahoja ajatuksia, ahdistuneisuutta ja negatiivista energiaa oli kadonnut. Paljon rakkautta ja valoa tuli kämmenieni ja päälakeni kautta sisääni. Siitä osan toivottavasti sai myös Saara Suomessa. Tunsin itseni varmaksi vaikka olenkin niin kaukana. Lopulta välimatka ei ole mikään este olla lähellä ja tukena. Nyt ymmärrän sen.

Jotain todella merkittävää aukesi sisälläni. Ymmärsin ja koin jotain, mitä ei voi enää ottaa takaisin. Tämä jäbä on taas askeleen lähempänä sitä, mitä tältä reissulta ehkä tultiinkin hakemaan. Haluan oppia hallitsemaan ja käyttämään sitä energiaa, mikä sisälläni vallitsee. Yks uusi New Age –hippi on syntynyt.

Myöhemmin menimme porukalla syömään ja vaihdoimme yhteystietoja. Moni muukin on matkustamassa kohti Nigaracuaa ja Costa Ricaa, joten ehkä tulemme vielä tapaamaan heidän kanssaan. Löysin San Marcosissa sen, mitä tulinkin etsimään. Nyt tunnen taas olevani valmis jatkamaan matkaani kohti uusia seikkailuja ja seuraava kohde onkin Antigua.

tarinoita Kalastajamies

2011-02-15T00:05:00.001+02:00

Kaupungissa asuva mies kulki maaseudulla ja näki järvenrannalla vanhan miehen kalassa. Vanha mies näytti niin onnelliselta, että matkaaja kävi lähemmäksi ja kysyi vanhalta mieheltä, miksi hän on onnellinen. "Olen onnellinen, koska elämäni on yksinkertaista ja minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Saan sen verran kalaa, että pystyn ruokkimaan perheeni ja jos joskus saan enemmän kalaa, myyn ne lähiravintoloille, niin voimme ostaa joitain tarvittavia tavaroita ja lahjoja toisillemme." Vanha mies vastasi.

"Sinun pitäisi kalastaa enemmän", matkaaja neuvoi vanhaa miestä.
"Miksi minä niin tekisin?" vanha mies kysyi.
"Saisit enemmän kalaa, jotka voisit myydä ravintoloille ja siten sinulla olisi enemmän rahaa."
"Mielenkiintoista, mitä varten?" Vanha mies kysyi.
"Voisit ostaa veneen ja kalastaa verkoilla, jolloin saisit entistä enemmän kalaa, joita myydä ravintoloille." "Mielenkiintoista" vanha mies sanoi. "Miksi minä niin tekisin?"
"Saisit entistä enemmän rahaa, jolloin voisit palkata työntekijöitä ja saisit niin paljon kalaa, että voisit myydä niitä ympäri maata." "Mielenkiintoista, miksi minä niin tekisin?"
"Lopulta yrityksesi olisi niin suuri ja tuottoisa, että voisit myydä sen hyvällä hintaa eteenpäin eikä sinun tarvisi enää murehtiä työnteosta. Voisit vain istua järvenrannalla ja tehdä, mitä haluat."
Vanha mies katsoi matkaajaa hymyillen ja vastasi: "Minähän teen sen jo."

Albondigas con pure de papas

2011-02-13T19:38:00.004+02:00

Tein espanjanopettajani kanssa lihapullia ja perunamuusia hänen kotonaan. Kävimme ostamassa tarvikkeet, mitä tarvitsimme. Heillä ei ole asunnossa jääkaappia, joten he joutuvat käymään päivittäin kaupassa. Haimme Lindan, hänen 5 vuotiaan tyttärensä, isoäidin luota, joka ilmoitti, että mulla on kaunis tukka, nenä, kädet, silmät ja oon tosi iso. Talo oli kodikas ja kompakti. Muutama huone, keittiö ja vessa. Katolla kuivataan vaatteet ja varastoidaan vettä isossa tankkerissa.

Koska talo oli uusi, siellä oli kaasuliesi. Perhe jonka luona asun, tekee kaiken ruokansa puuliedellä.

Ruoka onnistui ja perhe tykkäsi lihapullista. Linda oli mielissään kun sai muotoilla lihapullia ja sitten vasta olikin mielissään, kun tehtiin muutama erikoislihapulla , joista Linda halusi tehdä sydämen muotoisia. Ostin perheelle myös lahjaksi purkin Nutellaa, jota kukaan ei ollut aikaisemmin maistanut. Voi sitä kummastelua ja taivastelua.Ruoan jälkeen koristelimme Lindan kanssa tietokoneeni Lindan hienoilla kissa- ja prinsessatarroilla, näytin valokuvia Suomesta ja soitin muutaman suomalaisen kappaleen kitaralla.

Oli mahtavaa päästä näkemään paikallisten eloa ja elämää ja olla siinä mukana. Ihmiset elävät yksinkertaista, mutta onnellista elämää. Eivät he tarvitse paljoa ollakseen onnellisia ja siinä on meillä paljon opittavaa. Kukaan ei valita olevansa köyhä, vaikka heillä ei olisi edes jääkaappia. Kuubassa sai kuulla siitä köyhyydestä päivittäin vaikka heillä on asiat todella hyvin siellä verrattuna Guatemalaan. Suomessa asiat ovat jo niin hyvin, että minun piti keksimällä keksiä, mistä asioista tänään voisin valittaa ja murehtia.

Lopulta sillä ei ole merkitystä, kuinka rikas on, missä asuu tai mitä tekee. Se on oma asenne, mikä ratkaisee, nauttiiko elämästään vai ei.

Xela 4.-6.2.2011

2011-02-12T01:24:00.004+02:00

Guatemalan kuvat

Lähdin ostosreissulle Xelaan, Guatemalan toiseen kaupunkiin. Reissun piti olla yksinkertainen: kirkon edessä odottaa bussi ja puolessa välissä on yksi vaihto. Lopulta reissu olikin hieman monimutkaisempi.

Bussi oli legendaarinen vanhan ajan kanabussi, eli USAn koulubussi, joka siis on tarkoitettu lapsille. Polvet suussa, vieri vieressä ihmiset istuu kököttää 1,5h matkan mutkaisia vuoristoteitä, mutta yhteishenki oli hyvä. Ihmiset juttelevat keskenään, jos joku tarvitsee tilaa, sitä tehdään eikä kukaan nyrpistele nokkaansa.

Vaihdoin bussia toiseen samanlaiseen, joka oli tupaten täynnä ja jouduin seisomaan puolisen tuntia bussin käytävällä, kun kuski ajaa tuhatta ja sataa edelleen mutkaisilla, monttuisilla vuoristoteillä. Yksi avulias piti kitaraani ja toinen avulias piti laukkuani, joten ihan hyvin siinä mukana roikuttiin. Lopulta pääsin istumaan, kunnes vanha mummeli tulee about 10cm päähän mun naamastani puhuun tsuchuluku –kielellä eli yhdellä alkuperäiskielistä ja yllättäen en ymmärtänyt sanaakaan. Toivottavasti se halusi jotain hyvää.

Vieressäni istuneet sattuivat kysymään, mihin olen menossa, kun bussi jostain syystä pysähtyi. Kerroin meneväni Xelaan, jolloin he ystävällisesti ilmoittivat, että mun pitää vaihtaa bussia Nyt. Kauheella kiireellä vaan kamat kouraan ja juostaan seuraavaan bussiin, joka kuulemma vie suoraa Xelaan saakka. Viereeni istunut mies kuitenkin ilmoitti, että se menee aivan toiseen osaan kaupunkia, joten mun pitää vaihtaa vielä kerran bussia. Hyväksi onneksi mies oli menossa myös itse keskustaan. 3,5h ja 4 erilaisen bussin jälkeen olin vihdosta viimein Xelassa, Guatemalan toiseksi suurimmassa ja toisessa kaupungissa.

Rystyset valkoisina kiinnipitämisestä kurveissa ja polvet vänkyrässä klonkkailin katsomaan kaupunkia. Xela on mukavan tunnelmallinen, ei liian suuri paikka, missä on mukava keskuspuisto, jossa ihmiset viettävät iltaisin aikaa. Ostin itselleni miniläppärin, HP –merkkisen, tuhottoman kalliin, mutta ihan kivan. Mielissäni menin lähimpään wlan-kahvilaan, jossa kouraani tarttui yksi jääkylmä olut ja ah! Facebook. Nyt löytyy myös Sype ja mut löytää Skypestä nimellä Lepantti ja koska tässä koneessa on nettikamera, kaikki voi nähdä mun reissuviikset livenä. ÄÄÄn pisteet löytyy kans pitkästä aikaa :) Kävin maksamassa olueni pois ja baarimikko kysyi, haluaisinko soittaa jotain kitarallani. Vetäsin sit baaritiskiltä Baddingin Valot ja sain palkkioksi ilmaisen oluen.

Löysin mukavan tuntuisen hostellin läheltä keskustaa, jossa oli paljon muitakin nuoria yötä. He olivat juuri lähdössä ulos eikä itseäni nukuttanut vielä, joten heitin kamani huoneeseen ja lähdin heidän kanssaan Xelan yöhön. Päädyimme salsaklubille, jossa sainkin vihdoista viimein käyttää ja vähän näyttää Kuubassa opittuja meininkejä. Jossain vaiheessa salsa vaihtui teknoksi ja jatkui aina pikku tunneille saakka. Tutustuin 15 hengen porukkaan, jotka kaikki tekevät hyväntekeväisyystyötä Antiguassa. Porukkaan kuului amerikkalaisia, tanskalaisia, saksalaisia, norjalaisia ja kanadalainen.

Aamulla porukka oli lähdössä kiipeämään viereisen vuoren huipulle, jossa oli paikallinen sauna. Mun olis pitänyt käydä Xelan ostoskeskuksessa nopeasti ostamassa muutamia juttuja ja sen jälkeen palata San Pedroon, mutta mukava seura ja sauna houkutti liikaa, joten lähdin heidän mukaansa. Sauna teki terää ja pieni reippailu oli mukavaa myös. Saimme kaiken lisäksi kyydin avolavalla takaisin kaupunkiin.

Kaupungissa olo ei enään ollutkaan niin hyvä. Maha alkoi ilmoitella itsestään, iski hirveä väsymys ja kylmähorkka. Jouduin jäämään siis yhdeksi yöksi lisää Xelaan, jonka takia en päässyt esiintymään sunnuntaipäivänä San Pedrossa ravintolassa BBQ-tapahtumassa. Olin kuitenkin jo kirjannut itseni ulos hostellista ja illalla se oli tupaten täynnä. Jouduin siis vaihtamaan majapaikkaa 15 minuutin kävelymatkan päähän kaupungin halvimpaan hostelliin. Dormipaikka maksoi 2,50€. Kävin illalla vielä syömässä vähän ja päätettiin Kollenin kanssa lähteä seuraavana päivänä yhdessä San Pedroon.

Lähdin lyhyelle ostosreissulle ilman vaihtovaatteita tai pyyhettä ja tässä kohtaa se alkoi kostautumaan. Aamulla kävimme isossa toritapahtumassa ja pystyimme tietenkin hukkaamaan toisemme. Kuitenkin n. puolen tunnin päästä löysimme toisemme lähelle tuhannen ihmisen joukosta.

Meille luvattiin, että tällä kertaa matka on ilman vaihtoja. Kanabussin kuski kuitenkin ilmoitti, että meillä on yksi vaihto.Vaihtopaikalla minibussin kuski kuitenkin ilmoitti, että meillä on yksi vaihto enemmän. Santa Clarassa Pick-Up Truckin eli lava-auton kuski kuitenkin ilmoitti, että meillä on yksi vaihto enemmän. San Pablosta pääsimme tuktukilla San Pedroon.

Kaikki tämä oli kuitenkin vaivan arvosta, kun Kollen ilmoitti, ettei olisi tullut tänne ilman mun apua eikä pysty kellekään kuvailemaan niitä maisemia ja tapahtumia, mitä on jo kokenut. Pieni mahapöpö ja nouseva kuume täyteenahdetussa bussissa ei tunnu enää yhtään pahalta, kun vaivannäkönsä palkaksi saa pyyteettömän kiitoksen.

Asioita

2011-02-09T18:05:00.007+02:00

SAN PEDRO

BBQ -päivä, jossa oli mun tarkoitus soittaa kitaraa. Sain vain pahaksi onnekseni silloin pöpön, joten en päässyt soittamaan.

Ihmiset ovat hyvin hengellisiä täällä. Kirkkoja riittää joka kädelle ja seinät ovat täynnä graffiteja.

Järvi on Lake Atitlan ja kaupunki on San Pedro. Maisemat on täällä siis häikeet.

The Buddha bar - meikäläisen olohuone ollut viimeisen viikon ajan.

San Juan

San Juan on 2km päässä oleva pieni kylä, jossa on paljon paikallista taidetta katukuvassa, ihmiset ovat ystäviä ja tunnelma rauhaisa.

Miksei meillä ole Suomessa tällaisia maalattuna talojen seiniin?

Muutamia aikoja sitten järven vedenpinta nousi reilusti ja San Juan joutui siitä pieniin vaikeuksiin. Kuulemma todella hyvä ranta esim. jäi vedenalle.

Talot eivät ole tehty marmorista eikä kadut ole kullattuja, mutta kaikki toimii riittävästi. Jos jotain tarvitaan, sitten voidaan rakentaa.

San Juan on tunnettu erinomaisesta kahvistaan. Paras expressokupillinen sitten Kuuban jälkeen ja ne juustot ja italialaisvaikutteinen ruoka...

Lapset leikkivät koulun pihalla ja haluavat tulla kuvatuiksi.

Miehet tekevät pientä remonttihommaa. Kaveria autetaan aina.

Mikä olisi parempi tapa lopettaa pieni kävelyreissu kuin tunnelmalliseen pieneen kahvilaan. Ilman Simonia Australiasta, en varmasti olisi ikinä käynyt tässä tunnelmallisessa pikku kylässä.

Koyhyys ja karsimys

2011-01-30T23:51:00.004+02:00

Olin syomassa fat ass pork ribsiani, juomassa oluttani ja lepytellessa eilisiltaa, kun paikalle saapui sokea mies ja pieni tytto ohjaamassa hanta seka pyytamassa rahaa ruokaan. Mika ma olen syomaan ja juomaan kuin porsas, elaan kuin kuningas, kuluttaan maailman luonnonvarat, jotta oma laskiperse olisi viela luksustakin paremmis oltavissa, kun samaan aikaan on miljoonia ihmisia taistelemassa elamasta ja kuolemasta joka ikinen paiva. Kun toinen tulee noyraakin noyrempana pyytamaan pienta almua, jotta han voisi saada edes hieman riisia tai maissia syotavaksi, me lyomme ja hatistelemme heidat pois mita harskeimmilla tavoilla. He kun saattavat kantaa vaikka tauteja.

Maailmassa raiskataan tuhansia lapsia, tyttoja ja poikia, paivittain, koska heilla ei ole mitaan, joka heita suojelisi. Miljoonat lapset elavat ilman tulevaisuutta, koska he eivat paase kouluun. Ymmarranko kuinka suuri luku on miljoona? En.

Alle 10-vuotiaat tytot myydaan seksiorjiksi ja orpolapset varvataan armeijaan haravoimaan miinakenttia - omilla jaloillaan. Lahes 900 miljoonaa ihmista elaa ilman puhdasta juomavetta. Siksi he sairastuvat koleraan, saavat loisia elimistoonsa tai pienet lapset kuolevat ripuliin, koska he yksinkertaisesti kuivuvat. Autetaanko heita? Hadin tuskin, hieman, ei lahellekaan tarpeeksi. Ymmarranko kuinka suuri luku on 900 miljoonaa? En.

Pubi on taynna asiakkaita. Fat ass ribsit maksaa 6 euroa, olut 1,50e. Sokea mies ja tytto saivat ehka 2 euroa. Onkohan heilla tanaan omat barbequejuhlat, johon kerattiin rahaa? En usko. Saakohan tytto kayda koulua? Toivon koko sydameni pohjasta, etta kylla.

Kaikkia ei voi auttaa. Suomessakin on paljon ongelmia. Varmasti nuoret arvostavat, etta nuorisotilassa on pleikkarit ja plasmatelkkarit.

Kaikkia ei voi auttaa. Jos sukulainen on juuri eronnut, erotettu toista ja kolme kouluikaista tarvitsee uudet koulureput, han tarvitsee varmasti tukea.

Kaikkia ei voi auttaa. Vaimon kanssa on ongelmia, tyot tokkii ja selkaan sattuu. Oma elama tuntuu niin kurjalta, ettei siina pysty enaa ajattelemaan suurempia ongelmia.

Itse paatin olla juomatta toista olutta ja tilaamatta jalkiruokaa, joten pystyin antamaan heille viimeiset kolikkoni ja myohemmin tuin viereisen kylan orpolapsien koulua.

Kaikkia ei voi auttaa, mutta paljon tarkeampaa onkin:
Keta sina autat?

virallinen lukijakyselytutkimus :)

2011-01-29T20:50:00.003+02:00

Hei vain nappulat!
Kirjoitan tata blogia aika pitkalti teita lukijoita varten, joten tulin miettineeksi, etta mitahan te oikein haluaisitte lukea.

El Danten seikkailut maailmalla
Pidempia ja yksityiskohtaisia kertomuksia siita, kuinka El Dante -maailmankuulu maailmanmatkaaja toilailee suinpain sinne tanne kuin Indiana Jones konsanaan.

Lepantti Planet
Elikka enemmankin ehka juttuja itse maista, hintatasoista, paikoista missa oon kaynyt, nahtavyyksista yms. Lonely Planet meinaan jaa kakkoseks.

Guru-Antin ajatukset ja aatokset
Taalla tulee kuitenkin vastaan paljon tilanteita, jossa tulee mietittya paljonkin erilaisia juttuja. Moraalisia kysymyksia, suuria tunteita ja maailmanparannusta

Joku muu, mika? (oon aina halunnut kirjoittaa ton johonkin)
Jotain viela parempaa? Kerro ideasi. Vaikka idea olisi kuinka hyva, sita ei toteuta, jos silla ei ole nasevaa nimea. Itsehan olen oikea kone keksimaan nasevia nimia.

EIKA SIINA VIELA KAIKKI
Nyt pistetaan oikein hokkelis pokkelis ja pistetaan pieni porkkana! Jos tata blogia ees joku lukee, niin nyt on aika huudella. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan aito guatemalalainen matkamuisto. Voittaja arvotaan 6.2.2011. Kommentoikaa ja laittakaa mukaan sahkopostiosoite, niin osaan ottaa yhteytta.

Peace.

Eagles fly alone, geese in groups

2011-01-29T01:41:00.005+02:00

Paivan kappale

Kun olin tippainen Antti tarhassa, lempielaimeni oli kotka. Huomaan edelleen ihailevani kyseisia elaimia. Talla hetkella tunnen itse lentavani, itsenaisena mutten yksinaisena.

Meksiko vahan tuli ja meni. Ei tullut paljoa kirjoitettua aatoksia eika yksityiskohtia maasta. Aika jakaantui siella kolmeen osaan.

La ciudad de Mexico - 7 noches
Uuden maan ja kulttuurin ihmettelya. Yksin matkustamiseen totuttelua mun ja Houmanin yhteiselon jalkeen. Carloksen luona akkujen latausta ja oleilua. Musiikki ja uusi kitara suuressa osassa. En oikein pitanyt vallitsevasta energiasta paakaupunkiseudulla. Uudet tuttavuudet.

Oaxaca - 4 noches
Irtaantumista ja omien seikkailujen etsintaa. Paadyin aika pitkalti kuitenkin tekemaan samoja asioita kuin Davide tai muut reissaajat. Hengailin paljon hostellin terassilla ja soitin kitaraa. Aidompi meinki ja mukava kaupunki istuskella. Kova stressi ajankaytosta.

Levotonta liikkumista - 3 noches
Halusin menna kalastamaan kalastajakylaan, mutta paadyinkin Zipoliteen. En nauttinut olostani. Se ei ollut, mita olin tullut etsimaan. Ystavan sahkopostissa ollut lainaus siita, kuinka kotkat lentavat yksin oli viimeinen pisara ja lahdin liikkeelle. Ensimmainen bussi lahemmaksi Meksikon ja Guatemalan rajaa San Cristobaliin ja ensimmainen bussi Guatemalan puolelle. Likaiset nudistihipit jaivat taakse. Unohdin kiitollisuuskiveni, ystavalta saadun simpukan ja pellavapyyhkeeni rannalle.

Vietin San Cristobalissa - rauhallisessa vuoristokylassa - yhden yon ja pidin kaupungista. Ostin itselleni nahkalaukun, opin muutaman uuden kappaleen kitaralla ja tutustuin italialaiseen luomuravintolan pitajaan. Paallimmaisina tunteina jannitys uusista seikkailuista, ilo oikeista valinnoista ja rauha siita, etta kaikki tuntuu menevan taas oikeaa rataa.

Guatemala

San Cristobalista ei ollutkaan suoraa bussia Antiguaan niin kuin olin suunnitellut, joten paadyin Panajachel -nimiseen pieneen kylaan. Sattui niinkin hyvin, etta kyseinen kyla on saman jarven rannalla kuin San Pedro, joka on lopullinen maaranpaani. Bussimatka kesti hikiset 11h ja reissussa tutustuin kahteen englantilaiseen tyttoon, Roseen ja Amaan. Lahdimme yhdessa etsimaan halpaa majapaikkaa ja meille tarjottiin huonetta kolmella sangylla ja omalla vessalla (7,5e/vrk). Tytot pitivat nakemastaan, mutta mua ei houkuttanut, joten lahdin etsimaan halvempaa ja vahan itsenaisempaa vaihtoehtoa. Ei kestanyt kauaakaan kuin paikallinen hippi pysaytti mut ja kysyi, etsinko halpaa asuinpaikkaa. Han kertoi juuri mun tyyppisesta paikasta: ihan riittavan siisti ja siella on sellainen aito meininki. Perhe asuu samassa paikassa ja kaikki puuhailevat omia arkisia juttujaan. Maksan siita 2,5e/vrk. Kun kysyin hipilta, minka takia han kertoi paikasta vastaus oli: "vaikutat hyvalta tyypilta". Myohemmin menimme tyttojen kanssa syomaan paikallisten suosiossa, mutta turistien katseilta suojassa olevaan ruokapaikkaan (1,5e) ja joimme baarissa oluet (1,5e). Tytot ovat myos menossa opiskelemaan espanjaa San Pedroon, mutta eri kielikouluun.

Tanaammuna soin hyvan aamupalan (1,80e) ja lahdin kavelemaan kohti jarvenrantaa. Tormasin tyttoihin, jotka olivat myos syomassa aamupalaansa ja sen jalkeen menossa jarvenrantaan, mutta en jaanyt odottelemaan heita vaan halusin kuljeskella yksikseni. Nakisin heidat kuitenkin illalla, kun menemme syomaan ja kuuntelemaan guatemalalaista jazzia. Jarvi oli upea. Join lasillisen tuoripuristettua appelsiinimehua (0,50e) ja palasin huoneeseeni nukkumaan ja meditoimaan muutamaksi tunniksi.

Uusin voimin lahdin takaisin kaupungille. Tarkoitus oli ostaa uusi paivakirja ja menna kivaan kahvilaan kirjoittamaan. Hoksasin vasta kaikki kojut ohitettuani, etta piti se kirjakin loytaa. Ehka 10 askeleen paassa - keskella ei mitaan - oli yksi mies myymassa itse kasintekemia kirjojaan. Kirja oli hieman tyyris (15e eli koko paivabudjettini), joten sanoin harkitsevani asiaa. Lopulta ostin kirjan 13,5e:lla ja mies antoi hyvaa hyvyyttaan mulle lahjaksi Mayojen paljon kayttaman korukiven.
Kappas - uusi kiitollisuuskivi.

Kahvilassa latasin iPodiani ja tietenkin menin unohtamaan sen sinne puoleksi tunniksi. Unohdin siis monen sadan euron laitteen Guatemalaan, siihen kaikista vaarallisimpaan maahan, missa ihmishenkikaan ei ole kovin arvokas, kun on kyse turistien isoista rahoista. Kahvilanpitaja oli ottanut sen talteen.

Guatemala saattaa olla vaarallinen maa, mutta ma en pelkaa. Talla hetkella Jumalat on taas mun puolellani ja oon tietoinen ymparilla vallitsevista energioista. Olo on todella vahva. Luotan itseeni enka enaa tarvitse aitia, muita reissaajia tai Lonely Planetia turvakseni. Olen se kotka, joka valitsee itse omat reittinsa ja niin se kuuluukin olla.

Rakkautta, aurinkoa ja itsenaisia paatoksia taalta paratiisimaisen kauniilta Lake Atitlanin rannalta. On mahtavaa elaa omaa unelmaansa.

Miksi me matkustamme?

2011-01-26T17:22:00.003+02:00

Olen nyt matkustanut 3kk ja 2 viikkoa ja eteeni nousi kysymys: Miksi olen taalla?

"Haluan nahda maailmaa. Haluan tutustua muihin kulttuureihin ja ihmisiin. Haluan syoda erilaisia ruokia ja nahda maisemia tai rakennuksia, joita omassa maassa ei nae. Haluan itsenaistya ja oppia jotain itsestani. Haluan rentoutua ja unohtaa ajankulun."

Siina muutamia vastauksia, joita ihmisilta kuulee. Meksiko on pullollaan itsenaisia reppureissaajia, travellereita, budjettimatkaajia, jotka eivat kutsu itseaan turisteiksi. Heista 80% loytaa samoista paikoista ja samoihin ihmisiin tormaa eri kaupungeissa. Kaikki kiertavat saman reitin, jota muut reissaajat ovat kehuneet tai mika on luettu Lonely Planetista. Kaikki menevat samaan hostelworldin arvostelemaan hostelliin, josta loytyy ilmainen internet, alakerrassa on baari ja aamupalaksi saa pannukakkuja. Mennaan samoille hostellin jarjestamille turistikierroksille. Vietetaan aikaa muiden itsenaisten travellereiden kanssa englantia puhuen.

Tai sitten mennaan rannalle, esim. Zipoliteen, mika on itsenaisten hippien valtaama. Missaan ei edes nae meksikolaisia. Barbeque ja pizza tuoksuu, bisse on kohtuuhalpaa ja meri on vilvoittava. Riippumatossa voi hengailla muiden itsenaisten hippien kanssa ja jutella englanniksi siemaillen mojitoa tai syoden jaateloa. Voi ostaa uuden puukorun kaulaan tai ottaa tyylikkaan tatuoinnin. Elama on auvoista.

Elama saattaa olla auvoista ja ajankulun saattaa unohtaa riippumatossa riippuessa. Mutta onko se tanne saakka tulemisen arvoista? Itse huomasin ajautuneeni juuri tahan noidankehaan. Menin sinne, minne muutkin turistit menivat ja nukuin siella, missa muutkin turistit olivat nukkuneet. Valitsin usein saman, mihin muutkin olivat menossa samana paivana enka lahtenyt yksin sinne, mika olisi ehka enemman kiinnostanut, ja koko ajan rinnassa kyti pieni tyytymattomyys.

Halusin loytaa kalastajakylan, jossa olisin voinut oppia paikallisten tapoja, mutta se ei ollutkaan aivan niin helppoa. Muutamien mutkien kautta paadyin rannikolla olevaan pieneen kylaan Zipoliteen, joka olikin kaikkea muuta kuin kalastajakyla. Kun join capuccinoa muiden turistien ymparoimana ymmarsin, etta taman pitaa nyt muuttua. Otin ensimmaisen bussin San Cristobaliin ja huomenna on paamaraana Antigua, Guatemala. Guatemalan olisi maara olla hieman aidompi ja pienempi paikka kuin Meksikon. Sita sanotaan myos entista vaarallisemmaksi, joten vahemman turisteja uskaltaa paikanpaalle. Todellisuudessa ei se sen vaarallisempi ole, kunhan vaan ei ole typera.

Talla hetkella suunnitelma on seuraava: aamubussi Guatemalan rajalle, jossa vaihdetaan kulkuneuvoa. Antiguassa oleilen muutaman paivan, hankin itselleni jostain Guatemalan Lonely Planetin ja lukaisen sen nopeasti lapi, jotta saan pienen aavistuksen siita, millaisesta maasta on kyse. Sitten lahdetaan pienempaan kylaan Lake Atitlanin rannalle opiskelemaan pariksi viikoksi lisaa espanjaa, asumaan paikallisen perheen luokse ja tutustumaan kulttuuriin. Sielta on sitten hyva ponnistaa taas uusiin seikkailuihin.

rannikolle

2011-01-24T20:04:00.001+02:00

vajaan tunnin paasta olen bussissa kohti rannikkoa. Toivon loytavani luonnonkauniin, pienen kalastajakylan, jossa voisin maksaa majapaikkani ja ruokani pienella tyolla. En tieda, loytyyko sielta internetia, joten seuraavaan paivitykseen voi menna enemman aikaa.

Oaxaca CHECK.

Oaxaca on kaupunki etelammassa

2011-01-23T04:27:00.004+02:00

paivan laulu

Heipparallaa!

Taalla on Antti. Antti on Meksikossa ja tarkemmin sanottuna Oaxacassa.

19. paiva sanoin Carlokselle ja ystaville nakemiin ja kaikkea hyvaa ja he sanoivat turvaa matkallesi, opi oma caminosi eli elamanreittisi ja muista pyytaa espiritulta apua, jos on jotain, mita en ymmarra. Kuljin aurinkoisessa Meksikossa punainen rinkka selassa ja uusi kitara kadessa, valmiina haasteisiin, kohti bussiasemaa. Ostin itselleni yobussiin lipun Oaxacaan ja kavin pyorahtelemassa keskustassa. Ostin itselleni nokkahuilun kitaran virittamista varten, soin isoja pullia kahvilassa ja ajattelin menna elokuviin, kunnes hoksasin, etta elokuvateatteri nayttikin vain tuhmia juttuja. Punastellen astelin teatterista takaisin kadulle.

Yon aikana nousi kuume. Tai silta se ainakin tuntui. Oon ollut tassa vahan puolikuntoisena nyt jo enemmankin aikaa ja ehka paikanvaihtaminen, kavely ja valvominen sai sitten kropan entista heikommaksi ja olo oli aika horkkainen ja kylma seka kuuma. Paasin Oaxacaan 5.30 aamulla ja kahden japanilaisen tyton kanssa hoipertelimme kohti keskustaa. Kysyimme nuorelta ohikulkijalta, etta missahan loytyis hostelli ja han ilmoitti, etta heidan perhe pitaa pienta "hostellia" ja se on halvempi eli $40. Noh minahan ajattelin, etta sehan kay painsa, kunhan akkia paasee nukkumaan. Mun huoneessa oli kaksi sankya. Toisen lakanoissa oli verta, joten paatin nukkua toisessa. Tyynyna kaytin laukkua ja peittona makuupussiani. Aamulla loydan sankyni alta kaytetyn kortsun ja saankin kuulla, etta huone maksaakin $100. Vahan harmittaa, etten pysynyt asiasta kovempana, koska mua oli huijattu ja huone oli todella torkyinen ja vain olisin lahtenyt kavelemaan. Maksoin heille $50 ja lahdin kavelemaan.

Hostel Don Nino oli sitten vahan parempi. Maksaa $150, on lammin suihku (kaikkialla Meksikossa on, mutta Kuuban jalkeen se tuntuu edelleen niin luksukselta), ilmainen netti ja aamupala seka paljon nuorta ihmista ja nuorentuntuista vanhempaa ihmista. Sielta olen nyt tehnyt pienia reissuja kaupunkiin.

20. paiva paasin siis viralliseen hostelliini, kavin suihkussa, soin aamupalaa ja menin nukkumaan. Tunnin paasta olo olikin jo hieman parempi, mutta hoksasin karsivani todella suuresta nestehukasta. Edellisena paivana maha oli ollut hieman huvireissulla ja vetta olin juonut ehka litran verran. Olin siis juonut litroja liian vahan. Onneksi se oli helppo korjata ja sen jalkeen olo olikin jo ihan kuningas. Paatinpa siis lahtea hieman tutkimahan kaupunkia. Keskella on keskusaukio, iso puisto joka on ymparoity kahviloilla, ravintoloilla ja kaupustelijoilla. Kauempaa loytyy monenmonta kauppaa ja kuppilaa. Tietenkin vahan eksyin ja paadyin takaisin hostelliini 3h harhailun jalkeen, unohdinpa sen kartan taas laukkuun. Illalla istuin hostellin terassilla ja tutustuin italialaiseen Davidiin ja meksikolaiseen Franciscoon. Paatimme lahtea seuraavana paivana Montel Albaniin.

Aamulla Franciscoa ei nakynyt, joten lahdimme kaksistaan. Otimme parit kahvikupposet keskustassa ja paasimme turistibussilla paikalle. Raunioita, hienoja raunioita, kuumaa aurinkoa, ihmisia, ihmettelya ja rappusten kiipeilya. Paikka oli todella hieno, sanoisinpa, etta parempi kuin Teotihuacan vaikka olikin paljon pienempi. Jotenkin fiilis oli vahvempi taalla. Keskustassa kavimme syomassa mercadolla. Pihvia pihvilla ja punto :D Markkinoilla myydaan yli 300kg lihaa joka paiva. Illalla istuimme terassilla, joimme muutamia meksikolaisia ja soitin kitaraa ja paatin laulaa lurauttaa CMXn Ruosteen. Kappaleen jalkeen viereisen poydan tytot alkavat taputtamaan ja sanovat "luulin ensin, etta soitat Uniclubia". Lauloimme ja juttelimme, katselimme kuuta ja nautimme rauhallisuudesta ja siita, ettei tarvitse tehda mitaan, jos ei silta tunnu. Ihanaa. Paatimme lahtea Tiinan ja Ennin seka Franciscon kanssa seuraavana paivana vesiputoukselle, katsomaan isoa puuta ja seikkailemaan.

Aamulla Franciscoa ei nakynyt, joten paatimme lahtea kolmistaan ensin isolle lauantaimarketille, josta ostin raakakaakaopapuja ja sukat ja coolit aurinkolasit. Joimme vihersmoothiet aloeveralla, pinaatilla, 100% tuorepuristetulla appelsiinimehulla ja mangolla. Loysimme yhteistaksin El Tuleen ja naimme ISON puun. Soimme hyvaa ruokaa ja palasimmekin takaisin keskustaan, koska kello oli jo liikaa lahtea seikkailemaan muualle. Keskustassa menimme isoon supermarkettiin, jossa oli kaikki maailman hedelmat kauniisti rivissa, melkein kaikki maailman jukurtit natisti rivissa ja punaviinia.

Hippikommuunin ja palvelusvaen kaksintaisto

2011-01-19T03:31:00.004+02:00

Hoi hei Meksikosta! Oon nyt punkannut lauantaista lahtien Carloksen kodissa, piharakennuksen lattialla. Lattia on pirun kylma oisin niin kuin on ilmakin, mutta mukavaa on ollut. Taytyy koittaa muistaa ottaa viela valokuvia tasta paikasta ennen kuin lahden niin tajuatte, etta minkalaisessa paikassa ma oon saanut olla :)

Oon syonyt, nukkunut, soittanut ja tehnyt vahan hommia. Keskustaan en ole haikaillut enka muuallekaan. Ostin itselleni kitaran ja sita on tullutkin rampytettya ihan ahkeraan taalla muiden hippien kanssa.

Sit ollaan maalattu yks huone ja sisustettu se uudestaan. Sit oon pessy vahan pyykkia, syonyt lisaa ja vahan nukkunut lisaa. Asken kavin ostamassa itselleni farkut (peukku) ja huomenna olis tarkoitus jatkaa Oaxacaan tai ylihuomenna. Saapi nahda, miten kay. Autiomaareissu meni puihin, koska naa muut meneekin sinne vasta viikkojen paasta ja mulla loppuu aika.

Loputkin kuvat Kuubasta

Kuvia Meksikosta

Mexico City

2011-01-15T22:02:00.004+02:00

Ma oon ehka vahan huono reissaaja. En heraa aamukahdeksalta minuuttiaikataulunikanssa, jotta ehtisin nakemaan kaikki kaupungin nahtavyydet. Tuntuu, etta taa kaupunki on niin pirun iso, etta mita taalla sita tekis. Vahan on ollut myos nuhanpoikasta ja silmia kirveltaa. Onneksi loytyi paikallisesta apteekista propolista.

Ensimmaisena kokopaivana lahdin vahan kappailemaan ja tutustuin paikalliseen hippiin Carlokseen muutamien mutkien kautta ja paadyin hanen isoaitinsa luokse auttamaan heita varaston siivouksessa. Talo on about tunnin paasta keskustasta, kasittamattoman iso piha, taloon pitaa ajaa tieta pitkin, jonka paassa on portti ja vartia. Talossa oli myoskin palvelija, joka teki ruoan ja tarjoili sen ja tuli aina paikalle, kun isantavaki soitti kelloa. Isoaiti oli meinaan aikasen rikas. Hengailin siella sitten iltaan saakka ja tulin metrolla takaisin talolle. Illalla mentiin italialaisen Danielen ja kahden meksikolaisen tytsyn kanssa johonkin paikalliseen pikku baariin, joka oli aikasen hirvee mesta. Kolmen aikoihin paasin petiin.

Aamulla lahdettiin Teotihuacaniin italialaisporukan ja kahden meksikolaisen kanssa. Italialaiset ei vain oikein hablanneet ingleessia, joten koko paiva meni kuunnellessa italiankielta. Muuten oli kylla ihan mukavaa. Huikeet pyramidit ja huikeet maisemat pyramidin huipulta. Kylla siina ihmetteli, etta miten pirussa ja oliko niiden tekeminen nyt ihan tarpeellista. Kivitonoja, punto. Tunsin itseni illalla sen verta kipeaksi, etta menin jo yhdeksalta nukkuun ja nukuinkin 12h.

Perjantai 14. paiva tapasin suomalaisen Idan ja hanen meksikolaisen poikaystavansa Hectorin. Kavimme katsomassa Diego Riveran toita Palacio Nacionalissa, sit oli joku marmoritalo joka kans nahtiin ja mentiin syomaan meksikolaista soppaa. Ravintolaan piti ottaa vuoronumero ja poytaa piti odottaa puoli tuntia, mutta oli se ruoka kylla hyvaakin. Testasin myos erilaisia chilikastikkeita, mita ravintoloissa on poydilla ja loysin omat kipupisteeni tulisesta ruoasta. Siita on myos video kuinka kyyneleet valuu ja hikee pukkaa :D

Illaksi paadyttiin Coyoacaniin, joka oli ihan tosi hieno paikka. Rauhallisempi kuin keskusta, iso puisto, paljon ihmisia ja kauniisti valaistuja taloja. Syotiin pullaa, juotiin kahvia. Loydettiin halpa baari, jossa istuttiin hetken aikaa, kunnes vaihdettiin vampyyribaariin. Se oli joku rokkipaikka, jossa oli valkonaamaisia tyyppeja, jolllakin oli niittikaulapannat ja mustat nahkatakit seka yksi ihmissusi, jolla ei ollut ollenkaan silmia. Siina salaa koitettiin pahkailla, etta onko silla silmat vai ei ja pystyyko se haistaan meidat. Kun kaikilta loppui rahat, kaytiin kaupassa ja siirryttiin heidan asunnolle istumaan ja parantaan maailmaa. Sitten kello olikin jo niin paljon, etta jain nukkumaan heidan asunnon lattialle ja aamulla palasin hostellille.

Sitten pitikin jo kovalla kiireella syoda aamupalaa, kayda suihkussa, pakata kamat ja kirjautua ulos hostellista. Tanaan meinaan menen Carloksen luokse asumaan. Jotenkin taa keskustan saasteet ja melu alkaa oleen tarpeeks. Kiva paasta vahan rauhallisemmille alueille. Tiistaina lahdemmekin vahan isommalla porukalla jonnekin rannalle, jossa on enemmankin hippeja tekemassa jotain hippijuttuja en maa tieda :D Mut aattelin, et jos tollainen mahdollisuus tulee, niin pitaahan se menna katsastaan.

Tanaan sain vihdoista viimein laitettua osan Kuuban postikorteista postiin ja aiskalle pistin postipaketissa matkanvarrelle sattuneita tavaroita. Kuubalaiset kaverit kun antoi mulle Dominon, jota en viitsi ihan ympari maailmaa kantaa selassa. Koitin myos loytaa minilapparin, mutta se ei ollutkaan niin helppoa. Meksiko on aika kallis maa. Tanaan jokatapauksessa ostan itselleni akustisen kitaran.

Eli sellaista kuuluu talla hetkella tanne. Vahan on vajaat fiilikset, kun nena vuotaa ja silmia kirveltaa, mutta eikohan se tasta taas ilommaksi muutu.

Kaikkia hyvia juttuja sulle toivotan.

Kaikki aina jarjestyy

2011-01-12T07:05:00.004+02:00

Kaikki aina jarjestyy, mita sita turhia huolehtia. Jatketaan samaa teemaa kuin viime tekstissa.

Perjantaipaivana pakattiin kamamme Cotorrossa. Hyvasteltiin ihana isantaperheemma ja annoin Osmanilla ja Leyalle kuulokkeeni lahjaksi. He kun eivat sellaisia voi mistaan siella saada. Tarkoitus oli heittaa kamat takaisin C-Havannan kamppaan ja menna puistoon juhlimaan mun laksiaisia. Sinne oli tarkoitus tulla kaikki tutut.

Kun paasimme Havannaan saimmekin tietaa, ettei pystyta palaamaan kamppaamme. Yulin eli vuokraisannan tytar oli kaatunut naamalteen ja oli tulossa Havannaan korjaamaan hampaansa. Cotorroon ei kuitenkaan haluttu menna enaa takaisin, joten paatettiin olla huolehtimatta. Pakattiin kampasta kaikki kamamme kasaan, jotta ne on helppo ottaa myohemmin mukaan. Olkalaukkuun mahtui hammasharja ja 3 pulloa rommia. Kylla sita aina jonnekin yoksi paasee. Laksiaiset oli huiput. Istuttiin puistossa, soitettiin kitaraa, tuhottiin rommit ja paatettiin jatkaa lahella olevaan disco TURFiin. Sielta loytyi sattumalta kuubalainen kaveri ja hurjat bileet. Joskus 3 aikaan yolla metsastettiin taksi ja paastiin Houmanin kanssa turkkilaisen Ecen kamppaan nukkumaan.

Lauantaina herasin aikaisin tekemaan kaytannonjuttuja. Kavin vahan tutkimassa internetissa Meksikoa ja loysin itselleni mahdollisen majoituksen. Illaksi mentiin istumaan kahvilaan ja tarkoitus oli hakea kamat Havannan kampasta ja vieda ne Ecen luokse valiaikaissailytykseen. Houman lahti etsimaan itselleen asuntoa seuraavaksi viikoksi ja jatti reppunsa mun huomaan, kun sanoi ettei se kesta kauaa. Mulla oli tapaaminen Alexin kanssa, jolle lahjoitin mun vara-iPodin taynna suomalaista musiikkia. 2,5h tunnin paasta rupes mietityttamaan, kun kello oli yhdeksan illalla, etta mitahan hittoo tassa tehdaan. Mulla on kaikki Houmanin tavarat ja mun omat tavarat on Yulin kampassa, mutta mulla ei oo puhelimessa enaa rahaa soittaa kenellekaan ja Houmania ei vielakaan nay missaan. Paatin olla huolehtimatta ja menna muitten kavereitten kanssa konserttiin.

Myohemmin taas koko porukka kokoontui puistoon ja puolenyon jalkeen paadyttiin uudestaan TURFiin. Aamuviidelta menimme Eddien ja Melekin kanssa syomaan Vedadon kalleimpaan ravintolaan, joka on 5 tahden hotellin vieressa. Kolme kertaa piti sanoa tarjoilijalle, etta haluan ruokani lampimana ennen kuin he uskoivat. Aamuauringon sarastuksessa kaveltiin Ecen kampalle, mutta ulko-ovi oli lukossa. Eddie nokkelana kuubalaisena nopeesti tiirikoi pankkikortilla oven auki ja paasin sisaan. Nukuin 3h olohuoneen lattialla, kunnes oli aika lahtea metsastamaan rinkka.

Sunnuntai kuljettiin suht huuruisissa tunnelmissa kolmen tunnin unilla. Sain haettua rinkkani ja pakattua kaikki tavarani. Kavin Nayaran kanssa syomassa viimeiset botajet ennen kuin lahdin taksilla lentokentalle. Lentokentalla odotti pieni yllari: siella ei ollut mun lentoa. Ei muuta kun infotiskille kysymaan asiasta ja yllattaen vastaus oli, etta Mexicanan lentoja ei lenneta ja kaikki Meksikon lennot ovat taysia koko loppuviikon. Ei siina muuten mitaan, mutta kun viisumi oli voimassa tiistaihin saakka, joten pikkaisen alkoi huolehtamaan, mutta ei pahasti.

Otin ensimmaisen taksin kohti Havannaa ja suunnistin kayttamaan internetia entiseen casa particulariini, johon jatin myos rinkkani huostaan. Sahkoposti Kilroylle ja soitin veljelleni Suomeen, etta seuraavana aamuna kovistelee niilta mulle lennon - hinnalla milla hyvansa - pois maasta. Oli menossa kolmas paiva ilman asuntoa ja suihkua ja kunnon unia. Edelleenkaan ei ollut puhelimessa rahaa eika kukaan vastaa tuntemattomaan numeroon, joten ei muuta kuin puistoon kyttaamaan tuttuja. Loysinkin turkkilaiset kaverit kahvilasta ja ihmisten ilmeet olivat kylla tan vaivan arvoiset, kun he nakivat mut edelleen maassa. Houman ei ollut loytanyt itselleen kamppaa vaan vuokrannut yhden huoneen vanhemman naisen asunnosta, mutta anyway kutsui mut ritarillisesti luoksensa.

Saavuimme paikalle niin myohaan, etta nainen oli jo nukkumassa, joten hiivimme hiljaa huoneeseen ja painuimme nukkumaan. Aamulla taas lahdimme hiipien pois, kun nainen oli suihkussa, joten han ei saanut koskaan tietaa, etta yovyin siella eika siten mun tarvinnut maksaa tastakaan yosta mitaan! Yolla mut heratetaan kahteen kertaan puhelinsoittoon. Ensin Kilroy soittaa ja ilmoittaa, etta mulla on lento buukattu seuraavalle paivalle ja tunnin paasta Lasse soittaa samasta asiasta. Piti vaan puhua pirun hiljaa puhelimeen, ettei viereisessa huoneessa nukkunut nainen vain olisi herannyt. Olin niin pirun unenpopporossa puheluiden aikana, etta muistin hatarasti, etta mulla olis lento, muttei ollut mitaan muistikuvaa, etta mihin aikaan. Toisin sanoen lahdettiin kayttamaan taas internetia.

Kun sain aukaistua mailini maanantaina, sain tietaa, etta lento on 5h paasta Panamaan, jossa vietan yon lentokentalla ja sielta jatkan tiistaiaamuna Meksikoon. Sain kayda suihkussa ja vaihtaa vaatteet, jonka jalkeen lahdettiinkin viimeisen Calle H:n Carne Rippiadan ja lasillisen limonaatia jalkeen lentokentalle. Talla kertaa paasin lentokoneeseen. Lentokoneessa viereeni istui nainen, joka valitteli lentoemolle olevansa hieman kylmissaan, joten ritarillisesti annoin hanen lainata shaaliani. Miten ollakaan han osoittautui suomalaiseksi ja 3h matka menikin mukavasti rupatellessa piiitkasta aikaa suomenkielella. Panamassa tuli eteen kulttuurishokki. Subway, Little Italy, donitseja, suklaata, elektroniikkaa, vaatteita, kahvia, lehtia, kaikkea. Tapasin kolumbialaisen Juanin, joka oli ollut Intiassa opiskelemassa Sahaja joogaa. Hanen johdolla meditoimme hieman ja paasin vihdoinkin nukkumaan pehmealle lentokentan lattialle.

Nyt ollaan Meksikossa. Saavuin tanne muutamia tunteja sitten. Siivosin kamani reppuun rajahtaneesta shampoopullosta seka sisuaskista ja majoittauduin 10 hengen dormitorioon. Asun nyt hostel Amigossa, aivan keskustassa, ja taa on ihan huippu paikka. Paljon nuorta porukkaa, internet on ilmainen, alakerrassa on baari, jossa muut reissaajat viettaa aikaa. Hostelli jarjestaa seka maksullisia etta maksuttomia turistikierroksia seka aamupala on ilmainen. Kaikki tama luksus maksaa $150/vrk eli n. 15$. Kavin syomassa tacoja katukahvilassa (5 tacoa $20) ja vahan luin matkablogeja ja kirjoituksia Meksikosta.

Huomenna menen joko antropologiseen museoon tai kaymaan Frida Kahlon talolla. Sit olis tarkoitus kayda vahan shoppailemassa. Taidan ostaa itselleni kannettavan chicitican eli netbookin kaikkia kirjoituksia ja valokuvia ja musiikkia varten. Nyt on aika hyva fiilis. Uusi maa ja uudet kujeet. Jos taalla viikon verran kuluttaisi aikaa. Siihen mennessa pitaa keksia, mihin pain jatkan.

Uusi vuosi ja paivat alkaa kayda vahiin

2011-01-05T18:11:00.001+02:00

Meidan asunnon isanta lahti uudenvuoden lomapaiviksi Santiagoon, joten jouduimme lahtemaan evakkoon. Paadyimme Cotorroon, n. tunnin ajomatkan paahan Havannasta ja vietamme siella 6 yota. Cotorro on pikku maalaisjuttu, jossa on yksi kauppa, mercado ja yksi kahvila seka muutama ravintola. Asumme ystavamme naapurissa, pikku mokissa. Mokissa on kaikki tarvittava, mutta ei sitten mitaan ylimaaraista. Juoksevan veden kanssa on hieman ongelmia, lampimasta puhumattakaan. Meilla on yksi 120cm sanky, jossa nukumme. Talossa ei ole minkaanlaisia eristeita, pelkastaan seinat pystyssa ja katto pystytetty niiden paalle. Torakoita juoksentelee lattioilla, vessasta loytyi sammakko ja toisena yona herasin siihen, etta jotain limaista liikkuu mun naamalla. Sangylla oli reilu 10 toukkaa, jotka olivat varmaankin tippuneet katosta. Joten ystavallisesti siirsimme toukat sangylta pois ja vaihdoimme sangyn paikkaa. Sen jalkeen ei ole toukkia enaa loytynyt ja nyt vesikin toimii jo paremmin.

30. paiva oli ensimmainen kokonainen paivamme Cotorrossa ja se meni kylaa tutkiessa ja naapuriperhetta uudenvuodenjuhlien jarjestelyiden auttamisessa. Seurasimme kuinka 3 pupujussia teurastettiin seka nyljettiin ja kuinka ne seka possu pistetaan lihoiksi. Osmani pyysi laittamaan jotain suomalaista musiikkia soimaan, joten kuuntelimme Asaa. Illan tullen otimme muutamat hompsyt vodkaa ja appelsiinimehua, istuimme ja juttelimme, kuuntelimme musiikkia ja valmistauduimme henkisesti seuraavan paivan suureen juhlaan.

Vietimme sen naapurissa, missa oli koko perhe paikalla seka muutamia meita ulkomaalaisia. Ruoka oli mahtavaa ja sita oli riittavasti. Pupujussia, kalkkunaa, possua, salaattia, taytettyja paprikoita, yucaa, kakkuja, suklaata, kasoittain olutta, rommia ja vodkaa. Huomaa sita itsekin jo paatyneen aika kauaksi siita aidosta ruoasta. Oli meinaan hieman outo olo syoda sita samaista pupujussia, joka viela edellisena paivana oli onnellisesti hengitellyt Kuuban raitista ilmaa.

Ruokailun jalkeen tanssittiin ja laulettiin karaokea. Olin muutamia paivia aikaisemmin puhunut siita kuinka tykkaan laulaa karaokea, joten pakkohan se oli sit lurauttaa yksi laulu. Ongelmana vain oli, etta niilla ei ollut mitaan muuta kuin tuntemattomia espanjankielisia biiseja, mutta eihan se lopulta mitaan haitannut. Oli se kuitenkin hankalampaa kuin muistin, improvisoida koko kipale. Oli muut silti sen jalkeen aika ihmeissaan. Kun uusi vuosi vaihtui aukaistiin leikkishampanjapullot elikka siideria skumppapulloissa, kilisteltiin ja toivotettiin uusi vuosi tervetulleeksi.

Ensimmainen paiva oli kanssa mahtava. Se on Kuubassa vallankumouksenpaiva elikka isosti juhlitaan kaksi paivaa perakkain. Vuodenvaihdos on perhejuhla ja ensimmaisena lahdetaan kaupungille. Herailin siina joskus puolenpaivan aikaan ja lahdin tutkimaan edellisillan jalkia. Sain aamupalaksi raappeita ja istuskelin perheen isannan kanssa verannalle ja otettiin muutamat rommisnapsit. Ihan kaikkea en ymmartanyt, mutta Kuubassa on jonkinlainen perinne siita, etta vuosi pitaa lopettaa yltakyllaisyyteen. Sen takia meillakin oli niin kasittamattoman paljon ruokaa. Ja uusi vuosi pitaa aloittaa mahdollisimman riemukkaasti, koska ensimmaisen paivan olot seuraavat koko loppuvuoden. Me tehtiin se keskustelemalla politiikkaa ja napsailemalla rommia, kunnes muut nuoret herailivat kukin omista koloistaan ja lahdimme Eddien (yksi perheen 4 veljesta), Houmanin (kamppis) ja Melekin (turkkilainen tytto, joka styylaa Eddien kanssa ja oli mun kanssa yliopistossa samalla asteella) kanssa syomaan ravintolaan, missa Osmani (veli myos) ja hanen vaimonsa on toissa.

Aivan mahtavaa ruokaa ja mahtava ravintola. Alkupalaksi paistettua banaania, paaruoaksi pihvi juustolla ja sipulilla, riisia pavuilla, salaattia ja keitettya viendaa seka yksi olut. Tasta herkusta joutui pulittamaan 5cuc, meidan mittapuulla ei paha hinta. Ruoan jalkeen lahdettiin kaupunkiin, puistoon soittelemaan kitaraa, istuskelemaan ja katselemaan menoa. Yota myoten paadyimme johonkin teiniemoluolaan kotibileisiin. Seinat olivat tummansiniset ja niihin oli maalattu mustia "veriroiskeita" ja kirjoitettu jotain emobandien lyriikoita. Sit siella oli vahan niinkuin alttari kynttiloineen ja systeemeineen, mutta keskimmaisena oli The Secret -kirja.

Seurasimme kuinka kuubalaiset istuvat ringissa ja pelaavat peleja ja polttavat tupakkaa huoneessa, jossa ei ole ikkunoita ja kuubalaisethan polttavat paljon. Ehka tunnin pystyin siella istumaan, jonka jalkeen oli pakko saada happea. Lahdimme pakoon tasta emoluolasta ja kuljeksimme muutamien kuubalaisten kanssa pitkin Havannan katuja, kunnes aamukuudelta hyppasimme bussiin ja lahdimme takaisin kotio.

Sunnuntai olikin sitten lekottelupaiva. Herailimme joskus neljalta iltapaivalla, kavimme syomassa samaisessa ravintolassa ja taas aivan kasittamattoman hyvaa ruokaa. Aamupalaksi vanukas kahvilla ja lounaaksi paistettua kanaa. Matkalla kotio ostettiin viel limpparii ja jatskii ja nautittiin elamasta. Houman hieman opiskeli ja meikalainen kuunteli musiikkia, kunnes lahdettiin illalla uudestaan syomaan: pizzaa ja lisaa jaateloa. Taydellinen paiva.

Maanantaina lahdimmekin sitten silmat ristissa Havannaan. Houman meni kouluun ja ma koitin saada hoidettua jotain kaytannonasioita, kayda internetissa yms. Kesken bussimatkan heraan kasittamattomaan pamahdukseen: rengasrikko. Tervetuloa Kuubaan :) Paivalla kavin syomassa ja juomassa pari kuppia capuccinoa hyvassa opiskelijakahvilassa, jossa on aina joitain tuttuja. Illalla perhe kutsui meidat syomaan heidan sukulaistensa luokse. Pelasimme dominoa ja biljardia, soimme tuhdisti ja aika kului. Paasimme kotio joskus aamukolmen aikaan ja paatimme jaada taksi paivaksi Cotorroon. Nyt onkin ollut aikaa kirjoittaa tama blogiteksti.

Talla hetkella ihan oikeasti tuntuu silta, etta voisihan tanne vaikka jaadakin pidemmaksi aikaa. Oon nyt tutustunut aivan mahtaviin tyyppeihin niin Havannassa kuin taalla Cotorrossakin. Osmanin kanssa ollaan hermanos eli veljet, aivan mahtava tyyppi. Havannassa on taa kyseinen kahvila, missa voi istua ja viettaa aikaa ja sen vieressa on puisto, missa porukka soittaa kitaraa ja viettaa aikaa, eivatka oo ollenkaan kuubalaisia. He eivat pida reggaetonista, eivat pyyda rahaa tai suosittele hyvaa ravintolaa tai prostituoitua. Toisin sanoen olen loytanyt aitoja ihmisia.

Joka tapauksessa lahto on edessa, sunnuntaina. Kilroy ilmoitti ettei ole syyta huoleen mun lentoni kanssa, vaikka lentoyhtio onkin mennyt konkurssiin. Kai ne sit jotain on siella junailleet, etta paasen kuitenkin Meksikoon. Meksikoon, josta saa lukea koko ajan aika kuumottavia uutisia. Onneksi oon tutustunut taalla yhteen meksikolaiseen ja saatan saada sen kautta jotain kontakteja Mexico Cityssa, jottei ihan yksinaan tarvisi siella kulkea. Tai sitten se on aivan paratiisimainen paikka eika missaan nay levottomuudet, mista sen tietaa. Nykyaan kun journalismi on mita on. Parempi siis menna itse tarkastamaan paikka ja sitten paattaa, otetaanko ensimmainen pikajuna seuraavaan maahan vai jaadanko hieman pidemmaksi aikaa.

Eilenyolla taas hoksasin, et ei perhana, ma oon Kuubassa. Elama on sita elamista, missa ikina sita onkaan. Pitaa syoda ja levata ja viettaa aikaa tarkeiden ihmisten kanssa. Taalla vain ei tarvitse huolehtia mitaan. Sen takia olo on onnellinen. En tieda mista se johtuu, etta Suomessa tulee aina niin helposti huolehdittua jotain. Aina on jotain huolenaiheita, joiden takia ei pysty elamaan niin rennosti kuin haluaisi. Kun lahtee reissaamaan, tuntuu silta, etta huolenaiheet jaavat taakse. Vaikka ei ole kaynyt 6 paivaan suihkussa ja talossa ei ole vetta ja pitaisi lahtea ulos, silti ei ole huolta. Vaikka jatti pankkikorttinsa espanjankirjan valiin Havannan asuntoon ja on taysin rahaton, silti ei ole huolta. Vaikka hoksaa viikkoa aikaisemmin kuin pitaisi lentaa, etta kyseinen lentoyhtio ei ole enaa olemassa, siltikaan ei ole huolta. Koska jostain syysta kun lopettaa sen ainaisen huolehtimisen ja muistaa rentoutua, kaikki aina jarjestyy. Everything's gonna be allright.

Rentoa uuden vuoden alkua ja koitetaanpa olla tana vuonna stressaamatta turhia.
Antti

Joulu Kuubassa

2010-12-28T20:57:00.001+02:00

28.12.2010

Jalkalamppu matkakirja tennispallo kumipumpuli junamatka makumaahan hommat hallussa.

Siita on kai pari viikkoa, kun olen viimeksi kirjoittanut. Tassa on tapahtunut aika paljon suuriakin mullistuksia. Viikolla 50 (nyt on 52) olin masentunut. En mennyt neljana paivana kouluun, nukuin todella pitkia aikoja enka oikein saanut aikaiseksi mitaan. En myoskaan keksinyt sille sen suurempaa syyta, mutta viikonloppua kohden se alkoi helpottamaan ja loppui.
Olen taas muuttanut. Samaisella viikolla kavimme perjantaina katsomassa Houmanin kanssa asuntoa, johon tykastyimme ja muutimme siihen samana iltana. Olimme Houmanin kanssa elokuvissa, kun han loysi silmia hivelevan kauniin kuubattaren ja pyysi hanen puhelinnumeron. Tan tyton aidin miesystavan talossa oli koulunpaattajaisbileet, joihin myos meidat kutsuttiin. Tassa samaisessa asunnossa nykyaan asumme, mutta Houmanin ja kuubattaren valilla ei ole enaa mitaan.

Moni ehka sanoisi, ettei taa uus talo oo hyva vaihtoehto edelliselle, mutta itse oon eri mielta. Asumme taman kyseisen miehen (jul) ja hanen sobrinan elikka veljentyttaren (nayal) kanssa. Etsimme omaa asuntoa, mutta sellaisen loytaminen tahan aikaan Havannasta on mahdoton tehtava. Meilla ei ole suihkussa lamminta vetta ja vesi tulee niin hitaasti, etta melkeinpa voi sanoa, ettei siella ole edes juoksevaa vetta. Asumme Houmanin kanssa samassa huoneessa ja mun sanky natisee niin pahasti, etta siihen melkein heraa yolla kaantaessaan kylkeaan. Huoneen ovessa on ammottava reika eika kukaan tee meille aamupalaa eika pese meidan pyykkejamme. Taa on tuplasti kauempana keskustasta kuin edellinen kamppa. Niin ja meilla on tanne vain yksi avain.

Toisaalta saamme kutsua tanne keta tahansa haluamme. Jul ja Nayal eivat ole paljoakaan paikalla ja molemmat ovat todella mukavia kuubalaisiksi. Houman voi pitaa tanssi- ja bongotuntinsa taalla, saamme tehda itse omat ruokamme ja juoda omaa kahviamme ja kuunnella omaa musiikkiamme. Taalla on lintu, jonka nimi on Miguel ja se osaa laulaa tahdissa stereoista soitetun musiikin mukana. Edellinen kamppa maksoi 12cuc/vrk, tama maksaa 2,5cuc/vrk. Parasta kuitenkin on se, etta mulla on kamppis.

Houman on 24v venalais-iranilaismies, joka opiskelee espanjaa Kuubassa 6 kuukautta (2 sen jalkeen kun meika jatkaa matkaa). Olemme siis tavanneet yliopistolla ja olimme molemmat samassa porukassa, kun menimme viikonloppureissulle Cienfuegoon ja Trinidadiin ensimmaisena viikkona, kun aloitin yliopistolla. Siita lahtien olemme enemman tai vahemman ja loppua kohden entista enemman henganneet yhdessa. Kuuba tuntuisi pirusti karummalta paikalta ilman Houmania. Talla hetkella teemme melkeinpa kaiken yhdessa, koska koulusta on lomaa ja meilla tosiaan on vain yksi avain tanne taloon.

Oon lopettanut nyt yliopistolla. Suoritin loppujen lopuksi kaksi kurssia: elementaryn ja intermedion. Talla hetkella ihme ja kylla osaan puhua espanjaa :D Se on aika huikea tunne. Ollaan tutustuttu Houmanin kanssa viime viikkoina muutamiin kuubalaisiin, jotka eivat puhu englantia ja huomaan pystyvani kommunikoimaan espanjantaidollani. Kun katson televisiota, alan jo ymmartamaan jotain. Tietenkin on viela kasittamattoman paljon opiskeltavaa, mutta enaa ei tule mieleenkaan kysya, etta osaatko puhua englantia, jos tarvitsee keskustella jonkun kanssa. Aion myos jatkaa opiskelua keski-amerikassa, kunhan vain loydan jostain opettajan.

Perhanan nilkka on vielakin vihoitellut ja nyt ihan oikeasti paasin kaymaan laakarissa, ilman minkaanlaista jonotusta ja ilmaiseksi. Koska en ole hoitanut sita kunnolla silloin, kun nyrjahdys tapahtui, vika on nyt kai krooninen. Elikkas fysioterapiaan mars, joka aukeaa vasta 4. Joulukuuta. Nice. Jos jollain on jotain vinkkeja, miten nilkkaa voi hoitaa ja harjoittaa, niin pistakeepa kommenttia. Nyt paatin ihan tosissani saada nilkan kuntoon enka meinaa tanssia enaa kipealla jalalla. Se sattuu sydameen, mutta kai se on nyt pakko koittaa olla fiksu. Sen verta monta vuotta on viela elamaa jaljella, etta haluan pystya joskus taas juoksemaankin. Kylmakuumahoitoa ja reposaa elikkas reporankaa elikkas lepoa.

JOULU
Joulu oli hieman erilainen taalla kuin Suomessa J Herasin aamulla siihen, etta olohuoneessa soi salsa. Join kupposen aamukahvia ja soin aamupalaa ja olin saanut muutamia joulutervehdyksia kannykkaan, kiitoksia niista. Kuuntelin hetken suomalaisia joululauluja ja vastailin tekstiviesteihin, joiden jalkeen paatin, etta nyt ollaan Kuubassa ja eletaan kuubalainen joulu. Ulkona paistoi aurinko ja oli t-paitakeli. Kavimme paivalla ulkona syomassa ja nautimme jouluoluset (halvin olut , mika ollaan loydetty: 12pesoa elikkas 0,5cuc eli ehka 0,4e ja tuoppi on 700ml). Illalla menimme Houmanin kuubalaiskaverin perheen luokse syomaan. Saimme nahda todellisen paikallisen joulun.

Ruoaksi oli paistettua riisia, possua ananaksella ja porkkanalla, salaattia, kasvisrullia ja yugaa seka viinia. Jalkkariks jotain pullasysteemeit suklaakastikkeella. Kuubalaiset vetas oman ruokansa napaansa about 10minsassa, jonka jalkeen he kilpaa koittivat syottaa kaikki loput ruoat mulle ja Houmanille, kun soimme niin paljon hitaammin. Ruokailun jalkeen poyta nostettiin pois, aukaistiin rommipullo ja aloitettiin bileet. Salsa ja reggaeton soi ja kaikki tanssivat ja ilakoivat. Juhlat loppuivat puolenyon aikaan. Perhe arvosti eletta, kun annoin heille rasiallisen Sisuja. Kovin mielissaan katselivat rasiaa ja odottivat, koska paasee maistamaan. Noh, me kaikki tiedamme milta Sisu maistuu… Suomelta.

Jouluaatto oli onnistunut. Hyvaa ruokaa, hymyja ja iloa mukavien ihmisten keskella, juuri niin kuin jouluna pitaakin olla. Jain kuitenkin kaipaamaan sita joulun taianomaista tunnelmaa, joka Suomessa jouluna vallitsee. Kun ilta hamartaa ja ulkona pakastuu. Sytytetaan kynttiloita, kuunnellaan joulurauhan julistus, juodaan glogia hamarassa. Ulkona on rauhallista. Kun palaan Suomeen, haluan pitaa ylimaaraisen joulun.

Lentoyhtio, jonka lennolla mun oli tarkoitus lahtea Kuubasta, on kai mennyt konkurssiin. Nyt tulin tarkastamaan tilanteen, ja odotellaan vastausta Kilroylta, etta mitahan sita tassa tekisi. Sinansa hata ei ole taman nakoinen, koska mun matkavakuutus korvaa tallaiset systeemit. Kunhan saan lennon taalta pois ennen kuin viisumi vanhenee. Jos Meibolle hankittiin lentolippu Brasiliaan edellisiltana ennen kuin hanen viisuminsa vanheni, mulla on viela paljon aikaa. Perhana ensin taalla pitaa norkoilla 3 kuukautta katsellessa, miten mikaan ei toimi ja sitten loppujen lopuksi en edes paase pois taalta :D

Kuuba Lepantin silmin

2010-12-16T07:06:00.000+02:00

Nyt kun olen kaksi kuukautta asustanut Kuubassa alan jo hieman ymmartamaan pintaa
syvemmalta, miten tama maa toimii. Viikon lomalla tama paikka on mahtava. Aurinko
paistaa, rommi on halpaa ja ihmiset vaikuttavat ystavallisilta. Se ei ole edes osa
koko totuutta.

Kaikesta on pulaa tasapuolisesti. Jos kahvilasta on kokis loppu, voit olettaa, ettet
loyda kokista myoskaan muista laheisista kahviloista. Maanantai-iltana kaikki
ravintolat ovat kiinni, koska tori on suljettu sunnuntaisin. Lauantai-iltana toiseen
suuntaan bussit kulkevat klo 2 asti. Toiseen suuntaan ne saattavat lopettaa kulkemisen
klo 23. Vuorokauden ympari auki olevat ruokaketjut sulkevat ovensa yleensa oisin klo
03 jalkeen.

Normaali kuukausipalkka on 25cuc. Tavallisesti ihminen tarvitsisi n. 100cuc
kuukaudessa elaakseen niin, etta voi syoda monipuolisesti joka paiva ja ehka ostaa
yhden oluen. Miten ihmiset sitten elavat? Kaikki tehdaan laittomasti. Toista
varastetaan ja myydaan niita eteenpain laittomasti. Huijataan tai opetetaan turisteja
esim. tanssimaan, puhumaan espanjaa, laulamaan, soittamaan, mita ikina keksiikaan.
Ystavat tai perhe Amerikasta lahettavat rahaa, joilla ostetaan esim. vaatteita, jotka
on tuotu Amerikasta, koska taalla ei ole vaatteita. Toisin sanoen vaikka kuinka Kuuba
yrittaa pitaa kaiken rahan valtion sisalla, se tuntuu silti valuvan ulos. Kaikessa
tekemisessa on mukana jollain tavalla oma edun ja rahan tavoittelu. Jos joku tuntuu
olevan ystavallinen, han vain haluaa rahaa (99%).

Paikallisilla ei ole oikeutta hankkia internetia omaan asuntoonsa. Sielta kun
saattaisi voida lukea propagandaa. USA lahettaa televisiokanavaa Kuubaan, mutta Kuuba
on blogannut sen. Se kun on pelkkaa propagandaa. Jos jostain saa hankittua
satelliitin, voi laittomasti katsella kyseista kanavaa ja omasta mielestani
paikallinen TV on paljon pahempaa propagandaa. Taalla on 4 TV-kanavaa: yleensa
kahdelta tulee lastenohjelmia, yhdelta dokumentteja vallankumouksesta ja yhdelta
Animal Planet.

Kaikkea pitaa jonottaa ja odottaa. Kaikkeen liittyy paljon paperitoita ja jokaisen
paperin hoitaa eri henkilo ja yleensa eri toimistossa. Jos yksikin henkilo puuttuu
asiaa ei saa vietya eteenpain. Kun kysyy, mita seuraavaksi pitaa tehda, jokainen
kertoo eri asioita. Aina siis pitaa kysya vahintaan kolmelta ihmiselta ja itse
paatella naista vastauksista, mita tehda.

Koulututun venalainen kaveri joutui puukkotappeluun kuubalaisen kanssa. He kuulemma
joutuivat olemaan 13h vankilassa ilman ruokaa tai vetta (koulututtu sai ripulin eika
silti saanut vetta) kuulusteluissa. Kuubalainen sai kuulemma 4 vuotta vankeutta.
Kuubalainen ei paase pois maasta, ellei hanella ole sukulaisia Kuuban ulkopuolella tai
mene naimisiin ulkomaalaisen kanssa. Jos han lahtee liian pitkaksi aikaa (se on kai
about vuosi) pois maasta, han ei voi enaa palata asumaan Kuubaan. Han voi tulla
kaymaan, mutta ei voi enaa asua ja tehda toita Kuubassa. Kaikki nuoret yrittavat
paasta taalta pois, koska taalla ei ole tulevaisuutta. Ellei tulevaisuudeksi kutsu
jokapaivaista leivan etsimista ja asumista koko ikaansa vanhempiensa kanssa.

----

Mitas mina?
Viime paivina olen tanssinut paljon, melkein paivittain, laittoman yksityisopettajani
kanssa. Elokuvat loppuivat ja paivat tuntuvat kumman tyhjilta, kun ei vieta 3-8h
paivasta elokuvateatterissa. Espanjaa yritetaan pakosta vaantaa vaikka motivaatio on
ollutkin hetken taas hukassa. Poco a poco.

Taalla on todella kylma talla hetkella. Viime yona aabs Manzanassa tai jossain
samankuuloisessa paikassa oli yolla 2 astetta. Havannassa pyoritaan 6 asteen
kieppeilla. Ei tunnu paljolta, kun Suomessa on samaan aikaan -10 astetta, mutta
ottakaa huomioon, etta taalla ei oo ikkunoissa laseja eika taloissa oo lammitysta.
Ihmisilla ei oo varaa ostaa - eika ne oikein tieda, miten kayttaa - talvivaatteita.
Porukalla saattaa olla paalla paksu takki, mutta ei sukkia. Toisin sanoen jos menee
kahvilaan lammittelemaan se on sama kuin istuisi Suomessa terassilla.

Koska on kylma, ihmiset pysyvat kodeissaan. Havanna tuntuu talla hetkella todella
tylsalta paikalta. Huomenna kai alkaa jonkinlainen jazz festivaali, joten
toivottavasti tulen nakemaan paljon livejazzia. Oon myos fiilistellyt kuubalaista
musiikkia. Esim. Francisco Cespedes - Vida Loca on upee biisi.

Elokuvan huumaa

2010-12-06T05:41:00.002+02:00

Taalla on alkanut elokuvavestifaali Festival Internacional del Nuevo Cine Latinoamericano. Kaikissa Havannan elokuvateattereissa naytetaan klo 10:00, 12:30, 15:00, 17:30, 20:00 ja 22:30 elokuvia. Festari on 2.12-12.12 ja tahan mennessa olen ehtinyt katsomaan kahdeksan elokuvaa. Mukava yllatys tanailtana oli Coreline ohjaajan esittelemana, joka on Suomessakin pyorinyt animaatio. Ihmiset reagoi elokuvissa aanekkaasti, usein hyvinkin yksinkertaisiin asioihin, jos elokuva ei miellyta, sielta lahdetaan kesken kaiken pois ja hyvan elokuvan paatteeksi taputetaan. Tykkaan paikallisesta tavasta. Ostin itselleni 15 elokuvan Pasaporten, josta maksoin 20 pesoa (alle euron) ja aion kayda katsomassa vahintaankin yhden elokuvan paivassa.

Suurin osa elokuvista on espanjaksi, joten jos dialogi ei ole mahdollisimman yksinkertaista, en ymmarra patkaakaan, mita nayttelijat elokuvissa puhuvat. Se ei ole ollut yhtaan huono asia. Pystyy keskittymaan kaikkeen muuhun, dialogi on kuitenkin vain yksi osa elokuvakokonaisuutta. Brasilialaiset elokuvat on tekstitetty, joten niita on helpompi seurata.

Oon koittanut vahan kertailla, mita ollaan opiskeltu yliopistolla: huomenna on koe, minka mukaan mut sijoitetaan mulle sopivalle kurssille. Talla hetkella tuntuu, etta oon ihan hukassa tan kielen kanssa. Kaikki opittu sekoittuu keskenaan ja valuu korvista ulos. Kaipaan suomenkielta. Kaipaan niita kaikkia tuhansia sanoja, joilla voi leikitella. Kaipaan sita, etta varmasti ymmarran kaiken, mita mulle sanotaan. Kaipaan sita, ettei yleisin sanomani sana ole qué? tai No entendí. Kaipaan sita, kun innostuessaan saattaa puhua omia ajatuksiaan nopeammin ja jalkeenpain miettii, mita sita tulikaan sanottua.

Kavimme Houmanin kanssa katsomassa kamppaa, jonka olisimme voineet vuokrata. Muuten hyva, mutta matkalla sinne, saimme tietaa, etta joutuisimmekin asumaan 72 vuotiaan papparaisen kanssa. Kamppa oli ehka 30m2 kahdessa kerroksessa. Toinen meista olis joutunut nukkumaan lattialla tai kaapissa. En ole kovin suruinen vaikkei loydettykaan kamppaa, taa uus Casa Particular missa nyt asustan, on ihan huippu. Saan parempaa kasvisruokaa kuin mita osaisin valmistaa itse. Toisin sanoen aivan kasittamattoman hyvaa :D ja paikanvaihdos seka ruokavalion vaihdos alkaa jo vaikuttamaan myos mielialaan. Olo on kevyt ja onnellinen, seinat ei tunnu kaatuvan paalle. Taalla asustaa myos ranskalainen tytto ja perheeseen kuuluu 24v Ernesto, jonka kanssa ajattelin menna lahistolla olevalle kuntosalille vahan rehkimahan. Saisin pois tan tyhjasta tulleen mahan.

Ja voi juku hei ihmiset ystavat rakkaat teidan kommentit ja sahkopostit ja kaikki. Kun onnellisen ja tayden paivan jalkeen viela loytaa teidan aatoksia ja terveisia niin hyva ettei raavaan miehen (kenen?) silmat kostu.

Rakkautta
Antti

Uusia kuvia

2010-12-03T19:20:00.001+02:00

Lisailin taas Facebookiini uusia kuvia.

Joulukuu on joulua taynna

2010-12-02T03:17:00.002+02:00

Kuubassa ei vieteta joulua. Niinpa. Naa on kummallisia tyyppeja. En oo ehtinyt nyt pariin viikkoon kirjoittamaan blogiin ja nyt koitan kuumeisesti miettia, mita kaikkee taalla on silla aika tapahtunut. Arki rullaa nykyaan sen verta hienosti, ettei tunnu tapahtuvan enaa mitaan. Oon viettanyt paljon aikaa Thilon, Houmanin ja Meibon kanssa. Ne on mun kavereita taalla. Meibo lahti eilen Brasiliaan ja oon hieman suruinen, koska vietettiin tosi paljon aikaa yhdessa sen ja Houmanin kanssa. Thilokin lahtee kohta pois. Toivottavasti ens viikolla yliopistossa alottaa myos uusia mukavia tyyppeja, joihin tutustua.

Houmanin kanssa koitetaan loytaa itsellemme asunto, jossa saa tehda itse ruokansa, pesta itse vaatteensa ja menna ja tulla miten huvittaa. Kun on syonyt kuukauden pelkkaa vaaleeta leipaa ja ehka jotain kanapotkoja, en oikein tieda, mita ne on ja kayttaa vaatteita, jotka on pesty tiskiaineella, rupee oma asunto houkuttamaan. Asunnon etsiminen ei kuitenkaan ole joulukuussa taalla mikaan helppo homma, joten paadyin siirtyyn toiseen Casa Particulariin, joka vaikuttaakin hyvalta. Taa on halvempi, saan kasvisruokaa ja taalla on halpa internet.

Sit on ollut vahan ongelmia yliopiston kanssa. Yliopisto-opiskelu on vahintaan tuplasti kalliimpaa kuin yksityisopetus ja yksityisopetuksessa oppii paljon tehokkaammin. Nyt mun ei kuitenkaan anneta vaihtaa mun opiskeluviisumia takaisin turistiviisumiks, vaikka sen pitais olla taysin mahdollista, ja jos en jatka yliopistolla opiskelua, oon luvattomasti maassa. Harmaiden hiusten, toimistossa odotteluitten ja vaittelyitten jalkeen tanaan paatin luovuttaa ja jatkaa yliopistossa.

Taalla on kahvila, josta saa parasta kahvia, mita oon ikina maistanut. Sita sanotaan Kuuban parhaaks kahviks, ja kyl se aikasen hyvaa on. Meibo osti pimeesti Cohiba sikareita (ne on niita parhaita) ja kyllahan se ihan sikarilta maistu ja tuntu. Sit oon pitanyt juhlat meidan yliopistoporukalle mun terassilla ja ollaan istuttu paljon Maleconilla. Se on mun lempparipaikka taalla.

Oon miettinyt sita, kuinka kaikki oli jotenkin tosi taydellisesti, kun lahdin Suomesta. Kun paasin Kuubaan, vedin iteltani jalat alta ja jouduin keraileen itteeni aika syvistakin syovereista uudessa ymparistossa, kulttuurissa, ilmastossa yms. Vaikka edelleen taalla on vaikeuksia, niista selvitaan jo helpommin. Mikaan lomamatka taa ei kuitenkaan oo ollut, mutta en sellaista tullut etsimaankaan.

Espanjankielen kanssa on ollut hieman vaikeuksia. Tuntuu, etten osaa puhua enaa mitaan kielta. Enaa ei saa huikeita onnistumisentunteita siita, etta ymmarran jotain vierasta kielta. Turhautuu vaan, kun ei osaa riittavasti. Siihen on onneks aika helppo tapa vaikuttaa: opiskelee lisaa. Nyt otankin taas yksityistunteja ja tassa uudessa Casa Particularissa on helppo olla vuorovaikutuksessa muitten kanssa, joten tulee puhuttua enemman ja siten opittua enemman.

Mun nilkka on edelleen kipee. 3 viikkoa sitten sen nyrjaytin ja se on edelleen turvonnut. Aattelin menna nyt kaymaan lekurilla ja kysya, et mikas sita oikein vaivaa. Sen takia en oo voinut tanssia, juosta, enka oikei teha mittaan ja oon lihonu. Pullukka oon.

Perjantaina lahden varmaankin Cienfuegossa kaymaan uudestaan. Ehka jossain muualla myos, sunnuntaiks takaisin ja maanantaina kouluun. Jotenkin ei oo nyt tullut liikaa suunniteltua mitaan eteenpain.

Taalla siis elama menee aika pitkalti omalla painollaan.

Havanna alkaa tuntumaan kodilta

2010-11-14T22:55:00.003+02:00

KUVIA

2.11.2010
Nyt elama taas tuntuu nayttavan mihin suuntaan kulkea. Tai vahintaankin oma tietoisuus on meditoinnin takia ja asian tiedostamisen takia noussut normaalimmalle tasolle. Tanaan kun tulin talolle ja menin omaan huoneeseeni about klo 15, mietin “taalla sita Taas ollaan yksin omassa huoneessa”. Hetken paasta loydan itseni pelaamasta kannykalla matopelia (hihi) ja mietin “kuinkahan moni tyyppi, joka tulee Suomesta saakka Kuubaan, pelaa yksin omassa huoneessaan vaikkakin sentaan matopelia (hihi) [toim. huom. Silla hetkella, kun paan sisalle luikerteli tama kyseinen ajatus, oli hauskuus kaukana. Nyt se kuitenkin vaikuttaa jo hauskalta.]

Pelaamisesta ei tullutkaan mitaan, joten siirryin kuuntelemaan musiikkia ja TASSA tulee nyt se galaksit rajahtaa –tyyppinen, suoraan Butterfly Effectista lainattu, elamaa mullistava kaanne: Artisteja selatessa silmiini sattuu Juhani Toytarin nimi. Monta vuotta sitten sain aidiltani joululahjaksi Juhani Toytarin Tavoitteet & Paremmat ajattelutottumukset –albumin, jotan en aikoinaan koskaan kuunnellut Toytarin hieman koomisen aanen ja teinivuosien uhman takia. Jostain syysta se nyt kuitenkin loytyi iPodiltani ja pistin sen kuunteluun. Toytari puhuu levylla hyvinkin tutuista, mutta jostain syysta hieman varjoon jaaneista asioista.

Ilman tavoitteita on elamassa vaikea paasta eteenpain ja kehittya. Jos elamaltaan tai elamalleen haluaa jotain tiettyja asioita, niita pitaa ymmartaa pyytaa. Toytari kayttaa paljon esimerkkeina materiaalisia tavoitteita (miljoonatalo, uusi auto, enemman rahaa) niin kuin kaikki tasta aiheesta puhujat. Itseani se puoli ei talla hetkella kiinnosta, mutta nauhalta pystyy suodattamaan myos oikeasti elamaa rikastuttavia asioita (itsensa kehittaminen, asenteidensa muuttaminen, henkinen kasvu yms.) Jos ei tieda, mita elamaltaan haluaa, ei sita silloin voi pyytaa, eika sita varmastikaan silloin saa. Ensimmaiseksi pitaisikin kirjoittaa ylos, mita omalta elamaltaan haluaa ja alkaa sen jalkeen tavoittelemaan niita asioita.

Toinen asia, mista Toytari puhuu, on positiivinen ajattelumalli. Kaikki puheemme, kaytoksemme ja tekomme heijastuu ajatuksistamme. Jos ajattelen Kuubassa olevan pelkkia huijareita, en totisesti nae niita muutamia oikeasti mukavia ihmisia. Kaikki tietavat, etta lasi puoliksi taynna on optimistista ja puoliksi tyhja pessimistista ajattelua. Valttamatta ei kuitenkaan ymmarreta kuinka suunnattoman tarkeasta asiasta on kyse.

Tama sai miettimaan, etta tavoittelin ja keskityin niin hurjasti tanne paasyyn, etten ole kertaakaan todella pysahtynyt miettimaan, mita mina taalta haluan. Omista fiiliksistani paatellen, en ainakaan istua yksin huoneessani. Myoskaan tapa, miten asiaan suhtauduin ei ollut mikaan positiivisin. Olen nyt kolme viikkoa enemman tai vahemman lillunut omissa negatiivispainoitteisissa ajatuksissani ilman, etta olisin paattavaisesti halunnut jotain. Nyt on totisesti aika tehda asialle muutos.

Viime kuukausien aikana olen puhunut ja pohtinut paljon tata suorituskeskeista maailmaa. Kesalle en tehnyt paperille kovin tarkkoja tavoitteita, koska halusin elaman itsessaan vieda oikeaan suuntaan. Se oli kuitenkin paatos siina missa uusi autokin ja totisesti paatos kantoi hedelmaa ja sain sen, mita halusinkin. Taalla en ala tehda hurjia ToDo –listoja tai pitamaan tavoitepaivakirjaa tai tekemaan tarkkoja aikataulutuksia ehen! Mutta parempi miettia nyt, mita haluan taalla tehda kuin miettia Suomessa, mita olis ollut kiva tehda. Kun naita halujani alan toteuttamaan, ei pitaisi olla enaa tylsia, pettyneita hetkia yksin huoneessani. Ja taas saattaa tarkkasilmaisimmat huomata pienta itsevarmuuden puutetta ja pienta epavarmuutta omissa puheissani. Otetaan uusiksi: Kun naita halujani alan toteuttamaan, ei ole enaa tylsia, pettyneita hetkia yksin huoneessani. Sen sijaan teen niita asioita, joista nautin ja tiedostan tekevani ja tiedostavani sen. Taten elamani tuntuu entisestaan arvokkaammalta, koska pystyn elamaan hetkessa, nauttien siita ja tietoisuuteni ymparillani tapahtuvista asioista, muutoksista ja mahdollisuuksista on korkea.

Ja nyt meinaan tuli vuodatettua 5 sivullistta diippii shittii. Jos joku joka kysyi multa miksi lahden, sai vastaukseksi - et haluan loytaa ja etsia itseani ja oppia elamaa - eika oikein ymmartanyt vaustausta, tama ja esim. Kelailut ihmisten eriarvoisuudesta on juurikin sita etsimista ja oppimista.

On myos mukava jakaa naita hetkia teidan kanssanne, koska joku saattaa itse hoksata jotain lukiessaan kirjoituksiani ja tiedan blogiani lukevan ihmisia, jotka ovat viela pitkalla edempana naissa asioissa, ja joilta olen itse saanut niin kovin paljon kannustusta ja ajateltavaa.
No mitas muuta tanaan kuin suurtakin suurempaa filosofointia. Ensimmainen opiskelupaiva kahteen vuoteen oli uuvuttava, mutta hauska. Opettaja on todella rento ja painottaa suullista harjoittelua. Aloittelijoiden ryhmaan ei saatu riittavasti ihmisia, joten mut pistettiin suoraan jatkoryhmaan, missa on myos Thilo. Opettaja oli ihmeissaan, miten puhun jo niin paljon vaikken ole opiskellut aikaisemmin. Noh, soy muy inteligente. Musta tuntuu, etta yliopistolla on myos helppo tutustua muihin ihmisiin, vaikka Thilo sanoikin muuta. Alue itsessaan on myos upea. Keskella kampusta on puisto ja kahvila ja kahvilasta voi ostaa kondomeja. Safe sex in Cuba for sure.

5.11.2010
Tanaan on ollut kasittamaton vitutus aamusta saakka ja se on ultimoitunut iltaan. Yliopistolla joku jaba, joka naki mut eilen juttelemassa Nayaran kanssa (ihana toimiston tytto) tuli tervehtiin ja tarjoon katta puristettavaks. Sain just juotua kahvini loppuun niin nohevasti ojensin lasini sille. Siina vaiheessa vitutti sen verta paljon kaikki “hello my friend where are you from want cuban cigar” haiskat, et se ensimmainen semisti pyyteeton kontakti meni sivu suun. Soin 5 minuutin kavelymatkan aikana puol levya suklaata ja nyt juon cuba libren, jos siita hieman rentoutuis.
Vaikka nyt onkin vahan huono fiilis, yleisesti ottaen viime paivat on ollut mukavia. Oon tehnyt paljon juttuja ja kaikki luonnistuu hienosti. Tavoitteet on toteutunut. Kiitos salsan, selka on suoremmassa, oon puhunut tuntemattomille, tehnyt hyvia tekoja, tanssinut, tehnyt laksyni ja saanut tietaa uusista tanssipaikoista.

Huomenna pitaa olla 5:45 jollain parkkiksella, josta lahdetaan espanjaa opiskelevien yliopistokavereiden kanssa Trinidadiin. Se on varmasti kaunis paikka ja meilla tulee olemaan hauska viikonloppu. Hurrikaanin riepottelemana, mutta porukalla.
Talla hetkella mun suurin kompastuskivi on espanja. Ja ei, en tarkoita, etten ymmarra kielta (vaikken ymmarrakaan). Tarkoitan, etta teen siita itselleni liian ison numeron. Pitanee muistaa, etta 85% vaimitensenyoli viestinnasta on muuta kuin sanoja. Joten eipas nyt murehdita.
Ei Antti huolehdita mistaan. Muistetaan se tosiasia, etta nyt ollaan yksin vieraassa kulttuurissa. Helsingissakin oli aluksi rankkaa. Nyt olen parjannyt jo paljon paremmin. Kehitysta on taas tapahtunut. Toteutetaan taman hetkista suurinta unelmaa.

9.11.2010
Viikonloppu oli semisti erilainen kuin, mita odotin. Kelit oli huikeet, paremmat kuin Havannassa, mutta muuten olikin vahan no joo :D Mentiin siis mina, Houman, Meibo, Asha ja Mathias Cubanacanin olenturistireissulle, koska se oli halvempi kuin itse ostetut bussimatkat ja sisalsi ruoat ja yopymisen. Ei tullut tassa vaiheessa mieleen miettia, miksi se on niin halpa. Bussissa oli meidan lisaksi kuubalainen porukka, joka osoittautui mukavaksi.

Ensin menimme Cienfuegoon, jossa saimme reilun tunnin kierrella itseksemme paikkoja. Kaupunki oli kaunis ja vois hyvinkin menna sinne pidemmaksikin aikaa tutustuun paikallisiin kalastajiin ja chillaileen. Taman jalkeen matkasimme bussilla paikkaan X, jossa oli joku iso talo, josta piti ottaa valokuvia. Aikaa 10 minuuttia ja minnekaan muualle ei saanut lahtea palloilemaan. Taman jalkeen syotiin ja meidat vietiin kuin karjalauma delfinaarioon!, jossa puolen tunnin esitys maksoi 10CUC. Kohteliaasti kieltaydyimme ja loydettiinkin lahistolta uskomaton uimaranta. Kavimme uimassa ja haistatimme tyhmalle minuuttiaikatauluohjelmalle.

Hotellimme oli keskella ei mitaan, 20km paassa kaupungista, jossa ei kulkenut takseja. Hotellissa oli sentaan uima-allas ja hotellin oma disko. Kavimme ostamassa pullon rommia ja majoittauduimme uima-altaalle. Houman pystyi hukkaamaan huoneemme avaimen. Ravintolassa liha oli kylmaa ja jalkiruoaksi saatiin lautaselle pistettya hilloa. Paadyin myos juomaan suurempaan janooni kraanavetta ja pysyin hengissa. Diskoon maksoi sisaan 2CUC ja kahdella tiketilla sai lunastaa pullon rommia ja kolat. Mulla oli mukana vain vaelluskengat, joissa on hilliton korko eika mitaan tuntoa maahan, joten kesken kreisibailauksen pystyin taittamaan nilkkani.

Seuraavana aamuna klo 7 kahvilla ja kylmakaynnistyksella kohti Trinidadia, jossa oli tarkoitus olla tunnin ohjattu kierros oppaamme kanssa ja tunti vapaa-aikaa. Tassa vaiheessa oppaamme oli jo niin vittuuntunut meidan seikkailuihimme ja omapaisyyteemme, etta saimme 2h vapaa-aikaa. Mukulakivilla kavely oli meikalaisen nilkalla mahdotonta, joten lahdin itsekseni haahuilemaan kohti jotain paikkaa, mihin istahtaa alas. Loysin katusoittoporukan ja jain kuuntelemaan heita ja hetken paasta loppuporukka ilmaantui paikalle myos. Mathias ja Asha alkavat tanssimaan, Houman menee porukkaan soittamaan marakasseja ja loput haroilimme omiamme.

Oma mielipiteeni matkustamisesta: Jos haluan valokuvia vanhoista taloista, ostan kirjan, joka kertoo vanhoista taloista. Jos haluan tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin ja saada todellisia kokemuksia, matkustan kyseiseen maahan.

Taman jalkeen olikin taas kiire palata loppuporukan luokse, jotta menemme puoleksi tunniksi matkamuistomyymalaan. Yhteen myymalaan, joka oli taynna suht rumia saviponikoita ja juttuja. Mimaran ulkopuolella parveili lauma, joka pyysi kenkaa tai kynaa tai rahaa tai mita ikina. Muutenkin pidin enemman Viñalesista, koska se ei ollut samalla tavalla turistimesta. Trinidadissa ei saanut hetkenkaan rauhaa ymparilla porraavista kaupustelijoista.
Tama oli viimeinen kerta, kun lahden valmiille turistimatkalle, se on varma. Onneksi meilla oli niin hyva porukka, etta oli kuitenkin hauskaa. Tutustuttiin toisiimme ja etenkin Houmanin kanssa meista tuli ihan kaverit. Jee.

13.11.2010
Eilen tuli pidettya kotibileet. Oli tarkoitus menna Maleconille ja istua sita ennen hetki mun terassilla. Sit seuraan liittyi Houman, Mabel ja naapurissa asustava uus tyyppi Sylviana. Sit siina tunnit salakavalasti seuras toisiaan ja rupeskin oleen jo myoha ja sataan, joten Maleconille ei viittinyt menna. Istuttiin sit lopulta aamuneljaan,kumottiin 2 pulloo rommia ja saatiin pahaa karmaa liiallisesta meluamisesta. Oli kyllakin pirun hauskaa.

Mulla on nyt kuubalainen sim-kortti puhelimessa, joten on vahan helpompi olla yhteydessa kavereihin. Taalla puhuminen on kasittamattoman kallista. Yhteyden aktivoiminen 40CUC ja puhelut 45s/min, tekstarit 16s/kpl. Ideana onkin, etta pommitetaan kannykkaan, jonka jalkeen etsitaan lahin lankapuhelin, josta soitetaan. Jos siis ystavat rakkaat laitatte mulle naita "missa meet tanaan" tai "mista saa hyvaa kiinalaista kalliossa tahan aikaan" tekstiviesteja, en enaa saa niita. Katsastan aina sillon tallon suominumeronkin, mut jos on jotain kiireellista, niin voi koittaa onneensa numeron +5353256808 kanssa.

Illalla kavin Sylvianin kanssa katsomassa paikallista kulttuuria. Balettiesitys, jossa oli yksi kappale balettia ja loput salsaa. Porukka juttelee keskenaan, vaihtaa paikkaa kesken esityksen, otetaan paljon valokuvia salamalla ja viereinen rouva lahetti tekstiviestin nappainaanilla varustetulla kannykallaan. Vahan eri meininki kun kotimaassa, mut lippukin maksoi 50 kotimaansenttia.

14.11.2010
Nyt ollaan oltu yli kuukausi reissunpaalla. Kaks viikkoa takana yliopistolla ja espanja rupee piikku hiljaa jollain tavalla taittumaan. Hirveesti pitaa kyl koko ajan opiskella uusia sanoja ja kuubalaisten puheen ymmartaminen tuottaa vahan vaikeuksia. Meidan luokka on mukava ja ylaluokalla on sit ne tyypit, joiden kanssa olin reissussakin.

En oo viela rakastunut kehenkaan kuubalaiseen prinsessaan, vaikka niita taalla aika paljon pyoriikin. Kielimuuri vahan hankaloittaa tilannetta, enka oo pystynyt tanssimaan talla viikolla, koska menin nyrjayttaan tuon nilkkani. Sen takia viikko on ollut aika kurja, koska kaveleminenkin oli aluks hankalaa. Sita enemman on sit tullut opiskeltua espanjaa. Perjantaina ei ollut normaalia koulupaivaa vaan opettaja tutustutti meidat vanhaan Havanaan. Pahaksi onneksi hyppasin kuitenkin vaaraan bussiin ja vietin kolme tuntia eri busseissa kierrellen ympari kaupunkia.

Loysin eilen vihdosta viimein Malecónin. Loytamisella meinaan, etta ymmarran nyt, miks ihmiset haluaa viettaa siella aikaa. Katsella merta ja kuunnella sita kuohua. Muutenkin Havanna alkaa tuntumaan kotoisalta. Tunnistan jo paikat ja sillee. Poco a poco eli pikku hiljaa sita kun oppii paikkoja ja ihmisia, rupee olo tuntuun enemman ja enemman kodilta. Nyt vaan odotan koko ajan, etta nilkalla pystyy taas tanssimaan. Kaikki yoelama ja meininki kuitenkin pyorii aika pitkalti tanssin ymparilla, elikka jos ei pysty veivaan veivaan on aika pitkalti ulkona piireista. Rommi saattaa koitua mun kohtalokseni taalla. Se on liian hyvaa ja liian halpaa. Eika me suomalaiset mitenkaan kummallisia olla ton juominkin suhteen. Saksalaiset, venalaiset ja kuubalaiset ainakin haltsaa sen ihan yhta hyvin :)

Mita muuta mainitsemisen arvoista? Silloin talloin kun ehtii pysahtymaan, tulee vahan koti-ikava. Tai ei niinkaan ikava kotia vaan ikava ihmisia ymparilla. Joten saa laittaa kuulumisia joko kommenttina tai sahkopostina antti.leponiemi@(f:n ja h:n valissa oleva kirjain)mail.com tai facebookiin tai johonkin. Kiva tietaa, mita sinnekin kuuluu.

Iloa ja valoa pakkaseen!

KUVIA

2010-11-01T03:28:00.000+02:00

Kuvat on tyhmasti facebookissa, mutta niita paase katsomaan

TASTA

Lisaan sinne kuvia melkeinpa aina, kun kayn koneella. Peace.

Best of paivakirja

2010-11-01T01:51:00.004+02:00

Taman viikon olen ollut Vinalesissa, pienessa maalaiskylassa muutaman tunnin ajomatkan paassa Havannasta. Olen nukkunut, syonyt, meditoinut ja kirjoittanut paljon. Maanantaina alkaa espanjanopiskelu yliopistolla ja aion opiskella tanssimaan salsaa. Sain ensimmaisen paivakirjani lopetettua. Tassa viimeisia paivia taalla:

14.10.2010 Casa Particular, Havanna
Nyt vahan huonommat fiilingit. Eilen kun paasin tanne, menin nukkumaan. Heratessa oli maha tosi kipea ja jatkoin nukkumista aamuun saakka. Ehka klo 17-07. Tanaan on satanut, joten olen opiskellut hieman espanjaa ja asken luin Madventuresia. Aamupalaksi sain rasvassa uppopaistettua malangaa, vaaleaa leipaa, hedelmia ja mehua. Vasen korvareika on revennyt ja ikeneen sattuu. Vatsa muljahtelee silloin talloin ja varvassieni jyllaa.

No mitas hyvaa? Espanjankurssin kanssa kavi onnellisesti. Saan myos halpoja yksityistunteja, jos haluan. Taalla on lammin. Shortsit ja flip flopit on jees (30 astetta). Oon ollut taalla kaksi kokonaista paivaa ja tunnen jo ihmisia. Isantaperhe on ihana ja asuminen halpaa. Tunnen olevani kotona naiden ihmisten kanssa. Kun viela opin inasen kielta ja totun ilmastoon, on olo pelkkaa timanttia.

16.10.2010 Casa Particular, havanna
Rupean pikku hiljaa ymmartamaan espanjan paalle. Sanoja osaan kasittamattoman vahan, mutta lauserakenteet, verbien taivutukset, prepositiot... niista alkaa olla alkeellinen kasitys. Kielioppia opiskelen itsenaisesti ja arkisia sanoja tulee uusia paivittain.

Itsevarmuuteni on heikentynyt tassa vieraassa kulttuurissa ja maassa. Naen jokaisessa ihmisessa vaaran enka uutta tuttavuutta. Jos katson jotain tyttoa silmiin ja han katsoo takaisin en oo et "hei beibi" vaan pikemminkin apua mitahan se aattelee, onko se huora vai hakkaako sen poikaystava mut. Kaikki miehet on niin helvetin machoja ja isoja, etta tunnen alemmuudentunnetta.

26.10.2010 Vinales
Viisumiasiat sain eilen kuntoon ja sen jalkeen alkoi maha temppuilemaan. Se oli ehka aamulla syoty jogurtti tai sit jotain muuta. Joka tapauksessa kura lens. Ensimmainen kunnon kurannusmeininki. Tana aamuna oli jo ihan hyva olla. Onneks niin, koska olin eilen ostanut bussilipun Vinalesiin. Santiagoon 55cuc, tanne 12cuc. Taa on upee paikka. Rauhallista maaseutua ja todella upeat maisemat.

Kavelin about 2-3h vaan kierrellen paikkoja ja paadyin valkkaamaan yopaikaksi Tatican ja el Chinon Casa Particularin. Bussissa tuli kelailtua paljon asioita ja paallimmaiseksi jai mieleen, etta mun tietosuus ymparilla tapahtuvista asioista on heikentynyt. Nyt taas huomaan paatyneeni juuri oikeaan paikkaan yoksi. Hinta ruokineen 18cuc, mutta mitka ruoat! Alkukeitto, kalaa, avocadoa, papuja, kurkkua, riisia hedelmia ja mangomehua. Kaikki ihmiset on todella ystavallisia ja ihania. Taticin poika Yassir on kova poika puhumaan huonoa englantia ja pyysi mut illalla kaverinsa laksiaisiin. Muut perheenjasenista ei puhu sanaakaan englantia. Huomenna Taticin tyttaren mies vie mut ratsastaan! Paasen nakemaan hukeita maisemia, luolia ja paasen ratsastamaan.

Oon meinaan talla hetkella aikasen onnellinen. Nyt 16 paiva menossa reissua ja on tpahtunut jo huikean paljon kaikkea kivaa. Loputon maara paivia edessa. Mita enemman opin kielta, sita enemman tunnen kuuluvani tanne. Onneksi ensi viikolla alkaa yliopisto, koska se on tosi iso harppaus eteenpain.

Nyt taalla maalla keskityn itseeni. Meditoin, kavelen, syon ja nukun hyvin. Nautin luonnosta ja rauhasta. Seuraavista paivista tulee upeita.

27.10.2010 Vinales
Taydellinen paiva.
Herasin joskus kahdeksalta ja nukuttelin ysiin kuunnellen kotielainten aania. Meditoin tunnin ja soin aamupalan: guayabamehua, lautasellinen hedelmia, omeletti, leipaa ja termoksellinen takapihan kahvipavuista tehtya kahvia ja kuumaa maitoa. Join koo termarin ja soin tuhansia kiloja hetelmaa.

Aamupalan jalkeen lahdimme Yanelin kanssa ratsastamaan. Jep, meika ratsasti. Ny on meinaan perse hellana ja olkapaat vahan palanut, mut voi juku se oli mukavaa! Kaytiin katsomassa, miten sikari kaaritaan ja sain sita itseensa myos maistaa con kookospahkinavesi. Kavimme laheisilla luolilla ja uin kynttilanvalossa aqua naturellessa hombre naturellena. Voin nyt empiirisen kokeen jalesta sanoa, etta 250 metria sisempana jylhaa kalliota, luonnonlahteessa Aataminpuvussa uiminen on virkistavaa. Satulan hiertamat pakarat, auringon polttama hipia, perapukamat ja liikakilot - kaikki paranee tuon soljuvan veden ihanassa syleilyssa.

Kun paasin 4h reissun jalkeen takaisin talolle, alkoikin sataa. Istuin terangilla katsomassa suoraa Indiana Jonesilta varastettua maisemaa, kuuntelemassa kuinka sade ropisee peltikattoon ja siemailemassa mangomehua ja kahvia. Istuin siina tunnin. Istuin, kuuntelin, tein tuttavuutta perheen koiraan Chichaan ja aattelin, et vitsit. Taalla on nyt aika hyva olla.

Kun sade loppui huolsin kamani mudasta ja tomusta, kavin suihkussa ja meditoin melkein 1,5h. Siihen saakka kunnes Tatica ilmoitti ruoan olevan valmista. Hernekeittoa!, kanaa, riisia, avocadoa, kurkkua, banaanilastuja, hedelmia ja guayabamehua. Ruokaa oli niin paljon, etta soin itseni yllinkyllin vaikken koskenutkaan riisiin.

Nyt iltasella olemme jutelleet niita naita. Kerroin Suomesta ja suomenkielesta. Tatica kertoi, mita kannattais tehda seuraavina paivina ja hanen maailman kaunein 21v. tyttarensa on raskaana.

Havannassa taas kuulin 30 vuotiaasta tyttaresta, joka on tehnyt kahdeksan aborttia, koska ei vain tykkaa kayttaa kondomia. Jostain syysta tielleni tupsahtelee nyt raskausteemaa aina Juno elokuvasta lahtien. Tietaakseni ei Kuubasta pitaisi 9 kuukauden paasta kuitenkaan loytya suomalais-kuubalaista ninoa.

Joku viisas mies (tai nainen! ei olla tanaan sovinisteja) on sanonut "Ela unelmaasi". Tai itse asiassahan se on kaksiosainen sanonta, mutten nyt kuollaksenikaan muista sita toista osaa, mutta se ei olekaan nyt tarkeaa. Tarkeaa on muistaa unelmoida. Tietaa, etta ne ovat tavoitettavissa ja elaa joka paiva sellaista elamaa, mika silla hetkella tuntuu parhaalta. Elama talla pallolla on liian lyhyt, jotta kannattaisi odotella tai saastella: "elan nyt vahan kurjempaa elamaa, jotta sit myohemmine voin elaa ihan multisupersiististi."

Itsehan voisin talla hetkella olla pikku hiljaa vaipumassa jokavuotiseen kaamosmasennukseeni (siella on kuulemma kuitenkin jo paikoin lunta, upeaa!), opiskella jotain, josta en ole ihan varma onko se mun alani ja illaksi menna varjottelemaan Narinkkatorille, jotta Maailman lasten ei tarvisi. Toiden jalkeen joisin ystavien kanssa lasin punaviinia ja illalla kirjoittaisin ystaville, jotka ovat muuttaneet ulkomaille.

Talla hetkella kuitenkin olen Kuuban maaseudulla, moskiittoverkon alla fiilistelemassa jokaista onnen- ja vastoinkaymisen hetkea. Toteutin tanaan unelmani ratsastaa. Toteutan joka paiva unelmaani opiskella espanjaa (vaikka kuubalaiset puhuukin jotain ihan omaansa "laitan kuuman perunan suuhuni - koska en tieda kuinka paljon paremmalta kunnon voinen pottumuussi maistuisi - ja yritan puhua" kieltaan. Toteutan joka hetki unelmaani matkustaa maailman ympari, mutta meikalla ei ole kiire tulla 80 paivassa takaisin.

Unelmieni tavoittelemisen takia, olen joutunut luopumaan monista asioista: Tietynlainen uraputkisuunnitelma ei ole ollut mahdollinen. Olen joutunut lopettamaan ylellisyydet ja shoppailun, ja saastamaan rahani. Vein sniiduilun niinkin pitkalle, etta elin melkein puoli vuotta asunnottomana. En ole antanut itselleni lupaa rakastua pysyvasti, koska talla reissulla haluan olla vapaa kaikesta muusta paitsi itsestani. Jouduin hyvastelemaan ystavani ja perheeni pidemmaksi aikaa kuin on tervetta. Joudun totuttautumaan kulttuureihin ja tapoihin, joita en ymmarra. Lusin luikurikakkoja ja mita muukalainen tekee taalla -tuijottamista. Joudun varautumaan , etta apu ei ole aina lasna, jos jotain sattuu ja kukaan ei saata olla lohduttamassa.

Itse uskon vahvasti, etta luopumalla saa viela enemman. Kun sulkee oven, jossakin aukeaa ikkuna. Sita ei valttamatta tieda missa, mutta se on varmaa, ett' se ei aukea ennen kuin se ovi selan takana on kiinni. Pitaa uskaltaa hypata, jotta voi huomata osaavansa lentaa. Maailma on pullollaan taman tyylisia aforismeja ja sanaleikkeja. Voisiko niiden paljous tarkoittaa sita, etta niissa on jotain peraa?
[Toim. Huom. Tuli sahkokatko ja aloin nukkumaan]

28.10.2010 Vinales
Tanaan tuli taas todistettua, etta yleensa parayttavimmat paikat loytaa itse. Lahdin kavellen kohti jotain vuorijuttuu, koska ei huvittanut maksaa kybaa ilmastoidusta bussista ja saksalaisista turisteista. No en tietenkaan osannut kaantya oikeasta kohdasta, joten loysinkin itseni Vinalesin luonnonsuojelualueelta, hevosrattaiden paalta, syoden banaania ja menossa "tosi hienoon paikkaan", sanoi hevosten ohjastaja.

"Lahe kavelemaan tata pienta polkua tohon suuntaan nii sillee", sanoi ohjastaja. Paadyin morottaan Casa Particularini emannan Tatican, sisaren miesta hanen talollaan (asia selvisi vasta valokuvasta, jonka naytin myohemmin talolla) ja loysin sen siistin paikan. Kasittamattoman ison luolaston, joka selvasti on joskus ollut joku tahystys/piilomesta. Keksin heti tarinan kuinka itse Che joukkoineen on seissyt samassa paikassa kuin meika ja punonut vallankumouksellisia juoniaan.

Harmikseni oli kuitenkin palattava, koska en ollut varautunut vesivarastoineni yli 3h kavelylenkkiin. Paluumatkalla loydan papparaisen, tai han loysi miut ja houkutteli sulavilla sanoillaan mokkiinsa. Hieman ystavyys haiskahti, joen heti alussa ilmoitin, etten mukanani kanna dublonin dublonia. "No problem, senor" pamahti kuin Chequevaran pyssyn suusta.

Heti kun paastiin mokille alkaa voivottelu rikkinaisista kengista. Sit Thaimaasta ostettu sharangi keraa koreita sanoja ja se pitaisi lahjoittaa papparaiselle, koska hanen kengat on rikki. Ystavallisesti ilmoitin, ettei vaihtokauppoja tule, niin kelloni heratti ihastusta. Vaikka papan mokissa olikin kovin viihdyttavaa olla, paatin tassa vaiheessa vaihtaa maisemaa. Jalassani oli kuitenkin hyvat lenkkarit.

Tallaisia tekopyhia ystavia on Kuuba pullollaan. Hymyily ja amigoilu loppuu nopeaan, kun ilmoitat, ettet halua ostaa tai pida mukanasi rahaa. Tama pappa oli kuitenkin mielestani torkeyksien huippu. Ei ole ongelmaa, anna mulle kello. No viddu en anna.

Paasin ja loysin takaisin talolle. Suihku, tunnin meditointi ja ruoaksi kaksi hummeria. Oon loytanyt taivaan. Asuminen tosiaan ei liian kallista ole nailla ruoilla. Terangilta perus parayttelymaisemat, maailman kaunein 21v raskaana oleva tytar ja sen cowboypoju hattuineen ja hevosineen seka about 25 kertaa paivassa kysymys "bien?"

Ja siis joo, totta kai ymmarran, etta taalla poppoo on koyhaa ja mulla on milla mallata. Mut tekis kerjaamisen ees rehdisti. Voin ostaa poytaan pullon rommia, toin paljon mukanani elektroniikkaa lahjaks ja voin antaa almuja, mutta en sen takia, etta ne on koyhia ja ma rikas. Siks etta ne on hyvia tyyppeja ja mulla on mahdollisuus antaa. Mut jos se on joku selvio, musta se taika haviaa.

Turistista opiskelijaksi

2010-10-25T04:50:00.002+03:00

Edellisen postauksen linkista otsikkoa klikkaamalla paasee katsomaan muutamia valokuvia.

Huomenna vaihdan turistiviisumini opiskelijaviisumiksi, jotta paasen kahdeksi kuukaudeksi opiskelemaan yliopistoon. Olen vaihtanut yopaikkaani 20m seuraavaan taloon, joka on edellisen omistajan siskon, koska edelliseen oli joku espanjalainen varannut ajat sitten itselleen viikon. Tassa uudessa paikassa elaa nuoria, joiden kanssa tulee juteltua ja hengailtua.

Espanjan yksityistunnit on tuottaneet tulosta. Saan jo tarkeimmat asiat tavattua.

Ensi viikolla, jos mahdollista, menen kaymaan Santiago de Cubassa.

Ostin tanaan taulun miehelta, jonka kanssa join eilen liikaa rommia Raulin syntymapaivajuhlilla.

Informaatiotulva

2010-10-20T19:50:00.005+03:00

Eilen kavin ensimmaisen kerran tietokoneella sitten tannetulon jalkeen ja olin niin paljon kaikkia kaytannonhommia katsottavana, ettei oikein ehtinyt oleen yhteydessa muuhun maailmaan. Nyt koitetaan kirjoittaa vahan tarkemmin viela omia fiiliksia taalla olosta.

Suunnitelma tulevaisuuden varalle on siis tama:
Hankkiudun Kuuban yliopistoon opiskelemaan espanjaa ja muutan turistiviisumini opiskelijaviisumiksi. Turistiviisumi meinaan on voimassa vain 30 paivaa ja opiskelijaviisumilla sit saa olla vaikka kuinka pitkaan, kun on patakkaa milla maksaa. 3 kuukauden opiskelijaviisumi maksaa 90cuc. Otan myos yksityistunteja espanjanopiskeluun ja koitan kuumeisesti etsia paikallista salsaluolaa. Hengailen Kuubassa joulun ja uudenvuoden yli ja 9. tammikuuta jatkan matkaani Meksikoon.

Meksikosta matkustan jalkaisin tahi erilaisilla pyorilla kulkevilla vempeleilla aina Costa Ricaan saakka. Tama etappi kestaa 4,5kk. Costa Ricasta on lento Los Angelesiin, jossa odotan 2 paivaa lentoa Tongalle. Ken ei tieda, mika on Tonga, voi laittaa Googlen kuvahakuun. Siella oleilen kaksi kuukautta, jonka jalkeen jatkan Uuteen Seelantiin ja Australiaan ja katsellaan nyt sitten minne.

Nyt asun Casa Particularissa, joka on Kuubassa varmastikin paras tapa majoittua. Paikalliset, normaalit kuubalaiset vuokraavat travellaajille yhden huoneistaan johonkin jarkevaan hintaan. Tasta he joutuvat maksamaan valtiolle jarkyttavan suuren veron joka kuukausi, mutta se on silti kannattavaa, koska he saavat palkkansa aina CUC:na eli turistipesoina, joista saattaa olla pulaa. Asuntoni on 5min kavelymatkan paasta yliopistolta ja tien toiselta puolelta saa 1 paikallispeson hintaista kahvia (3,5s). Maksan yopymisesta 15cuc/pva nyt ja koko marraskuu on 340cuc. CUC on 0,85e. Yopymiseen kuuluu oma huone, oma keittio, oma vessa, aamupala, illallinen ja pyykinpesu. Elan siis kuin kuningas.

Mutta ei ole ihmekaan, jos elan kuin kuningas. Jos paikallinen tienaa 1cuc paivassa ja mun matkabudjetti on 25cuc/pva. Tasta tuleekin Kuuban suurin ongelma: eriarvoisuus. Turistit ovat rahaa, joten kaikki tehdaan turisteja varten. Taas ikina ei voi olla varma, kuinka rehellisesti ystavallisia paikalliset esim. mulle on, koska ne saattaa vain koittaa hyotya mun rahoista.

Itse olen tutustunut muutamiin ihmisiin. Couch surfingin kautta kuubalainen Raul, josta ei oikein osaa sanoa viela juuta eika jaata. Clarita - talon senora - ei pida hanesta. Samantha on Guyavalta(?) tullut opiskelemaan laaketiedetta ja on taas arsyttava. Joka toinen hanen lauseensa alkaa "mina vihaan -", joten ei kauhean positiivista seuraa. Thilo on saksalainen 18v, joka opiskelee yliopistolla talla hetkella. Yksinaisyys on kaikista haasteellisinta ollut taalla. Kun tietaa, etta on niin paljon ihania, rakkaita ihmisia kotosuomessa, mutta taalla on yksin. Tietaa, etta tustustuu kylla ihmisiin, jos tietaisi, kehen voi luottaa, ja missa niihin aitoihin ihmisiin voisi tormata. Onneksi perhe on minulle tosi ystavallinen ja lammin, joten ei taalla tarvi yksin kuitenkaan olla.

Huomenna alkaa yksityisopetus espanjasta. Tahan saakka talon isanta Ignacio on opettanut mua ja osaan itse asiassa jo alkeet. Eilenillalla juttelin Claritan, Ignacion, hanen poikansa ja vaimonsa kanssa sujuvasti.

Kuuba ja kulttuurishokki

2010-10-19T22:50:00.003+03:00

Nyt ollaan oltu viikon verran Kuubassa ja pikku hiljaa rupeaa paaseen irti jetlagista ja Suomesta. Taalla olis tarkoitus nyt viettaa seuraavat 3 kuukautta opiskellen espanjaa paikallisessa yliopistossa, tanssia salsaa, syoda hedelmia ja kummastella viimeisia sosialistisia valtioita.

Ilmasto
Taalla on lamminta about 25 astetta joka paiva, aurinko paistaa yleensa, mutta viime viikolla oli yks aika pahakin myrsky, jolloin puita kaatuili, vetta tuli ku sangosta kaatamalla ja sahkot meni reiluks 10 tunniks poikki. Sain myos grillattua olkapaani, kun kaytiin rannalla ottamassa aurinkoo. Oli aika kiva ranta.

Raha
Kuubassa on kaksi valuuttaa: paikallinen peso ja turistipeso. Turistipesoa kaytetaan ostattaessa jotain tuontitavaraa tahi turisteille tarkoitettua laadukkaampaa meininkia taikka hygieniatuotteita. Hienommat kahvilat ja ilmastoidut kaupat toimii nailla. 1e on 1,225cuc

Paikallispeso on p''asiassa ruokaa ja pimeita kahviloita varten seka bussilla kruisailuun. Yhdella turistipesolla saa 24 paikallispesoa.

Kuuba on kallis maa, mutta toisaalta ei ole. Kotini pitajan pojan vaimo tienaa suht hyvin, eli 1cuc/paiva elikka paikallisilla taalla on tukalat oltavat. Meika taas pysyy hyvinkin budjetissa, kun tietaa mita ostaa ja mista ja milloin.

Kuppi espressoa, pieni pala kakkua, bussi, tai karkki on 3,5s

tuore ananas 35s

3 isoa avocadoa, puolikas papaya ja terttu banaaneja on 1,65e

tuore patonki 10,5s

opiskelijaviisumi 80e

kuukauren virallinen kielikurssi yliopistossa 255e

purkki oliiveja 5,50e

tupakkiaski 25s

tunti internetissa 8,5e

on meinaan vaihtelevaa.

Ruoka
Tuoreita hedelmia on paljon ja ne on halpoja, liha ei oo kummosta ja se on kallista, mutta en oo lahtenyt huonolla espanjallani selittamaan, etta pelkat kasviksetkin kay. Vihreeta syodaan taalla tosi vahan tai ainakin meikan talossa. Kadunvarsilla on paljon hotdog juttuja ja muuta pikkunaposteltavaa, mutta isompia ravintoloita ei juurikaan.

Taalla menee ihan hyvin. Nyt loppuu aika koneella, joten taytyy tulla uudestaan tassa jossain vaiheessa. Taa on vaan aika kallista. Yksinaisyys valilla painaa, mutta aina loytyy onneks joitain joille jutella. Adios!

valokuvia loytyy facebookista, en saanut niita tanne.

2010-10-08T13:03:00.004+03:00

Laura Esquivel kirjoittaa kirjassaan Pöytään ja vuoteeseen

Tohtori pani pienen palan fosforia koeputken alle joka oli täynnä elohopeaa. Hän sulatti fosforin viemällä putken kynttilänliekkiin. Sitten hän siirsi pienen, happikaasua täynnä olevan koeputken avulla kaasun hitaasti kellonlasiin. Kun happikaasu nousi putken yläosaan, jossa sulatettu fosfori oli, se syttyi heti palamaan häikäisten heidät kuin salama.

- Kuten huomaatte, jokaisella meistä on sisällämme tarvittavat aineet synnyttää fosforia. Ja kerronpa teille vielä jotain, mitä en ole koskaan kertonut kellekään. Isoäidilläni oli eräs hyvin mielenkiintoinen teoria: hän sanoi että vaikka meillä kaikilla on syntymästämme saakka tulitikkurasia sisällämme, me emme pysty sytyttämään tikkuja itse; me tarvitsemme avuksemme niin kuin kokeessa happea ja kynttilää. Tässä tapauksessa happena toimii vain esimerkiksi rakastamamme ihmisen hengitys; kynttilänä voi olla mikä tahansa kiihoke, musiikki, hyväily, sana tai ääni joka saa aikaan räjähdyksen ja sytyttää siten yhden tikuista. Joudumme hetkeksi voimakkaan tunteen valtaan. Sisimpäämme leviää miellyttävä lämmöntunne, joka ajan myötä hiljalleen häviää, kunnes uusi räjähdys sytyttää taas tikun.

Voidakseen elää, jokaisen ihmisen on löydettävä omat sytyttimensä, sillä palavasta tikusta syntyvä lämpö antaa sielulle voimaa. Toisin sanoen se saa palamisesta ravintonsa. Jos ihminen ei saa ajoissa selville omia sytyttimiään, tulitikkurasia kostuu emmekä me saa enää koskaan syttymään ainuttakaan tikkua. Jos niin käy, sielu pakenee ruumiistamme ja harhailee pimeyden syvyyksissä yrittäen turhaan etsiä itse ravintoa, sillä se ei tiedä, että vain ruumis jonka se jätti turvattomaksi, kylmyyden kouriin, voisi yksin antaa sitä.

Kävin eilen katsomassa uuden, kotimaisen elokuvan Prinsessan. Lopputeksteissä soiva kappale sai minulla yhden tulitikun syttymään.

Yksi elämänvaihe takana

2010-05-04T19:53:00.004+03:00

362 päivää elämästäni käytin suorittaessani siviilipalvelusta Unicefilla. Nyt se on ohi. On hauskaa katsoa taaksepäin ja lukea vanhoja blogipostauksia ja tavoitteita, mitä sivarivuodelleni olen tehnyt. Porukka aina puhuu siitä, kuinka ylöskirjoitetut tavoitteet vaan tapahtuvat itsestään. Tällä kertaa niin on käynyt myös itselleni.

Viime kesänä kirjoitettua:

Sivarivuoden tavoitteet: 1. Oppia itsenäiseksi 2. Oppia olemaan yksin 3. Oppia ymmärtämään elämän arvoja 4. Tulla itsevarmemmaksi 5. Tulla paremmaksi myyjäksi 6. Saada uusia ystäviä

1. CHECK

Osaan pitää huolta kämpästäni ja itsestäni. Enää ei tule mieleenkään, että tarvitsisi äitiltä apua mihinkään juttuihin. Antista on tullut iso poika :)

2. CHECK

Aluksi vaikeinta oli tottua yksinäisyyteen. Yksin nukkuun meneminen, yksin aamupalan syöminen ja yksin ruoan tekeminen oli todella rankkaa. Nyt nautin siitä, että saa olla yksin omien ajatusten kanssa ja tehdä omia juttujaan. Yksinäisyys on varmasti minulle aina hieman vaikea alue, mutta onneksi ei tarvitse nukkua joka yö yksin.

3. CHECK

Tässä on tapahtunut valtava muutos! En olisi ikinä uskonut, että näin tulee tapahtumaan. Asiat, jotka ovat aina olleet mielestäni ihailtavia ja etenkin pienenä lapsena olen intuition mukaan näitä arvoja toteuttanutkin. Esim. hyvän tekeminen muille ja muiden tunteiden ajatteleminen oli pienenä minulle tärkeintä, tai näin ainakin muistelisin. Ikinä en halunnut mennä isäni mukaan hirvimetsälle, koska en kestänyt ajatusta nähdä uljas hirvi kuolleena.

Nyt uskon vahvasti, että hyvä pitää laittaa kiertoon. Tee muille pyyteettömästi hyvää, niin sinun ei tarvitse pelätä. Olen mukana kolmen eri hyväntekeväisyysjärjestön kuukausilahjoittajana. Kaksi vuotta sitten, en olisi kuunaan päivänä antanut rahaani jonnekin!

Olen kasvissyöjä. Pari viikkoa sitten tein päätöksen, etten halua syödä lihaa - edes sitä isän metsästämää riistaa - enää ollenkaan.

Raha ei ole minulle enää mikään juttu. Eikä materia. Tai "enää mikään juttu" on ehkä liian vahvasti sanottu, mutta pärjään vähemmällä tavaralla ja olen onnellinen, jos voin antaa omastani läheisilleni.

4. CHECK

Uskallan tehdä niitä asioita, jotka saavat minut hyvälle tuulelle. Uskallan olla oma itseni. Ilman tätä sivarivuotta en varmasti olisi päässyt niin pitkälle oman itsetuntoni kehittämisessä kuin nyt. Olen hyvin onnellinen ja olen hyvin kiitollinen ihmisille, joiden kanssa olen asiasta tämän vuoden aikana keskustellut ja saanut uusia näkökulmia asiaan.

5. CHECK?

En usko tulleeni hitusenkaan paremmaksi myyjäksi, MUTTA olen ymmärtänyt jotain tärkeämpää. En HALUA tulla paremmaksi myyjäksi, koska en halua tehdä merkityksetöntä myyntityötä. En halua ryhtyä kodinkonemyyjäksi Expertille vaikka saisin siitä kuinka paljon enemmän rahaa. Haluan tehdä jotain, mistä on enemmän hyötyä ihmisille tai maailmalle. Haluan tehdä työtä muiden hyväksi, en itseäni varten.

6. CHECK

Minulla on Helsingissä muutamia hyviä ystäviä ja todella paljon kavereita. Pidän itseäni nykyään helsinkiläisenä ja nautin Helsingissä olemisesta. Tällä hetkellä suurimpia nautintoja on Töölönlahdella Sinisessä huvilassa istuminen, kahvin juominen ja tupakan polttaminen. Kahvia juon hyvin vähän, tupakkaa poltan sitäkin harvemmin, mutta tuo on pahe, josta en suostu luopumaan.

Näiden tavoitteiden lisäksi suurin muutos on tapahtunut ruokavaliossani. Tällä hetkellä syön todella paljon elävää ravintoa, luomua ja pelkkää kasvisruokaa. Mielenkiintoista lukea mietteitä, mitä olen kirjoittanut tämän muutoksen aikana. Vuoden aikana olen tehnyt uusia tavoitteita etenkin ruokatottumusten ja liikunnan suhteen. Niissä en ole pysynyt, mutta en ole niin paljoa yrittänytkään. Koko ajan on parannettavaa, mutta antaa sen tapahtua itsestään, edelleen.

Kävin myös vipassana -meditaation. Tässä otteita päiväkirjastani.

1. päivä

Herätys 4:00 ja 4:30 alkaa ensimmäinen 2h kestävä meditaatio. Tarkoitus on tottua puhumattomuuteen ja rauhallisuuteen Tarkkailemme hengitystämme sellaisena kuin se on, ja yritämme tarkentaa mieltämme tulevia päivä varten.

Se on hirveää. Olen koko ajan pihalla, minne pitäisi mennä ja mitä tehdä. Selkään sattuu, jalkoihin sattuu, ajatukset harhailevat ja keskittyminen on mahdotonta. Ainoa hyvä hetki on ruokailu, koska silloin voit keskittyä johonkin konkreettiseen, ja nukkuminen, koska ei tarvitse ajatella senkään vertaa.

Maisemat ovat häikäisevät ja niitä voisi katsella ikuisuuden.

2. päivä

Hieman helpompi kuin ensimmäinen päivä. Tiedän jo päivärutiinit ja meditaatioiden välissä voi salaa nukkua omassa huoneessaan. Päivän tarkoitus on tuntea hengityksen ilmavirta ylähuulen päällä. Huikeita onnistumisen tunteita, kun se onnistuu. Edistyn.

3. päivä

Päivän tarkoitus on tuntea "biokemiallinen värähtely" eli energia nenän ja ylähuulen alueella. Onnistun siinä aina välillä, mutta itsekurini on rajallinen. En pysty olemaan paikallani enkä keskittämään ajatuksiani. Mietin jopa kurssin lopettamista. Ahdistus kasvaa rinnassa hetki hetkeltä. Illalla Goenkan video-opetuksessa puhuttiin samoista asioista ja sain mielenrauhan. Puhuin myös opettajan kanssa, joten sain vinkkejä kipuun.

Nämä kolme päivää on satanut taukoamatta, joka on myös lannistanut mieltä. Päivä päivältä eteenpäin.

4. päivä

Värähtelyt ensin keskitetään pienemmälle alueelle ja illalla opetellaan jo itse vipassana-meditaatio. Tulee myös uusi sääntö: 3 kertaa päivässä on ryhmämeditointi, jolloin ei sa liikuttaa lihastakaan.

Mahdotonta! Ensimmäisellä kerralla meinasin pyörtyä ja jouduin lopettamaan 45min jälkeen.tule

Päivät ovat aina epätoivoa täynnä, mutta iltaan mennessä olo on aina rauhallinen ja täynnä rakkautta. Sää on paranemaan päin ja täysikuu lähestyy.

5. päivä

-- Ongelma on siinä, etten tunne mitään! Tunti tunnin jälkeen tuntemuksia tulee esiin enemmän ja enemmän. Työ tuntuu todella raskaalta, koska yritän liikaa. Teen siis juuri sitä, mistä pitäisi päästä eroon.

Tai tunnen kipua. Paljon, paljon kipua. Liikkumattomuuden idea on saada aikaan kipua, jota sitten tarkkaillaan objektiivisesti. Keho rauhoittuu koko ajan samalla, kun mieli tarkentuu. Hiljaisuus ei ole enää painostavaa, päinvastoin. Itsekuri puuttuu edelleen.

6. päivä

Pääsen jyvälle tekniikkaan ja saan meditoitua paljon. Melkein 10h yhden päivän aikana.

Rupean myös ymmärtämään tekniikan ytimen. Tarkoitus ei ole rauhoittua ja rentoutua. Ideana on koko sielun puhdistaminen ja kurjuuden poistaminen elämästä.

Suht diippii shittii.

Päivällä paistaa aurinko ja lämpötila on yli 20. Illalla loistaa kuu ja tähdet.

Täydellistä.

7. päivä

Tekniikka alkaa vaikuttamaan. Hyvä asia, mutta ei niin hyvä. Keho pistää hanttiin. Se tekee kaikkensa, jotta en pystyisi keskittymään ja jatkamaan puhdistautumista. Rupean näkemään näkyjä.

-Jalassani on afrikkalaiskylä. Elän heidän keskellään ja näen, kuinka naiset pesevät pyykkiä ja lapset pelaavat jalkapalloa. En pääse maailmasta pois ellen aukaise silmiäni. Jos suljen silmäni, kylä on siellä uudestaan.

-Huoneessani, selkäni takana seisoo afrikkalaistyttö, joka koskettaa olkapäätäni. Tunnen hänen kosketuksena.

-Keskustelen opettajan kanssa ongelmmistani ja minut uhataan heittää ulos kurssilta.

-Polvessani on viidakko ja alkuasukkaat metsästävät eläimiä keihäillä.

8. päivä

Olen useampana päivänä nukkunut hyvin pätkittäisiä päiväunia, koska meditointi on ollut niin raskasta. Painajaisia painajaisien perään.

Keskustelin myös opettajan kanssa ja sain uutta voimaa sekä vinkkejä, joiden avulla pystyin voittamaan esteeni.

Kun joku rakas henkilö koskettaa sinua niskasta, koko kehosi läpi tulvii hyvänolonaalto. Tunsin sen muutaman kerran meditoinnin aikana ja muitakin upeita tuntemuksia.

Kipuun on tottunut. Jos vain pystyy keskittymään meditointiin, voin huoletta istua tunnin tai pidempäänkin liikkumatta. Olen myös ruvennut tuntemaan energiat meditoinnin ulkopuolella: kävellessä, syödessä, maatessa.

Tämä on todella, todella raskasta, mutta kaiken sen vaivan arvoista.

9. päivä

Toiseksi viimeinen päivä, viimeinen hiljaisuuden päivä. En ole pysyä nahoissani. Oloni on koko ajan niin eufoorinen, aivan kuin olisin ekstaasissa.

Meditoinnista ei tule enää mitään, koska pääni on niin täynnä onnellisia ja positiivisia näkyjä. Enimmäkseen matkustamista ja ylipäänsä tulevaisuudesta. Haluaisin juosta, hyppiä, huutaa, laulaa, kiivetä puuhun. Olen koko ajan yhtä hymyä ja välillä jopa nauran ääneen pelkästä olemisen ilosta.

Huomenna saa puhua. Huomenna saa puhua.

10. päivä

Aamulla on ensin kolme tuntia meditointia, joista ei tule yhtään mitään. Opimme myös viimeisen tekniikan: rakkauden jakamisen maailmaan.

Noble Silence on loppunut, mutta en halua puhua. Menen yksin alueemme rajalle miettimään näitä yhdeksää päivää. Yhdeksää upeaa päivää, joita en vaihtaisi mihinkään.

Kun lopulta avaan suuni, sitä ei saa enää kiinni. Puhun, nauran, nauran, puhun. Muilla on ollut samanlaisia vastoinkäymisiä ja samanlaisia onnistumisia. Vaihdamme sähköpostiosoitteita, otamme valokuvia ja puhumme. On niin paljon tiedettävää niin monesta ihmisestä yhden päivän aikana.

Tiedän, että Antonino käy aina seitsemältä suihkussa, mutten tiennyt, mitä hän tekee työkseen tai hänen nimeään.

Viimeinen meditaatoni oli täydellinen.

Olen todella kiitollinen universumille tästä vuodesta. Vuosi on tehnyt minusta vahvemman, rohkeamman ja täydemmän kokonaisuuden ihmisenä. Olen oppinut paljon, paljon asioita. Kokenut niin surun kuin rakkaudenkin tunteita ja päässyt niistä kaikista yli. Olen aikuistunut.

Tämä vuosi on ollut matka itseeni. Ensi vuosi tulee olemaan matka maailmanympäri. Kesä tulee olemaan opettelemista materian luopumisesta ja kodittomuudesta.

Luotan, että onnistun. Lupaan, että onnistun.

2010-02-27T11:12:00.003+02:00

Olen onnellinen. Sitä paremmin en pysty kuvaamaan sitä fiilistä, jonka jokapäiväinen arkielämäni minussa tällä hetkellä herättää. Välillä saattaa väsyttää tai tulla pahakin depiskohtaus, mutta kun ymmärtää sen olevan osa elämää ja tietää, miten siitä pääsee taas irti, en anna sellaisenkaan pilata hyvää oloani.

Yksi suuri syy tähän niin hyvään mieleeni on viime viikonlopun tapahtuma Forsal Time To Yourself, jossa olin mukana. Viikonlopun tarkoitus oli syventyä itseensä ja miettiä:

Mitä haluat elämässäsi saavuttaa, missä haluat olla 5 tai 10 vuoden päästä, millaisen elämän haluat ylipäänsä elää, miksi haluat näitä asioita ja tärkeimpänä: Miten nämä asiat voit saavuttaa. Lopuksi porukalle luvattiin, mitä konkreettisia muutoksia tekee omassa elämässään. Viikonloppuun mahtui paljon itsetutkiskelua, inspiroivia ihmisiä ja heidän neuvojaan, upeita unelmia, hyvää ruokaa ja mukavasti liikuntaa. Viikonlopun jälkeen se epävarma tunne, mitä elämältäni haluan, oli hälventynyt huomattavasti.

Tällä hetkellä elän niin suurta muutoksen ja mullistuksen aikaa, etten edes halua hirveän konkreettisesti miettiä, missä olen esim. 5 vuoden päästä. Nyt minulle on tärkeämpää, että 5 vuoden päästä missä ikinä olenkaan, se on JUURI se paikka, missä haluan olla ja teen sitä, mitä teen täydellä intohimolla ja rakkaudella.

Viikonlopun suurin ahaa -elämys tuli, kun puhuimme ajankäytöstämme. Vasta istuessani alas ja miettiessäni sitä ymmärsin, kuinka paljon minulla hukkuu aikaa tiedostamattomaan maamoiluun. En välttämättä edelleenkään pyri käyttämään aikaani tehokkaammin tai suorittamaan enemmän. Viikonlopun jälkeen tavoitteeni on tiedostaa tarkemmin, mihin aikani käytän. Eli edelleen saatan käyttää kokonaisen illan vain facebookissa istumiseen, jos siihen on syy ja pidän sitä hyvänä ideana. Käytännössä en usko tällaista iltaa hetkeen tulevan.

Ayurvedan mukaan kehotyyppini on Vata-Kapha, jonka mukaan minun pitäisi elää säännöllistä elämää. Joka kerta kun olen yrittänyt esim. urheilussa tehdä säännöllisesti tiettyinä päivinä tietyt asiat ja tehdä kaikesta rutiinia, ahdistun lopulta enkä pysty enää jatkamaan. Tällä kertaa uskon löytäneeni tähänkin ratkaisun:

Käytän joka päivä 1h liikuntaan.

Liikunta voi olla mitä tahansa kävelyn ja venyttelyn väliltä kuntosaliin tai juoksulenkkiin. Tärkeämpää on, että käytän päivästäni tunnin keholleni ja teen sen sillä tavalla, mikä sillä hetkellä tuntuu otollisimmalta.

Käytän joka päivä 30min meditointiin.

Meditointi voi tapahtua joko aamulla heti herättyäni, illalla sängyssä, bussimatkalla tai vaikka kahtena 15min istuntona. Sillä ei niinkään ole väliä, miten sen teen, kunhan vain tiedän päivittäin hiljentyväni hetkeksi.

Käytän joka toinen päivä 1h ensi vuoden reissuni suunnitteluun.

En enää edes muista, koska ensimmäisen kerran olen haaveillut maailmanympärimatkasta. Nyt se on todella tapahtumassa, mutta jostain syystä olen alkanut pelkäämään sitä. Sen takia en ole tehnyt mitään valmisteluita sitä varten, koska siinä vaiheessa, kun minulla on viisumit, lentoliput ja rokotteet hoidettuna, sinne pitää ihan oikeasti mennä. Toisaalta mitä enemmän luen muiden matkablogeja maista, joihin haluan lähteä ja mitä enemmän suunnittelen omaa matkaani, sitä innostuneemmaksi asiasta tulen. Tällä tavalla saan asiat oikeasti eteenpäin ja konkreettisesti valmistaudun tämän vuoden huipentumaan.

Menen nukkumaan 10:45 ja herään 6:45.

Lepo on äärimmäisen tärkeää jaksamisen ja yleisen mielialan kannalta. Itselleni 8h unta on juuri sopiva määrä, jos saan nauttia siitä säännöllisesti. Työni alkaa aikaisintaan klo 10, yleensä vielä myöhemminkin, joten minulle jää todella paljon aikaa aamulla. Voin rauhassa syödä aamupalaa ja tehdä eväitä töihin, pystyn meditoimaan tai harrastamaan liikuntaa, suunnittelemaan matkaani tai lukemaan. Kun 3-6h päästä heräämisestä olen menossa töihin, olen sekä keholtani että mieleltäni virkeä.

Ennen nukkumaanmenoa kirjoitan päivän onnistumiset ylös ja käyn läpi seuraavan päivän. Pyhitän klo 10:00 - 10:45 itselleni ja rauhoittumiselle.

Jos haluan elää positiivisesti, on tärkeää huomata kaikki positiiviset asiat elämässäsi. Jos haluan onnistua ja kehittyä, on hyvä huomata kaikki asiat, missä olen onnistunut. Tällä tavalla myös saa rauhoitettua päänsä menneestä ja keskityttyä huomiseen ja miten siitäkin saa tehtyä parhaan päivän ikinä. Kun tämän jälkeen menee nukkumaan, alitajunta työstää edelleen onnistumisia ja seuraavaa päivää. Saan kuitenkin nukuttua levollisesti, koska olen kirjoittanut ne paperille pois pyörimästä päässäni.

Joka sunnuntai katson kuukausi- ja vuositavoitteeni läpi. Olenko muistanut pyrkiä niitä kohti? Katson myös koko seuraavan viikon aikataulun kuntoon.

Kun joka viikko muistutan itseäni tavoitteistani, en vahingossakaan pysty unohtamaan niitä. Jos en ole pyrkinyt niitä kohti, en soimaa siitä itseäni. On taas uusi viikko aikaa tehdä asialle jotain. Kun samalla katson - tavoitteistani uudestaan motivoituneena - seuraavan viikon aikatauluuni liikkumattomat palikat (liikunta, meditointi, matka, kotityöt) valmiiksi, on paljon hankalampaa jättää niitä viikon aikana tekemättä. Elän kuitenkin silmät avoinna ja tässä hetkessä. Jos tulee jokin suuri inspis tehdä jotain spontaania vaikka kalenterissa lukisikin toisin, saatan muuttaa suunnitelmiani. Tärkeintä on, että tiedostan muuttavani sitä, ja olen sinut asian kanssa.

Viikossa on 168 tuntia.

Nukun viikossa 56 tuntia.

Teen töitä viikossa 30 tuntia.

Liikun viikossa 7 tuntia.

Meditoin viikossa 3,5 tuntia.

Suunnittelen matkaa viikossa 3,5 tuntia.

Rauhoitun ja kirjoitan viikossa 5,25 tuntia.

Tarkastan tavoitteeni ja ensi viikon aikataulun 0,25h. = 105,5h.

Aikaa ystäville, kulttuurille ja elämän mahtavuudelle jää siis 62,5h, joka on about 9h/pvä. Eiköhän se riitä.

Tavoittele määrätietoisesti asioita, jollaiseksi haluat kehittyä

2010-01-19T23:36:00.003+02:00

Ystäväni Teron blogista nappaamani sitaatti saapi aloittaa tämän blogitekstini:

Vain kuollut fisu menee virran mukana.

Uusi vuosi tuo uudet mahdollisuudet, Vampire Weekendin uusi levy on julkaistu, päivä on pidempään valoisa ja uutta energiaa tuntuu riittävän, joten on aika kirjata uudet tavoitteet ajalle 1.1.2010 - 1.7.2010. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen pitää olla avoin elämän energioille eikä vain suorittaa laput silmillä. Se ei silti tarkoita, etteikö pitäisi olla omia visioita ja tavoitteita, joiden suuntaan mennä.

Kuollut fisu menee juuri sinne, mihin virta vie. Jos virtaus loppuu, se jää kellumaan maha ylöspäin paikoilleen, ja alkaa haisemaan. Fiksu fisu taas tietää, mihin haluaa mennä, ja menee siihen suuntaan määrätietoisesti. Miettikääpä vaikka lohi, joka pomppii aina kosken yläjuoksulle saakka vastavirtaan. Miksi?

Ihminen ilman tavoitteita on kuin vene keskellä merta, tuuliajolla, ilman purjetta tai airoja. Laivat kulkevat määrätietoisesti satamasta toiseen, tietäen määränpäänsä, vaikkei se vielä näkyisikään horisontissa. Jos ihmisellä ei ole mitään tavoitteita, ei hän myöskään kehity. Mutta kun päättää tehdä jotain ja kirjoittaa sen ylös, on paljon suurempi todennäköisyys, että se tulee myös tapahtumaan. Miten tavoitteiden tekeminen käytännössä tapahtuu?

1. Mieti yksi asia töistä ja yksi vapaa-ajastasi. Missä haluat olla tai mitä saavuttaa 5 vuoden kuluessa.

Olen opiskelemassa

2. Kuvittele jo saavuttaneesi nämä haluamasi asiat. Millä tavalla olet päässyt sinne? Toisin sanoen, mitä käytännössä pitäisi tehdä, jotta se toteutuu?

Tiedän, mitä haluan tehdä elämälläni. Olen löytänyt opiskelupaikan ja päässyt sinne sisään.

3. Hanki itsellesi mentori, joka on jo saavuttanut saman tavoitteen tai on muuten vain hyvä ko. jutussa. Häneltä saat apua, tietoa ja motivaatiota silloin, kun itse et enää jaksaisi tehdä töitä tavoitteesi eteen.

Samainen Tero, joka on tehnyt juuri sen, mitä itse halunnut ja tehnyt sen hyvin määrätietoisesti.

Isoveljeni, jolla on suuri tieto eri opiskelupaikoista ja on myös hyvin tavoitteellinen ja kannustava ihminen.

4. Tee vision väliin välietappeja eli tavoitteita. Miten käytännössä voin tänään vaikuttaa siihen, missä olen 5 vuoden päästä.

1.Tiedän, mitä haluan elämältäni = lähden ensin matkustamaan, jotta opin itsestäni enemmän. Paneudun joka kuukausi yhteen alaan tarkemmin ja mietin, voisiko se olla minun alani.

2. Olen löytänyt opiskelupaikan ja päässyt sinne sisään = Keskustelen minua kiinnostavasta alastani opinto-ohjaajan kanssa. Teen lukujärjestyksen ja lukutavoitteet pääsykoetta varten.

5. Julkaisen nämä tavoitteeni, pyydän ihmisiä aina välillä kyselemään minulta asiasta ja palaan itse tasaisin väliajoin näihin asioihin. Älä pelästy, jos 5 vuoden päästä olet saavuttanut nämä asiat.

6. Liittyy hieman edelliseen, mutta koska tämä on mielestäni äärimmäisen tärkeää, laitetaan se vielä erikseen. Kirjoitan tavoitteeni ylös ja pidän ne näkyvällä paikalla.

tonttuilut ja petteri laulaa lallaa laa

2009-12-22T22:31:00.002+02:00

heissulivei!

Huomenna alkaa Lepantilla joululoma ja nyt pitäisi pakata kamppeet kassiin, mutta eihän nyt kukaan tykkää pakkailla, joten internetissä norkoilu tuntuu paljon mukavammalta ajanvietteeltä. Etenkin kun se edellyttää pyykkien viikkaamista, kämpän järjestelyä ja suunnatonta pähkäilyä, kun kaikki tarvittavat kuteet onkin pyykkikorissa. Kämppäni on kirjaimellisesti siivoton.

Asun nyt siis ensimmäisessä omassa asunnossani ja aikaa tässä on kulunut öö 7kk. Alkuun olin ihan HURJAN tarkka, että kämppä pysyy siistinä. Oli jotenkin vain niin paljon mukavampaa asua puhtauden tyyssijassa kuin likapyykkikakkamörskäsessä. Sitä se on edelleenkin ja asuntoni kunto tuo suurta murhetta. Syksyisin hankin elämääni niin paljon murhetta muutenkin, että likainen kämppä on siihen tavoitteeseen ihan jees.

Toisin sanoen tunnen itseni syksyisin kovin masentuneeksi. Tänä syksynä kylläkin aivan eri tavalla kuin ennen. Ruokajuttujen parantaminen toi niin paljon lisäenergiaa ja puhtia, etten edes muistanut masentua. Juuri ennen Italian reissuani olin jo todella väsynyt paljosta työstä, mutta Vipassana -meditaation jälkeen alamäki kunnolla alkoi.

Meditaatiokurssilla (kyllä mää siitä vielä kirjotan enemmänkin, kun kerta olen luvannut, mutten nyt :D ) olin täydellisen rauhan keskellä, sisälläni vain harmoniaa, rakkautta ja rauhaa. Kun yhtäkkiä palaat takaisin tähän hektiseen ympäristöön, kontrasti saattaa olla valtava! Se oli valtava enkä päässyt millään takaisin normaaliin päivärytmiin. Seuraavat viikot laahustin töissä ilman että olisin ollut läsnä siinä hetkessä. En osannut enää harrastaa liikuntaa vaan lähdin tuota kaikkea arjen tuomaa tuskaa pakoon viinilasin taakse. Siinä vaiheessa kun laskin juoneeni enemmän tai vähemmän alkoholia päivittäin yhdeksän päivän ajan ja syönyt vain pizzaa tai kebabia, keho sanoi POKS! ja sairastuin melkein viikoksi flunssaan.

On kauheata kuunnella kuinka ihmiset, joille olin saarnannut elävästä ruoasta, kertovat kuinka he ovat saaneet positiivisia muutoksia aikaan, kun itse et jaksa enää uskoa mihinkään elolliseen. Vaivuin todella pahaan masennukseen hieman edellisen kirjoituksen jälkeen. Tässä kohtaa siis olin jo ymmärtänyt, mitä alkoholin kohtuukäyttö tarkoittaa, mutta samalla lopetin ulkona käymisen ja vietin kaikki illat yksin kotona. Murehtien. Aina aikaisemmin masentuessani, on vieressä ollut silti aina joku, vähintäänkin äiti, kuka käskee lähtemään uudestaan liikkeelle. Tällä kertaa ei ollut kukaan potkimassa. Paitsi yhtenä synkkänä ja myrskyisenä yönä, kun olimme viettämässä "pikkujouluja" Shantissa ja Matti sanoi tyyliin, kyllä se siitä hei. Sit hokasin, et niinhän se lähtee.

Tällä hetkellä aamut lähtevät käyntiin vihersmoothiella ja aamuriittien / meditaatioiden määrä kasvaa. Liikunta ja foodeilu on taas osa päivittäistä elämää, mutta tällä kertaa se pysyy tasapainossa ulkona hillumisen kanssa. Kämppä on edelleen pahassa kunnossa, mutta olen satavarma, että saan täällä siivottua ja pistettyä myös ympäristöni puhtaaseen kuntoon. Jouluni pyhitän rauhalle ja meditoinnille. Välipäivinä on aika tehdä ensi vuoden tavoitteet ja tutkailla, miten tämän vuoden tavoitteisiin on päästy.

Tällä hetkellä olen todella onnellinen. Olen oppinut paljon todella tärkeitä asioita ja omia arvojani tämän syksyn aikana. Eli juuri niitä asioita, mitä Helsinkiin tulin etsimään.

Olen vihdoinkin myös keksinyt, mitä haluan seuraavaksi tehdä elämässäni.

olemisen sietämätön keveys

2009-11-13T01:24:00.002+02:00

En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan. Siihen uskoisin olevan kaksi selitystä:

1. en ole jaksanut

Reissun jälkeen en ole palautunut enää normaaliin elämäntapaani millään osa-alueella. En ole tuntenut saavani juuri mitään aikaiseksi elämässäni.

"Juuri mitään" tarkoitan siis omaa henkistä/fyysistä kehitystä. Viimeisen kahden viikon aikana olen todella paljon syventänyt ystävyyssuhteitani Helsingissä ja viettänyt miltei jokaisen illan oman asunnon ulkopuolella äärimmäisen onnellisena ja hyvässä seurassa.

Toisaalta samaan aikaan olen lopettanut 5 tiibetiläisen riitin tekemisen aamuisin, en ole meditoinut kuin 2 kertaa vaikka sitä pitäisi tehdä päivittäin, en ole uinut kiipeillyt lenkkeillyt enkä harrastanut mitään muutakaan liikuntaa, en ole lukenut, en ole keskittynyt syömisiin, en ole pyrkinyt kohti tavoitteitani.

2. en ole pitänyt mitään kirjoittamisen arvoisena

Kun blogiani on ruvennut lukemaan useampi ihminen, olen ruvennut tuntemaan paineita kirjoitusten tasosta. Kaikki viimeiset viestini ovat olleet jotain huikeata hehkutusta tai yletöntä fiilistelyä jumalallisista bileistä, mitä elämään kuuluu. Kaikki viimeiset viestini ovat olleet pientä riipaisua siitä, mitä arkieläminen saattaa olla ei välttämättä kaikissa elokuvissa, mutta intensiivisessä draamaelokuvassa, missä kaikki kuitenkin ennalta-arvattavasti päättyy hyvin ja yläpuolella hohkaa koko ajan turvan tunne. Suurin osa viimeisistä viesteistäni on myös kirjoitettu samalla kun syön kaakaopapuja tai gojimarjoja ja olen jossain stratosfääreissä. Tällä hetkellä syön pizzaa ja banaanikakkua ja olen laskuhumalassa.

Tämän blogin tarkoitus ei kuitenkaan ole olla mikään ravintoluentosivusto eikä itsensäkehittämiskoulu saatika positiivisuuden kehto. Niitä varten meillä on Olli Posti, Steve Pavlina ja Positiivarit. Mitä lukee etusivulla? Tänne kirjoitan referaatteja omista elämän tapahtumistani ja sen kulusta. Miksi siis en voi kirjoittaa julkisesti niitä asioita, jotka ovat vaikeita? Tai itse asiassa, miksen uskalla kirjoittaa julkisesti niitä asioita, jotka ovat rankkoja käsitellä?

TIISTAI ja San Gimignano

2009-10-21T09:46:00.001+03:00

Herasin aamulla vasta yhdeksan jalkeen, joten nukuin yli 10h. Vedin taas ihan jarkyttavan mattoaamiaisen :D ihanat aakkoset. aeaekkoset. Suhteellisen aikaisin paasimmekin lahtemaan kaupungille ja etsimaan junaa ensin Poggibonsiin ja siita bussilla San Gimignanoon.

Jos maanantaina tajusin, etta yksin matkustamisessa on haasteensa, tanaan tajusin, etta siina on myos valtaa. Jos sinua ei kiinnosta seuralaistesi seura, sen kuin vain otat hatkat! Siina vaiheessa kun olin kuunnellut about 4h naiden pimujen juttuja heidan jostain poikasekoiluista eivatka he olleet MILLAAN tavalla sosiaalisia minua kohtaan, mulla pimahti ja ilmoitin vain lahtevani kavelemaan. Parasta oli, etten ollut ilmoittanut sita riittavan selvasti, etta tulen takaisin itsekseni, he olivat raukat odotelleet minua siella. Paikassa, missa heista oli vain mukava istuskella ja jutella kolmisteen vaikka meita olikin siella nelja.

Anyway vanha kaupunki kukkulan paalla oli uskomaton! Joka puolelle avautui hulppeat nakymat vuorista ja viinitiloista ja vanhoista taloista. Tapasin myos kaupungissa saksalaisen katusoittajan. Kuuntelin hanen musiikkiaan ja menin sen jalkeen juttelemaan mukavia. Han on kiertanyt maailmaa koko ikansa ja kerannyt erilaisia huiluja, kunnes lopulta asettui Italiaan perheensa kanssa. Han on suorittanut Vippassana meditaation - johon mina lahden tanaan eli keskiviikkona - kaksi kertaa. Loysin myos paikallisen hautausmaan, juttelin vanhemman italialaisen rouvan kanssa ja liftasin takaisin juna-asemalle!

Se oli ensimmainen liftaukseni ikina. En joutunut edes kymmenta minuuttia odottamaan, kunnes pienen pieni avolava-auto pysahtyi. Kuskina oli albanialainen Brio, joka ei puhunut englantia ja mina en puhu italiaa. Silti keskustelimme Italiasta, Suomesta, saasta ja naisista. Se oli ihan alyttoman mukavaa.

Poggibonsissa minulla oli reilu puoli tuntia aikaa ennen kuin juna lahti, joten kiertelin hieman kaupungilla. Se on pieni paikka, missa paikalliset olivat lahteneet liikenteeseen kiertelamaan kaupoissa, syomaan ja tapaamaan toisiaan. Todella hieno tunnelma ja iloisia kasvoja joka puolella. Junassa otin pienet nokoset, jotta jaksoin viela Firenzessakin seikkailla.

Koska budjettini alkaa olemaan jo aika finito, en haluaisi viettaa viimeista yota hostellissa. Niinpa meninkin takaisin JoshuaTree -baariin, jota maurizio meille suositteli, jattamaan hanelle viestin. Siella oli menossa Firenze vs. Belgia? jalkapallopeli ja voitte kuvitella, mika tunnelma siella oli! Koko baari tupaten taynna ja hirvea haly ja melu. Firenze kaiken lisaksi viela voitti. Joten jatin Mauriziolle viestin, etta han ottaisi minuun mailitse yhteytta. Viela ei ole kuulunut mitaan, mutta hanella on 10 paivaa aikaa saada se viesti :)

Kavellessani yolla takaisin hostellille ostin pepperoni-mozarella leivan ja se oli TOSI HYVAA. ihan alytonta meinaan. Jai ensin ajattelemani kebab kakkoseksi. Harmi vain, etta olen syonyt nyt niin paljon vaaleata vehnaa, etta olo rupee olemaan aika heikko. Onneksi tanaan alkaa parempi ruokavalio meditointikurssilla.

Tein myos paivan hyvan teon, jotta uskallan liftata toistekin: matkalla nain kodittoman, joka nukkui kadulla. Olen koko matkan ajan kantanut mukanani suklaalevya, mutta en ole saanut syotya sita. Ajattelin, etta mina voin ostaa koska tahansa jotain herkullista italialaista suklaata, jos niin haluan, mutta tama koditon varmaan harvemmin saa luomumantelisuklaata. Joten jatin sen suklaalevyn hanen tyynynsa viereen. Toivottavasti han ilahtui tana aamuna :)

Nyt muuten varmaankin loppuu sit blogaaminen. Katsotaan, mika on olo kurssin jalkeen. Tiedan sentaan jo, mihin minun pitaa menna, joka on positiivista. Pitakaa Suomi pystyssa!

maanantai ja vihersmoothien kaipuu

2009-10-20T11:12:00.005+03:00

Herasin pienessa krapulassa, joten jouduin syomaan tuhottoman maaran vaaleaa paahtoleipaa ja paalle paksu kerros nutellaa. Aamupalalla ei ole mitaan hedelmia tarjolla, enka ole loytanyt mitaan tuoreiden hedelmien ja kasvisten toria, vaikka olen sellaista metsastanytkin. Vaikka ruoka on aarimmaisen hyvaa, ei se ole ollut kovin ravinnepitoista.

Aamupalan jalkeen lahdin yksin kavelemaan Firenzen pohjoisosaan ja kuuntelin musiikkia. Loysin upean puutarhan, mista naki miltei koko keskustan yli. Aurinko paistoi ja italialainen mies soitti kitaraa. Menin juttelemaan talle miehelle. Soitin ja lauloin hanelle muutaman suomenkielisen biisin ja han taas esitti italialaista musiikkia. Han tarjosi myos tupakkaa, jota polttelimme vuorotellen, nautimme lammittavasta auringosta (jep, t-paita riitti) ja soittelimme.

Taman jalkeen vain kuljin itsekseni ympari kaupunkia. Loysin korkealta hyvin kapeita teita, missa autot ajoivat jarkyttavaa vauhtia. Asunnot olivat linnoituksia, joissa oli omat portit ja pihastot ja kaikki. Nuo linnat olivat niin suuria, etten keksinyt muuta selitysta kuin valtion tai mafian omistuksessa oleviksi.

Kavellessani monta tuntia yksin, syodessani yksin ja vain kuunnellessani musiikkia, tajusin yksinmatkaamisen haasteet. Monta kertaa ajattelin, etta nyt menen ja juttelen jollekin paikalliselle ja viettaisin hanen kanssaan aikaa, mutta en vain saanut tehtya sita. Lopulta vasyin ja lahdin takaisin hostellille.

Hostellilla oli 3 skottilaista tyttoa, joiden kanssa pelasinkin korttia ja joimme hieman talon tarjoamaa punaviinta. Paatimme lahtea seuraavana paivana yhdessa kaupungin ulkopuolelle, San Gimignanoon katselemaan viinitiloja. Kerrankin paasin ajoissa nukkumaan.